vaahteran lehti
haroo kesän valoa
takapihalle

polku kulkee

Tulossa kotiin
niin monta polkua
kevään ruohikossa

Yllä sovitelma Busonilta. Alla Kushiro Hokkaidolaisen perintöä:

        Kuutamopolku -
        tiheikössä sirittää 
        hämärälintu

Allaolevan edellisten jatkeeksi rustasi Tikkis:

en kuule tuulta
se tulee nurkan takaa -
pölyinen polku

Modernismista hajavilahdus

Kirjoittajan pitää keksiä jotain uutta, kokeilla!

Hektinen sade 

                  salama näyttää mistä 

          
                           hyttynen kusee

          .
.
 .    .  
  . 
     .

       \




           langennut 

           salamasade 

           pimeyden ohitse

           löysi kaupungin kadut



                    ihminen kastuu

Alla olevat pari kuvaa osoituksena kokeilevasta nonsensesta jotka rulettavat nykyrunouden jälkijättöisen kaikkeuden:




Copyright by Emily Dickinson (1830 - 1886) ja vielä seuraava Skottilaisen farmarin julistus vuodelta 1853:




Nämä kaksi löysin kirjasta:

Poems For The Millennium Volume Three.
Toimittaneet Jerome Rothenberg ja Jeffrey C. Robinson.
U. P. of California, 2009. 930 sivua.


Alun aihe nk. Salamasodasta missä silloinen arkkipiispamme kannattajineen halusi Hannu Salaman vedelle ja leivälle, jos edes sillekään.

Alla sovittelevampi kuva Turusta, siinä jos oikein tajusin saa kaikki muut tapahtua mutta ei kuormurit?

Shiki Blues July 2012

Shikin vapaamuotoisen osuuden aihe oli blue. Sininen, mutta jolla on haluttaessa muitakin merkityksiä. Alla voittaja, Michael McClintock joka sai 35 pistettä.

kaikki siniset
joista en ikinä tiennyt -
vuorijärvi

Jos sanan blues = siniset ottaisi siitä toisen merkityksen eli masennus, niin tekstistä tulisi perisuomalainen:

koko alakuloisuus
josta en edes tiennyt -
vuorijärvi

Pitäisikö erityisesti innostua kikkailemaan sanojen kaksoismerkityksillä. Toisaalta vanha Japani pursuaa niitä; jos panee japanilaiseen runoon paikannimen sopivaan yhteyteen niin sen paikannimen sanallinen merkitys muuntuu siihen runoon sen alkuperäisen paikkaan kahletsimisen mukana.

No onhan se näppärää ja kuvastaa kirjoittajan monitaitoisuutta ja tietoja. No, mikäpä että ei, pääasia että viihdytään ja aivot saavat liikettä?

Olen edustanut kantaa että runoilu olisi tarkkaa puuhaa. Risto Rasa todisti kerran Apteekissa että ei ole. No niin, muuttaisiko mielensä.

Osallistujia oli siis 135.


Väliin yksi sohvajuttu, 12 pistettä saaneen tekstin copyright ja kirjoittajana Carmel Lively Westerman:

pihakirppis -
sininen parisohva
kevysti kulunut

Pihakirppis; tässä oli garage sale. Parisohva olisi kai pitänyt kääntää lemmensohva, mutta amerikkalaiseen tyyliin kaikki erotiikkaan vinkkaava on siellä pahasta? tulevat vielä ja ampuvat. Sitä ampumista osataan täällä meilläkin, ei silti.

Tämä seuraava sai 9 pistettä ja kirjoittaja Ramesh Anand:

sininen kuu ...
pitkän ajan jälkeen
äkkiä tyhjyys

Lisää sinistä:

Sininen -
valtameri makaa
mustepullossani

Tekijä V. Leo. R ja pistesaalis tällä 7 p.

sininen äiti ja isä
muut värikynät
pitäisi terottaa

Tämän copyright Boris Nazansky ja sai kuusi pistettä kasaan. Samaan aiheeseen Robert Kania sai seuraavalla neljä pistettä:

sinistä ruohoa -
pieni poika piirtää
ensimmäistä piirustustaan

Valitsen vielä yhden joka kaapi yhden pisteen pistelaarin pohjimmaisena. Kuten 22 muutakin loppupään kilpailijaa. 26 tekstiä jätettiin kokonaan ilman lohdutusta. Tämän tekijä on Suomen Turusta, Juhani Tikkanen:

siniset pisarat
keskenjääneellä testamentilla -
tyhjä mustepullo

Alun kuva on norjalainen järvenlampero pohjoisesta. Tämä alimmainen etelämpää, Ylätenolta katsottuna Norjan puolen metsiin tihkuvaa sadetta:

Shiki Kukai July tuloksia

Kuvakevennyksenä tänään kaappaamani kuva horsmasta joka reissarin ruusuna ikäänkuin jollei liftaa junaan niin heiluu niiden kolistessa ohitse kohden Tamperetta.

