Muoniolaisella ruskankaipuumatkalla otin kameralla kuvia, paikallaan pysyvät kasvit vain hiukan väistelivät linssiä leppeässä tuulessa.
Onko sanan "leppeä" kantana "leppä" eli "veri"? Tuskinpa, mutta samoilu metsässä sai sitä mukavasti virtaamaan.
Lomalla pääsee mukavasti pois ikävistä etelän aiheista, eikö?
kosteikon sammal
kuin kreikan velkataakka -
nousujohteinen
Ruska lienee vasta sitä että varvut ja maanpinnan erilaiset kasvien lehdet punertavat, kellertävät, hilluvat muuten innoissaan tulevan talven ryöpytyksiä.
Kun tavuja tuntui riittävän niin ripottelin niitä pariin versioon:
punainen varpu naamioituu polulla kuin ei olisi Puolukan varsi on kuin liikennevalo - kaikki seisovat Kesäinen varpu ei vielä tiedä talven kirpakkuudesta
Tekstit
3 kommenttia:
Taitavat maisemat siellä olla sinulle peräti tarpeelliset, kun taas päädyit sinne.
Minä en ole koskaan käynyt, vain kuunnellut ihmisten kertomuksia ja lukenut.
Hesarissa luki että se Ailun talo on taiteilijaresidenssitalo, joten sinä voisit hyvin anoa siellä oloa pitemmäksi aikaa!
Tämä että taas kiipesimme tänne on monimutkainen juttu. Tuo Lassagammi on juu näköjään residenssi. En kuitenkaan osaa norjaa enkä mitään saamen eri kielistä... Tuskin se este olisi. Minusta se on hauska olla ihan vaan olemassa siellä vuonon pohjukassa. Hauskinta olisi jos Ailu eläisi.
Meidän isäntä on kerran hänet tavannut, ja piti hienona ihmisenä. Minä olin vissiin täällä kotona silloin.
Ei tämä ole pohjoista eikä etelää, mutta länttä tämä kyllä on.
Ei ole ollut hallaa vielä täälläkään, puolukoista puuttuu vielä se hallanmakeus.
Lähetä kommentti