Kiipeän mäelle,
ja mietin yleviä
ajatuksia.
Sanaa "yleviä" vierastan. Mutta minun kirjallinen maineeni tuosta tuskin liikahtaa, eikä kyseisessä kohteessa olevan Savjapahdan lakikaan hirvittävän ylös vie. Piekanakin sen yli jaksaa liidellä, saati etelän turistin ohuessa ilmassa kirkastunut ajatus.
Tai ajatuksettomuus.
Kuvassa paikallinen Savjapahdan kiipeämiseen erikoistunut opas odotellessaan minua ylempänä nappasi minusta kuvan. (Keskellä oleva valkopipoinen täplä olen minä.) Joutessaan hän tuhlasi digitaalista filmiä tehden myös vanhalla EOS-kameralla kuvaustieteellistä tutkimusta. Tämä näytteenä.
Oppaan odotus -
että turisti jaksaa
perille asti
Ylläolevaa kuvaa ei kannata laajemmin kehuskella. Kaikenlainen dopingin kanssa lutraaminen ei ole suositeltavaa. Edessä vuorikiipeilyn vaarallisin osuus; laskeutuminen alas.
Huipulle pääsee -
mutta laskeutua
turvallisesti
Tekstit
3 kommenttia:
Tuommoiselle kiveliölle käveleminen ei kyllä onnistuisi enää minulle.
Suomi ja varsinkin se pohjoinen tuntuvat olevan kiviä kivien perään.
Ei kai se ohut ilma, mutta hyttyset?
Tikkis tossa taitaa ottaa juuri hyttysmyrkkyä........
Itseasiassa hyvän ja innostavan oppaan opastuksella Savjapahdan rinteiltä olisi löytynyt viistosti yleneviä poronkin tallustelemia polkuja.
Kunnioituksesta K-2 vuorikiipeilylle tuli valituksi louhikkorinne; siinä ei kasvanut risuja.
Hyttysiä ei ollut hirveästi; mutta hikisen 300 metrin nousun jälkeen piti huolehtia nestetasapainosta. Doping-putelissa oli suurin osa (n.60%) vettä, osa lahon tammitynnörin aromia ja ihan päällimmäisenä tuoksu elämän eliksiiristä.
Ihan senkin takia kannatti kiivetä!
Lähetä kommentti