Alhaalla, vuokratalon pihalla, lojuu sanomalehti
roskien päällä ja pitää päivän omana tietonaan.
Teksti jäi silmääni saksalaisen Durs Grünbeinin käännösvalikoimasta Kallonpohjaoppitunti.
Durs Grünbein on syntynyt1962 ja asuttuaan Itä-Berliinissä muutti sen läntiseen osaan kun muuri murtui.
Kokoelma ilmestyi WSOY / NVL käännössarjassa jo vuonna 1998. Sain sen käsiini vasta nyt. Miksi ei saisi kirjoittaa yksitoista vuotta sitten ilmestyneestä käännösvalikoimasta. Vaikka sen aktiivinen kirjakauppamyynti lienee lopahtanut on kirja kuitenkin vielä tallella ja kovastikin elossa.
kunnes muureista hiki
kirpoaa ja kuulet kuiskaavasi:
mikä paniikin määrä
jotta tulisi öisin vähän nuolluksi.
Valikoiman on suomentanut Jukka Koskelainen. Sivuja on 96, enemmänkin kenties olisin lukenut?
Vapiset etkä tavoita
piikiveä, ruohonkortta,
maan syleilyä, äärimmäisen vaarallista.
Suomennos on tasaista työtä, ja teksti lukemisväsymystä ehkäisevää. Riittäisikö tämä tältä erin, näin vanhasta kirjasta ?-)
Tekstit
5 kommenttia:
Viime kesänä opuksen olemassaolosta vasta tietoiseksi tulin, kun kirjatorilla poistomyynnissä kustantajan loppukappaleet oli.
... josta loikkaan ajatukseen milloin oikeastaan runokirjojen aktiivimyynnin aika onkaan?
Itselläni tuo kirja on ollut sen 10 vuotta. Palaan siihen aika ajoin, mutta aina jää sama kysymys leijumaan: minusta valikoimaa leimaa tietty kylmyys, olkoon kuinka taitavaa tahansa. Mutta ehkä kysymys on vain siitä etteivät kirjailijan ja lukijan poetiikat kohtaa toisiaan?
Reijo: kustantaja haluaisi Optioita nostavat myyntikatteet heti pilviin, ja jollei niitä tule niin homma meni heidän mielestään pieleen.
Lukija sensijaan kaipaa kirjoja aika pitkään; yhä vielä kaivelen esim. A. Kiven runoja ja selaan niitä.
Toisaalta Ameriikasta Walt Whitmanin Leaves of Grass on myös aika ajoin selailun kohteena, se ilmestyi jo ennen 7-velipoikaa.
Tietokonepainossa hankkimistaa odottava runokokoelma, kuten Lulu.com ja Ntamo ja Kirja kerrallaan tuntuisi olevan jotakin sellaista mikä voisi pitemmän päälle menestyä? Kirjaa saisi niinkauan kun Internet ylipäätään toimii ja kansainvälinen maksuliikenne luotettavasti toimii. Suurin kustannus noin hankituista kirjoista (myös Amazon)aiheutuu postituskuluista.
Se mitä itsekin irvailen on se, että kuinka pitkään kirjan ilmestyttyä siitä saa enää ylipäätään puhua, edes esittelymielessä.
Bloggaaminen on hauskaa, täällä saa rikkoa tyhmiä tabuja!
Kristian: Hyvä havainto. Jäin pohtimaan. Taustalla ajattelin Herrn Dursin taustaa, ensin Itä-Berliinissä, sieltä murenevan muurin yli länteen. Missä on turva? Tulevaisuus. Juuret?
Oliko pelkkä muurin yli muutto liian lyhyt loikka?
Hienoa, että nostit tämän esille. Oli pakko kaivaa esiin omakin kappaleeni. Eihän kymmenen vuotta nyt vielä paljon runokirjalle ole. Tekstistä nousee esiin hienoja ajatuksensiemeniä alitajunnan myllyyn jauhettavaksi. Mitähän unta sitä ensi yönä näkeekään?
OOpee: Mielestäni kirjat eivät anhene, ja niitä pitääkin lukea aina uudelleen. Tämän toki taisin lukea vasta nyt, mutta ei hävetä ollenkaan. Runokokoelmia ilmestyy kuitenkin vuosittain niin paljon että ei niitä millään pysty seuraamaan. Hauskaa että kirja kiinnostaa vielä 10 vuoden jälkeenkin.
Seuraavaksi pitäisi kai kirjoittaa juttu vuonna 1918 ilmestyneestä SÄKENISTÖ, kokoelma uudempaa suomalaista runoutta. Siellä on semmoisia uusia, kuten V.A. Koskenniemi, Otto Manninen, Leinotkin, (molemmat). Nyt heti voisin lainata pätkän Valter Juvalta (Juvelius) S. 1865, runosta Piika pikkarainen:
Kuink' iltahan laulu metsältä soi:
"Tui tuulia, lehmäni tuu!"
Hän on kiitoksen saanut, kiitoksen saanut
talon pikkuinen piika: "Tuulia tuu!"
On toimissa tarkka, ei ole maannut,
on kiitoksen saanut:
"Tui tuulia, tuulia tuu!"
Ihan vaan sentakia että kuulin vuosi pari sitten muunnellun tekstin Piika Pikkaraisesta, jota en tähän lainaa koska tämähän on melkein perheblogi!
Lähetä kommentti