Shiki Kukai Heinäkuun aihe oli puheet ylipäätään, juttelut ym.

126 kpl tekstiä on äänestetty ja voittajaksi paljastui Rita Odeh 29 pisteen tekstillä:

sotapuhe -
kaksi kukkoa silmäilee
toinen toistaan

Kyseessä tietenkin jossakin maatalon kanalassa tapahtuva jännitystila, eikä esimerkiksi Syyrian sisällä taustavaltioiden tuella käytävä "kahinointi". Niinhän lienee sovittu. Että maailmanpolitiikka ei ratkota Shikin sivustolla.

Turkuun tuli myös pari pistettä, saaliin kirjasi itselleen Juhani Tikkanen tekstillä:

tiheikkö ...
puheliaita
hyttysiä

Mekkala-aiheesta vielä yksi, Ruth Powell ja neljä pistettä:

saavuin kotiin -
varisten trio
riitelee pihalla

Bill Kenney sai myös neljä pistettä seuraavalla:

pullistuvat pilvet
koko iltapäivän
melskaavat lapset

(Sorvailin tekstiä ilman lupaa ihan pienesti; alkuteksti ilmestynee Haiku-Usan bogisivulle aika pian.)


Vielä yksi lapsiaihe, jotka ovat aina lystejä:

viisivuotias tyttö isälleen:
miksi sinikello
on sininen?

Copyright Oddbjorn Aardalen, suom. j.t. Sai sekin muuten kaksi pistettä.

Free osiosta mahdollisesti myöhemmin... Iltapäivän ketojen kukkien kameralla jahtaamisen tuloksena otin myös alla olevan luontokuvan:

Tyhjennyt tölkki
kumisee tyhjäpäisyyttään
ruohikossa

Tavuja yhteensä 17, mutta vinossa tasapainossa?

Vesi laiskottelee

puro solisee -
vastarannalla huilaa
pari hyttystä

Loppusiivous

Tässä viimeiset tallentamisen arvoiset (?) raapustukset täyttyneestä luonnosvihostani. Pari surkeasti keskenjäänyttä haudataan samalla arkistohyllyn kaiken unohtavaan armottomaan puristukseen. Siellähän häpeävät.

Unen pöpperö -
ja nyt jo kahvinkeitin
naksuu tyhjyyttään

Tämä seuraava Issan juttuhan se innosti jatkojuttuun, ensin Issan, sitten Tikkis:

viileä tuuli -
hepokatti pursuaa
energiaa

kostea tuuli -
pihaleinikki kukkii
kuin lähtisi juoksuun

5-7-6. Seuraavakin on Tikkis:

Koko yön sade -
pihaleinikilläkään
hauskaa ulkona

Joka (tietenkin) imi vaikutetta seuraavasta Issasta:

Kesäinen vuori.
Ensi kukalla hauskaa
itsensä kanssa.

Puhu jos puhut -
kaikki eivät unohda.
Kesä on lyhyt.

Fanfaarina alla valkoista torvea matkiva kukinto:

no niin tietenkin
palaa kotiin sateella ...
köyhän jumala

Issa vuonna 1824. Tämä ikäänkuin jatkona aikaisemmasta sukanpesu-aiheesta.


Tein myös tämmöisen kokeilevan kolmirivisen, nyt mietin onko siinä riittävästi sisältöä pitämään se ilmavana:

ahmattilokki
liitää tyytyväisenä
aurinkotuuleen

alunperin luonnostelu alkoi tämmöisestä:

epäluuloinen
lokki huuhtoo siipensä -
suku jatkunee?

Mitä söit tänään?
Mutavetinen joki
kuin täynnä usvaa.

hyttynen seuraa
varjoani sisälle -
veriset treffit

Antti Koivumäki, kaksi kirjaa

Antti Koivumäki (18. joulukuuta 1976 Espoo – 21. heinäkuuta 2002 Helsinki)


Kirjoitin muutama vuosi sitten tarkemmin Antti Koivumäestä, käy katsomassa:


http://gamma.nic.fi/~juhatik/pohdinta/koivuma.htm

Sain Antti Koivumäen toisen kirjan divarista. Selailin sitä nyt taas, kymmenen vuotta postuumisti ilmestyneen toisen kirjan jälkeen. Kirja kesti lukemisen. Olikohan se jopa vähän lujittunut. Vai tietoisuus siitä että Antti ei enää kirjoita, ei julkaise.

