HAIKU MIKELLE
Kimppu VALTAVIA
krassin lehtiä
"MITEN minä pönkitän itseäni?"
Copyright Philip Whalen, suom. J. T.
Teoksesta The Collected Poems of Philip Whalen,
Toimittanut Michael Rothenberg
Wesleyan University Press, 2007, 871 kookasta sivua.
Philip Whalen (20.10.1923 – 26.6.2002) lasketaan Beat porukan ytimeen. Hän oli yksi viidestä nk. Six Galleryn runoesittäjistä vuonna 1955. Yksi oli Allen Ginsberg ja Allen esitti runon nimeltään Huuto.
Lisää juttua seurannee joskus Philip Whalenista.
Tämä on ennakkovaroitus. Tai ilmianto?
Lainaan lauseen Samuli J. Lampisen uudesta runokoelmasta EXODUS, Runosta BAABELIN MATEMATIIKKA, sivulta 27:
Maailma on sitä
mitä siihen jätämme.
Kuten Whaleniin palaan vielä Lampiseen. Lampinen on vuonna 1975 syntynyt runoilija ja Exodus on hänen viides runokokoelmansa.
J.K.
Philip Whalen luki seuraavan runonsa, jonka alkuu alkaa näin:
"PLUS ÇA CHANGE..."
What are you doing?
I am coldly calculating.
I didn't ask for a characterization.
Tell me what we're going to do.
,,,
jne
Onkohon tuo jossain jo suomennettu?
Whalenin ja Ginsbergin lisäksi paikalla esiintyivät Philip Lamantia, Michael McClure, ja Gary Snyder.
Paikka oli siis Six Gallery, 3119 Fillmore Street San Franciscossa.
Tarkempi aika Lokakuun 7. vuonna 1955.
Yleisössä oli myös juopunut Jack Kerouac, joka ei lukenut omaa tekstiään, mutta innosti muita hihkumalla: "Yeah! Go! Go!" Kerouac kirjoitti tapahtumasta kirjassaan The Dharma Bums. (Dharmapummit; On suomennettu.)
Tekstit
4 kommenttia:
Tuosta krassista seliseliä: sana Nasturtium; käytin sanaa krassi.
Philip Whalenin arkulla oli mm. krasseja (nasturtiums) ja tuo kukka oli yksi Philip Whalenin mielikukkia.
Varsinaisesti Nasturtium olisi vesikrassi, mutta koristekrassi on taas kukka joka ei juurillaan vettä siedä.
Oli miten oli, kukka mikä kukka.
Runon P.W. kirjoitti Mikelle joka tässä voisi olla Michael McClure.
Runo on oikeastaan Senryuu tyyppinen, saisi siitä haikunkin koska kukkiva kukka = kesää?
Lähteistä löysin: "Bolinas nasturtiums", Philip Whalenin mielikukkia.
Kyllä ne harvat runoilijat 1950-luvun Ameriikassa olivat ystäviä keskenään. Oliko tuo paikka nyt City Lights, vai mikä, missä Whalen niitä runoja luki?
Kerouac oli siis juuri sillä Dharmbums-reissullaan. Taisi olla Ginsberg mukana myös?
Snyder sanoo siinä isossa paksussa kuvakirjassa, että hän ja Whalen tykkäsivät Länsirannikon kaupungeista eniten San Franciscosta ja tämä oli paljon ennen mitään hippimeininkiä.
Jolla sinänsä ei ole beat-runoilijoiden kanssa mitään tekemistä. Henry Miller kirjoittaa edelleen hienossa matkakirjassaan Ilmastoitu painajainen yksinäisyydestään. Hän oli myös matkalla läpi Ameriikan. Kirja julkaistiin vastikään uudelleen suomeksi, alkuperäinen kustannusvuosi oli myös 1950-luku.
Miller oli juuri tullut takaisin Ranskasta ja muualta Euroopasta, jossa hän oli viettänyt kymmenisen vuotta.
Mutta piti sanomani että sana beat käsittääkseni viittaa jazz-musiikkiin ja tulee siitä, että runoja luettiin usein jazzin säestyksellä. Niin kuin esimerkiksi se kuuluisa Howl esitettiin alunperin.
Nyt on pian Sundance-festareilla Howl-niminen leffa, joka kertoo runon tarinan, oikeudenkäynteineen kaikkineen (jota Suomessakin yritettiin sen Radioteatterin esityksen jälkeen), siinä Ferlinghettikin (City Lightsin perustaja) yritettiin saada oikeuden eteen.
Onneksi on kuitenkin aina sananvapauden puolustajia, kaikkialla. Paitsi ehkä Pohjois-Koreassa?
Ripsa, juu. Kiitos ajatuksistasi!
Tuo Huuto-elokuva pitäisi päästä näkemään; siitä jo tunnutaan kohistavan ympäriinsä.
Six Galleryn lukutilaisuus jäi historiaan nimenomaan Allenin takia.
Tuo Lamantia ja Mr Mike jää minulle nyt laiskanläksyksi.
Itseopiskelen itsekseni näitä Ameriikan puolen runoilijoita. Hauskaa mulla itselläni on ainakin riittänyt.
Rahaa on Visa-kauppaan toki myös vinkaissut, mutta noudatan tiukkaa kuria, vain ennalta suunnitellun verran... Kallein kai olleet Ezra Poundit tähän mennessä, mutta mielestäni kannatti. Kerouacit on melkein kaikki, Ginsbergin viimeinen kootut-versio, Ashberyn hankin, Frostin ihan vaan klassikoksi. Ja Creeley ja Whalenin; sekä WCW pitäisi myös olla Patersonin kanssa kaikki.
Tuo Ashbery teki "koottujensa" jälkeen vielä pari kokoelmaa; hankin nekin. Eivät tosin ihan hirveesti innostaneet.
Rästejä tulee mieleen sitä mukaa kun opiskeluni etenee: Wallace Stewens on hankittava; senverran se kolmetoista kottaraista on hauska.
Jazz juu; sitähän Jack kuunteli kun uudelleen kirjoitti ties kuinka monennen kerran On The Road - tarinaansa.
Mutta aika levotonta sakkia.
Saa sitä olla levoton. Ja kukapa ei nuorena olisi.
Olisitko sinä ehtinyt, pystynyt, osannut opiskella niin systemaattisesti kuin nyt on mahdollista?
Kiva kun toit Dogenin esille!
Lähetä kommentti