Puhuuko illansuussa preesensissä yksikään
paitsi Kamsatkan pohjoinen
ja hengittää kannella Tatjana pitkin annoksin
kaikkeuden tuulta
Jukka Kauppinen eli 1950 - 2012. Hän oli Suonenjoelta. Väitöskirja vesilintuyhteisöistä.
Esikoisrunokokoelma Ruumiin kieli 1998. (Saatavana myös Ntamolta.)
Alun lainaus on teoksesta Jukka Kauppinen, Surisen pyörre - Sää tulevaisuuden museossa.
Ntamo 2013.
Jälkilauseen kirjoittanut Markku Aalto sanoo että tätä kokoelmaa Kauppinen kirjoitti pitkään ja ilmeisen moneen kertaan.
Tekstissä sen haistaa. Selvästi rivienväleistä tihkuu paljon elämää. Ja eihän ihan kaikkea pidäkään joka kerta ääneen sanoa.
Riittää että lukija kuulee aavistuksen verran surinaa.
Kuka on Tatjana. Ja pitkään ollaan ikäänkuin merellä, matkoilla. Irrallaan.
Teksti on myös kokonaisuus ja siitä palasen irrottaminen ei liene ihan oikein.
Maailmassa ylipäätään on paljon vääryyttä. Tai ainakin väärinkäsityksiä.
Ja auta armias jos joku joskus käsittää tämän maailmamme.
..
lähellä oleva hengitys
vaatteet tarvitsevat lihaa,
ihoa
peittääkseen,
Tuo löytyy sivulta 40, kun alun lainaus on sivulta 22.
Tämänkin taas Ntamon tuotantoa! Tsemppiä!
Tekstit
4 kommenttia:
Jussi, taas on asiaa kirjastoon!
Muistan että Kamtsatkan (hattu-s, ja vuoden 1969 koulukartaston mukaan t-kirjain Kam-tavun jälkeen) alueella teki huomioitaan muinoin myös Lennart Meri.
Sellainen muistikuva minulla on, että muistiinpanot ilmestyivät kirjassa "Vesilinnun kansa" ja siitä tehtiin myös dokumenttileffa joka oli hieno.
Ehkä Jukka Kauppinen oli lukenut sen? Mutta siis tutkinut vesilinnustoa!
Juu tuo kirjoitus alkaa olla yhtä sissisotaa nykyjänsä. Vai pitääkö nyt sanoa että alkaa olemaan. Alkaa siis oleskelemaan? Sochi - Sotsi Sotshi :-)
Mutta Kauppisen teksti: siitä tihkuu joka sivulla vinkkejä ja vaikutteita eri puolille. Ja hyvä kun mainitsit tuon Lennart Meren. Sehän on kuuluisa kirja joka taisi jäädä varjoon parista muusta syystä, joista pressan viran hoito oli kai yksi. Oliko toinen neukkula-ajan paineita, en ymmärrä. Mutta Kauppinen oli tohtorismies.
Yritin kirjastosta kaivaa hänen esikoistaan, en löytänyt. Herralla kaksi runokokoelmaa, vaikka tuoksun perusteella aineistoa lienee ollut noin neljään? Aalto hiukan vinkkasi jälkipuheessaan pitkään hiomisvaiheeseen. Onko liika hiominen aina hyväksi, epäilen. Oma kokemus oli 3 hevosen kärryissä jonka ydinosaa innostuin veivaamaan noin 17 eri versiota. Sitten "hermostuin" ja kaivoin version #4, ja kas, siinähän se oli ollut. Mutta kun itsekseen tuhnaa niin sitä sokeutuu.
Kauppisen Surisen pyörre voisi olla myös sukua Ulyssekselle, Odysseuksen retkille. Etäistä kaikua koko ajan jotakin James Joycen ja toisaalta Ezra Poundin Cantoksen hengelle. Ainakin etäistä. ?? Harmi että vain kaksi kokoelmaa... (Joista siis esikoista en ole saanut silmilleni. Vielä.)
Pääkirjastossa? Joskus on siellä ollut. Muistaakseni sieltä olen sen joskus lukenut.
Sami: Jospa se oli vaan lainassa. Runoja tunnutaan lainattavan aika paljon. Äkkiähän tuolla kipaisee, vaikka päivittäin!
Jos meillä olisi oikea kirjastosilta niin sitä pitkin pääsisi joen yli kirjakahvilaan kahville. Mutta kun meillä ei ole...
Jotenkin kirjastosta Tuomiokirkkosillan kautta änkeäminen tuntuu kuin olisi pelko siitä että tulli lähestyy eikä ole viisumia.
Tietysti kirjaston sisältä saisi vaikka lasin punaviiniä.
Voisi katsella Miinan ulkona keltaisena värjöttelevää lehmää. Saisiko sitä muuten syöttää, nyhtäisi vähän kuivaneita ruohonkorsia?-)
Kukahan korjaa Miinan Keltaisen Kirjastopihan jätökset talteen?
Niin ja paskooko se edes? Maho?
Lähetä kommentti