Kuinka pitkä aika on esikoisen (Kaarinan kaupunki vuonna 2000) ilmestymisestä toiseen kirjaan (Tammi vuonna 2002.)

Tässä tapauksessa 40 runoa.

Kaarinan vuoden 2000 teksti on Tammen laitoksessa sellaiseen, ikäänkuin lämppärinä.

Paperia riittää, sitä kasvaa joka kesä uusia metsällisiä.

Painomuste voi käydä vähiin tai sen käyttö ei riitä täyttämään kvarttaalijohtajien bonusvaatimuksia.

Johtajien bonukset paisuvat, länsimaissa on nk. 1 % vähemmistön, eli rikkaiden keskuudessa kilpajuoksu siitä kenellä on suurin bonus.

Kupla, joka on jo puhjennut.


"Kun savupiippu kuolee, pilvet aloittavat alusta."

Sanoi Antti Koivumäki esikoisensa sivulla 21 vuonna 2000.


Koivumäki siis kirjoittaa hyvin. Oivallista kieltä joka ei luettaessa takertele kurkkuun. Taitavasti keitetty kalakeitto jonka ruodot eivät takerru.

Lauseet ovat pitkiä (minun mittapuuni mukaan).

Mutta ruokaisia, ei tietoa kielellisistä nälkävuosista, hidasteista, jarruista kuten armeija-ajan jälkiruokaan lisätty alokkaiden kangistus.

Olisiko Koivumäki ryhtynyt prosaistiksi, jos olisi saanut elää. Ken tiennee. Jos kukaan. Jälkiviisaskaan.

Miksi taas kirjoitan Koivumäestä?
Samasta syystä jolla kissalla on siivet
jolla se lentää pimeässä.

"en minä mihinkään kotiin lähde, en minä missään enää asu"

Antti Koivumäki esikoisensa sivulla 44 vuonna 2000.


Minä en muista Koivumäkeä livenä tavanneeni, silti minulla on hänen nimmarinsa RunoKaarinan kirjassa:





Jos hänet Turun Kirjamessuilla aikoinaan tapasin niin juttelu ei ole jäänyt mieleen.

Tuttava sanoi että Antti Koivumäki hukkui kolera-altaaseen Helsingissä. Samaan paljuun johon epätieteellinen seura heittelee kerran vuodessa kylmiä kiviä. Nyt kuitenkin löytyi tarkempaa tietoa läheiseltä omaiselta, siinä todetaan, että Antin kuolinpaikka ei ollut Kolera-allas, vaan hän hukkuin Helsingissä Pitkänsillan rantaan, Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan edustalle.

Kiitoksia tarkennuksesta.

Tarina ei kerra mitä Antti teki Pitkänsillan rannalla. Kauniitä paikkojahan ne ovat. Puistikko keskellä Helsinkiä.

Läikkyvä vesi -
kesän hetken liplatus,
syksyn odotus

Kolera-allas ei erityinen uimapaikkakaan ole, tämän tein kun en vielä tiennyt tuosta Pitkänsillan rannasta, olkoot nyt silti vielä täällä:

Kolera-allas -
Suomenlahden pohjoisranta
loiskuu kylmästi

RunoKaarinan esikoisessa on kannessa Turussa Parrantiellä asuneen Viljo Mäkisen työ. En keksi mikä yhdistää kansikuvan valintaa ja kirjan tekstiä toisiinsa. Kuva on silti iloinen.

Johanna Venho käsitteli Kiiltomadossa fiksusti Koivumäen kirjaa:



http://www.kiiltomato.net/antti-koivumaki-mukavat-kaupunginosat/


Ja Mika Nykänen esikoisesta:



http://www.kiiltomato.net/antti-koivumaki-iltapaivalla-tulee-mieleen-lahoavia-puistoja/



Kuolinpaikkaan tein lisäyksen huhtikuussa 2014 Antin lähiomaisen otettua yhteyttyä.

Antti Koivumäki, kaksi kirjaa

Antti Koivumäki (18. joulukuuta 1976 Espoo – 21. heinäkuuta 2002 Helsinki)

Kirjoitin muutama vuosi sitten tarkemmin Antti Koivumäestä, käy katsomassa:
(lisäsin tekstin tämän jutun loppuun!)

Sain Antti Koivumäen toisen kirjan divarista. Selailin sitä nyt taas,
kymmenen vuotta postuumisti ilmestyneen toisen kirjan jälkeen. Kirja
kesti lukemisen. Olikohan se jopa vähän lujittunut. Vai tietoisuus siitä
että Antti ei enää kirjoita, ei julkaise.

Kuinka pitkä aika on esikoisen (Kaarinan kaupunki vuonna 2000)
ilmestymisestä toiseen kirjaan (Tammi vuonna 2002.)

