sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Moderni Mallarmé ja vanha Koskenniemi runojaloin


Tässä vielä yksi kuvakaappaus Stéphane Mallarmén vuonna 1914 ilmestyneestä Nopanheitto ei koskaan tuhoa sattumaa - teoksen Suomessa vuonna 2014 ilmestyneestä Helena Sinervon suomennoksesta.



Jatkan mietiskelyä, jonka eilen aloitin: Kaikkialla muualla kirjoittavassa maailmassa 1800 luvun lopulla jo kehitettiin runon ilmaisua. Tehtiin uusia ja raikkaita muotoja. Kieltä käytettiin. Mikä meillä Suomessa jarrutti runojalkojen kehittelyä. Yksi mies kaiken keskellä yksin teki kaikkensa, mutta ei hän ollut yksin hurmansa kera.

Kun vuonna 1965 tein sopimuksen runokokoelmasta niin soitin silloiselle runouden opettajalleni, Maisteri Kyllikki Hiiskulle asiasta. Hän kysyi että kuka sitä on toimittanut. Vastasin että T. Anhava. Kyllikki siihen että Tuomas Anhavalla on vaan niin huonoja runoja itsellään...

Jäin miettimään. Vuosi oli siis 1965, eikä esim. 1914, jolloin Mallarmen nk. musiikkipartituuriin taitettu runo ilmestyi, neljä vuotta ennen kuin myöhemmän professorin V.A.Koskenniemen kootut, tämä alla oleva näyte vuodelta 1918.



V.A. Koskenniemen Kootuista runoista vuonna 1918 runosta Inspiratio.

Kun viime vuosisadan lopuilla kaivelin Apollinairen kehitelmiä niin en oikein pääsyt irti Apollinairen aktiivisista vuosista. Vapautuiko Suomen runous liian myöhään?

Minua on runoilijana henkilökohtaisesti loukannut Yleisradion Tanssiva Karhun valitsijoiden tölväisyt siitä että Suomessa on kelvotonta runoutta tai vuotta aikaisemmin että suurin osa siitä on kelvottoman huonosti toimitettua, ja sen vuoksi se on huonoa. Siihenhän muutama rakkikoirakin innostui, heidän runonsa se jotakin onkin. :-)

Minua itseäni on jo aikoja sitten yksi mahtikustantamon kirja julistanut runoilijana raakiksi.

Isoisälläni oli vuoden 1917 kapinan aikana gevääreitä, joita ei kuitenkaan tiettävästi joutunut itse käyttämään. Missähän ukin geväärit ovat nykyään? Uimarannoillemme tunkee vieraita hanhia ja Varisten sulosoinnut peittävät uuttukyyhkyn urinaa. Ja annettaisiinko minulle geväärinkäyttölupaa, jos syyksi ilmoittaisin että häiriköiden lahtaamiseen? :-)

Netti on kivaa, vanhakin runoraakki saa mellastaa sananvapauden varjolla.



Runo Inspiratio runo jatkuu vielä seuraavalla sivulla. Näin runokokoelmiin saatiin lisää sivujakin?


Tekstistä on äkkiä hankala saada selvää, eli onko siinä mitään muuta kuin puoliväkisin löydettyjä loppusointuja ja musiikillisin perustein muutettuja sanajärjestyksen muutoksia.

Runon nykykielelle kääntäminen veisi niin paljon tuskaa ja vaivaa, eikä runossa tunnu sitä sisältöä kuitenkaan uudelleen suomentamiseen edes riittävänkään.

Alla Wikipediasta:

Veikko Antero Koskenniemi, vuoteen 1906 Forsnäs (8. heinäkuuta 1885 Oulu – 4. elokuuta 1962 Turku) oli suomalainen runoilija, sanomalehtitoimittaja, kirjallisuustieteen professori ja akateemikko. Hän oli 1920-30-lukujen suosituin suomalainen runoilija joka tunnettiin isänmaallisen runotuotantonsa ja oikeistolaisen poliittisen vakaumuksensa ansiosta lempinimellä "valkoisen Suomen hovirunoilija". Hänen tunnetuimmat teoksensa ovat suositut isänmaalliset laulut Finlandia ja Lippulaulu.

Ei kommentteja: