perjantai 24. huhtikuuta 2015

Rööperiläista parkkiterrorismia 23.4.2015






Olin Liiton toimistolla sitä varten että taloyhtiön ullakolta kattorempan alta tuhottavaksi tuomittuja romuja kipattaisiin taloyhtiön tilaamaaan roskalavaan, jonka piti tulla pihalle 23.4.2015.



Iltapäivään mennessä ei vielä näkynyt mitään. Menimme hiljentämään kurnivat nälkäsuolemme lähistön Turkkilaiseen oivalliseen ruokalaan. Sieltä tullessa ei ollut vieläkään mitään tullut, paitsi perinneruokalan (Pizzapaikka Nerone) edustalle kadulle oli ilmestynyt tyhjä roskalava. Ei mitään viestiä?




Suomi on vapaa markkinatalousmaa ja oikein äänestäneet saavat perusoikeuksiensa mukaan tulkita parkkisääntöjä. :-)




Kaunishan tuo autokin on, silmälle ilo.




Mutta roskat odottavat pihalla siistissä kasassa kippaamistaan pihalle tulevaan roskalavaan?

Roskalavoilla ei ole perustuslain turvaamia oikeuksia.


Kuvat otettu 23.5.2015. Digi-originaalit EIVÄT ole tallessa.


Ei kommentteja: