Rea Lehtonen, Harmaan satama

Pöydän ääressä 
sulattelen runoa:
tuuli on töissä. 

(Rea Lehtonen, Harmaan satama, sivulla 53.)





Rea Lehtonen,
Harmaan satama
NTAMO 2008

Kirjoitin Rea Lehtosen viimeisestä viime viikolla. Kts.
http://juhanitikkanen.blogspot.com/2012/03/rea-lehtonen-samaa-pimeaa.html

En ollut ennen havainnut enkä siis nähnytkään Rea Lehtosen vuoden 2008 runokokoelmaa. Käydessäni viime viikolla Helsingissä muistin että Realta olisi aikaisempikin runokokoelma Ntamon kustantamana. Piipahdin Kirja Kerrallaan kauppaan Lasipalatsissa ja kiertelin hyllyjä. Yllätyin että kirja odotti siellä varakasta ostajaa; hinta oli muistaakseni 19 €. Yrittäessäni välimerelliseen taloustapaan tinkiä hinnasta myyjä ilmoitti että hinta määräytyy paperin koon mukaan: Harmaan satama on isompi kuin tuo viimeinen!

Yritin vielä mutista että katsokaa nyt, näin paljon tyhjää joka sivulla.

Ei onnistunut.

Päätin jättää iltaruokailusta jälkiruoan pois ja maksoin raskain sydämin laskun ...
Menipä kuitenkin NTAMOn toiminnan tukemiseen? Ja kai tämä kallis paperi on sentään suomalaista ?-) - Nyt ei jäänyt rahaa ostaa kesäksi uusia sukkia; entisissä on jo reikäkin.

Mistä tietäisi
mitä se ajattelee.
Ranta kohisee.

Kirjasta:

Runot, joita on toki mukavan runsaasti, olisivat mielestäni tosiaan sopineet paremmin hiukan kapeampaan (=taloudellisempaan?) formaattiin. Esimerkkinä kuva aukeamasta 42-43:






Toki mitä lyhyempi runo sitä enemmän se tykkää tilasta ympärillään.

Tällä kertaa kustantajan takakansi ilmoittaa kokoelmassa olevan haiku- ja senryu-muotoista.

Viimeksi sain vähäsen nenilleni kun viisastelin että haiku pitää olla sitä ja tätä. Otampa opikseni?

Lyhyitä runoja nämä harmaan sataman runot ovat yhtäkaikki ja sinällään ansaitsevat varauksettoman kannatuksen hyminäni.

Paikoin tuli mieleeni tunne kuin Bo Carpelanin Marginalia lukiessa. Lyhyitä ja tiiviitä runoja, nekin.

Muutamissa Rean teksteissa jäin kaipaamaan verbiä. Kun tiivistää ja kasaa tavunlaskennan paineet takaraivolla kolmirivisiä muottiin niin aika usein kaikilla näkyy joskus verbit putoavan pois.

Suomen kieli on paikoin toivottoman jaarittelevaa ja kielessämme ajatus toki välittyy kun vain latelee asioita peräkkäin. Kielemme siis kestää sen. Ja vastuuhan on aina lukijan aivoissa.

Harvennut latvus
odottaa levein mielin
lumentuloa

Suomessa ei lyhyitä, kolmirivisiä runoja liiemmälti ole julkaistu. NTAMOlle tästä siis erityinen kunnioitukseni.

Kokemukseni mukaan suomalaiset ovat tottuneet pitempiin (8-tavuisiin?) lurinoihin ja liirutteluihin. Kokenutkin runonlukija kiusaantuu kun hänelle pannaan eteen vain 5 tai 7 - tavuisia rivejä.

Vauhdin hurmassa 
hyttynen ajoi päälle: 
sokkoja molemmat

No niin, riittäisikö tämä. Että ei tule taas sanomista.