Harri Nordell ja Äänettömyyden sanaleikki

Harri Nordell
Sanaliekki äänettömyydessä,
Valitut runot 1980-2006.
WSOY 2011

Miksi Harri Nordellin tuotannosta on valittu, eikä koottu valikoima. Kuin poisjätetyt runot olisivat merkki siitä että ne ovat olleet kertakäyttöisiä ja jo nyt ikäänkuin toimettomia, unohduksen uhreja?

Ilkeilenkö? Voi olla. Yhtä hyvin voisin olla loukkaantunut että moni niistä runoista joista olen pitänyt on nyt paperisella teilikirveellä käsketty kadotukseen.

Toisaalta jos joku vartavasten osoittaisi muutamaa nyt poisjätettyä Harri Nordellin runoa tikulla erikseen ja kysyisi painostavasti että onhan tämä tästä poisotettava, onhan, niin riitaa välttääkseni voisin mumista jotain josta ei ole tarkoituskaan selvää saada ?-)

Ratkaisu on tehty ja sitä pitää kunnioittaa. Kuten taiteessa kaikki aina kunnioittavat toistensa tekemisiä, niinhän. (Ei.)

Kun vähästä ottaa jotain pois ei jäljelle jää enemmän.

Lyhyessä runossa tauko ei aina puhu kuten musiikissa tauko korostaa säveliä ennen ja jälkeen.

Runonlukemisen voi aina lopettaa kesken tai kääntää sivua.

Musiikissa pitäisi tuhrata vahatulppien kanssa, korvat saa helpommin tukituksi, ja silmät saa kiinni silmänräpäytystä pitemmäksi ajaksi.

Nämä ovat sinun,
sanoivat sananjalat.

Lahdella ui kaakkuri,
haavan tytär.

Äänettömillä kangaspuilla
kutoo vanhus salamaa.

Valitse, sananjalat sanoivat.

On nousu,
josta sinulle ei ole kerrottu.

(Harri Nordell, Huuto ja Syntyvä Puu, 1994, sivulla 13.)



Harri Nordellin runot kertovat tästä todellisuudesta jossa on kahdeksan kerrosta tietoisuuden viljellystä ruususta, päällimmäinen kerros katsoo ulos maailmaan ja sen alla muut kerrokset tukevat sen ruusun sanomaa joka ei ole julistus vaan viesti julkeasta todellisuudesta.

Vastuu on ruusun varrella jossa on kapuamista haittaavia piikkejä.

Jos selvittää ruusunkukan kahdeksan kerrosta löytyy yhdeksäs, joka ei elämöi, mutta jonka varassa aivan kaikki on.

Tyhjä tila josta hengitys kasvaa kuulolle.

Pitää osata (malttaa) kuunnella, ja uskoa omaan itseensä.

Valo viheriöi,
versoaa rauha;
äänet jotka kuulin syntyessäni
äänet jotka kuulin kun synnyin

on paluun,
on unohduksen päivä.

(Harri Nordell, Veden kuvat, sivu 21.)

Runous kirjoittuu lukijan oman tietoisuuden kautta.





Kuten aamuisin Halkolahdella soutava kuikka päästää artikuloidun laulunsa

Ja mistä minä tiedän onko se edes kuikka vai kaakkuri.
Millä äänellä kaakkurit laulavat? Välillä mietin että hyökkäävätkö hyttyset
imemään myös kuikan (tai kaakkurin) sydänverta? Olisi kuin kriitikot ovat.

Sukelluksissa hyttyseltä kastuu sen ulkoinen munasarja.

Vai miten hyttynen synnyttää?

Jääpäivänsini.
Ulapan voima,
äänetön esine.

(Harri Nordell, Sanaliekki äänettömyydessä. Sivulta 40.)

Jää kylmäksi kuin talo.
Jäät ikkunaan.
Jäät niin kuin kukat tuijottavat.
Jää hyvästi.

(Harri Nordell, Veden kuvat, sivu 20.)
Kirjoittelen tätä turinaa Savossa, Halkolahden liplatellessa rantapuiden takana, vierellä.

Vanhoista koivuista tipahtelee
kerran päivässä kellastunut,
kasvuunsa kyllästynyt lehti.

Lienee ollut kuivaa ja emokoivu säästelee vähät mahlansa ylevimmille lehdille?

Tietänee silti että syksy lähestyy jo, ja tulee kiire hoitaa kaikki kymmenentuhatta lehdellistä asiaa.

Nordellin Valituissa on yksi aikaisemmin julkaisematon runo:

Katso minua, missä sinä olet
Sataa lumi, kuolleiden valo

(Harri Nordell, Sanaliekki äänettömyydessä, sivulla 5.)

Pari lainausta kokoelmasta Veden kuvat vuodelta 1990, sivuilta 41-42:

Pilvi,
ikuisen pimeän
muotoinen.
Kesäyössä,
sydäntyvenessä.

Mustikoissa ukkosen väri.
Metsästä näkyvät valkoiset siivet,
kuolemantakaiset.
Minä olen lapsen nimi.

Esimerkkinä Valituista ylijätetyistä runoista. Makuasia, kenties.

Illan maa, valo
lyhyt.

Iskee salama kehtoosi.

(Harri Nordell, Sanaliekki äänettömyydessä. Sivulta 34.)


Täällä, tuolla puolen sinua missä silkkiuikku painaa päänsä häikäisevään,
on hiljaisuudessa aina kaksi.

(Harri Nordell, Sanaliekki äänettömyydessä. Sivulta 145.)


Kaikki täällä on itkuun kirjoitettu
Kuuset, viimeiset merkit hyvästä tahdosta

Sillä katseella poikasi katsoo
Niin kuin pilvi joka on nähnyt raudan


(Harri Nordell, Sanaliekki äänettömyydessä. Sivulta 130.)

Sotaväen termeillä maistellen Harri Nordell kirjoittaa asioiden tykkitulella
jossa osumatarkkuus on tarkkaa puuhaa sekä ampujalle että sen kohteella, lukijalla

Toisaalta tykkitulituksessa voi ampua ohi ja osuu niin että maali peittyy, ikäänkuin jotakin joka on niin lähellä että on sisällä.


Yksi lainaus Harri Nordellin Valituista ylijääneistä runoista, kokoelmasta Veden kuvat vuodelta 1990, sivulta 49:

Itse ilkut sydäntäsi,
itse pidättelet syntymääsi.
Itse olet ruumiin unta,
itse kuivuvan verson pimeä.

Alkusoinnit ovat Kalevalan kolinoita ja toisaalta toiston teemaa. Minusta nuo kolisevat ihan käyvästi. -kö?

Veden kuvat - kokoelman sivun 37 runosta kalastaisin talteen ainakin sen kaksi ekaa riviä; aineksia riittää yllin kyllin lukijan pohdittavaksi, siihen lisätty kolmas rivi ei ole huono mutta alun keskityksen jälkeen jo pehmittää alun lujaa ydintä. Tämmöinen teksti:

Hukkuneet ovat ruvenneet majakoiksi,
mereltä lähetetään pimeää

Eihän runous ole Fukushima,
ytimen sulaa
säteilyä?

Tikkis 30.7.2011