Sininen Delfiini, s. 50

Yö, niinkuin Karjalan yö kesäkuussa,
ja järvi.

Tuuli lähti pois, vesi tuli kiiltäväksi.
Minä sousin veneellä järvellä,
aurinko punasi pilvien reunoja pohjoisessa,
järven pinnalta peilautui maailman puna.
Veneen tervattu keula työntyi pohjan päällä.

Tumma mutapohja, sitten uppotukki, risuja,
sitten, äkkiä, isoja lohkareita,
joista yksi pistää melkein pintaan.

Kun veneen köli rusahtaa lohkareeseen,
lähtee lintu rantaruovikosta lentoon,
lentää veneen läheltä ja huutaa:
kuik kuik kuik.

Ja yö on taas, kesäkuussa,
Karjalan kesäyö,
hämysti lähes vaiti.
Itäisellä selällä seilaa utupurjeita.

Lainaus kokoelmasta Sininen Delfiini, s. 50