Tässä tapauksessa 40 runoa.

Kaarinan vuoden 2000 teksti on Tammen laitoksessa sellaiseen, ikäänkuin lämppärinä.

Paperia riittää, sitä kasvaa joka kesä uusia metsällisiä.
Painomuste voi käydä vähiin tai sen käyttö ei riitä täyttämään kvarttaalijohtajien bonusvaatimuksia.

Johtajien bonukset paisuvat, länsimaissa on nk. 1 % vähemmistön, eli rikkaiden keskuudessa kilpajuoksu siitä kenellä on suurin bonus.

Kupla, joka on jo puhjennut.

"Kun savupiippu kuolee, pilvet aloittavat alusta."
Sanoi Antti Koivumäki esikoisensa sivulla 21 vuonna 2000.

Koivumäki siis kirjoittaa hyvin. Oivallista kieltä joka ei luettaessa takertele kurkkuun. Taitavasti keitetty kalakeitto jonka ruodot eivät takerru.
Lauseet ovat pitkiä (minun mittapuuni mukaan).
Mutta ruokaisia, ei tietoa kielellisistä nälkävuosista, hidasteista, jarruista kuten armeija-ajan jälkiruokaan lisätty alokkaiden kangistus.
Olisiko Koivumäki ryhtynyt prosaistiksi, jos olisi saanut elää. Ken tiennee. Jos kukaan. Jälkiviisaskaan.

Miksi taas kirjoitan Koivumäestä?
Samasta syystä jolla kissalla on siivet
jolla se lentää pimeässä.


"en minä mihinkään kotiin lähde, en minä missään enää asu"
Antti Koivumäki esikoisensa sivulla 44 vuonna 2000.

Tuttava sanoi että Antti Koivumäki hukkui kolera-altaaseen Helsingissä. Samaan paljuun johon epätieteellinen seura heittelee kerran vuodessa kylmiä kiviä. Nyt kuitenkin löytyi tarkempaa tietoa läheiseltä omaiselta, siinä todetaan, että Antin kuolinpaikka ei ollut Kolera- allas, vaan hän hukkui Helsingissä Pitkänsillan rantaan, Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan edustalle.
Kiitoksia tarkennuksesta.

Tarina ei kerro mitä Antti teki Pitkänsillan rannalla. Kauniita paikkojahan ne ovat. Puistikko keskellä Helsinkiä.


Läikkyvä vesi -
kesän hetken liplatus,
syksyn odotus

Kolera-allas ei erityinen uimapaikkakaan ole, tämän tein kun en vielä tiennyt tuosta Pitkänsillan rannasta, olkoot nyt silti vielä täällä:

Kolera-allas -
Suomenlahden pohjoisranta
loiskuu kylmästi

RunoKaarinan esikoisessa on kannessa Turussa Parrantiellä asuneen Viljo Mäkisen työ. En keksi mikä yhdistää kansikuvan valintaa ja kirjan tekstiä toisiinsa. Kuva on silti iloinen.
Johanna Venho käsitteli Kiiltomadossa fiksusti Koivumäen kirjaa:
http://www.kiiltomato.net/antti-koivumaki-mukavat-kaupunginosat/
Ja Mika Nykänen esikoisesta:


http://www.kiiltomato.net/antti-koivumaki-iltapaivalla-tulee-mieleen- lahoavia-puistoja/

Ben van Oosten Turussa

Haagissa 1955 syntynyt urkuri Ben van Oosten piti Turun Tuomiokirkossa konsertin sunnuntaina.

Hän soitti mm. Bachia, Felix Mendelssohnia, César Frankia, Saint-Saënsia ja lopuksi Marcel Dupréen "Sept Piéces", Op 27, osat Carillon, Canon, Légende ja Finalin.

Istuimme keskivaiheilla kirkkolaivaa ajattelin että merenkäynti ei siinä ole niin kovaa kuin peräosassa, tai lähempänä alttaria. :-)

Turun Tuomiokirkon urut käyttäytyivät Oostenin käsittelyssä kuten suomalaisittain arvokkaan katedraalin urkujen sopiikin.

Jossain Frankin kohdilla kuulostelin että onpas urut nyt väkevällä päällä, ja siihen tuli vahvistus Duprén Final-osiossa.

Oli mielenkiintoista istua keskivaiheilla niin että välillä kuuli sävelet suoraan uruilta ja sitten kun mukaan tuli useita taajuuksia ja voluumeja niin koko kirkkolaiva toimi soittotilana.

Miten tuota kuvaisi kuin sanoilla innostuneen sivistynyttä musiikkia!


Ostin matkamuistoksi Louis-James-Alfred Lefébure-Wély:n (1817-1869) CD.n joka on äänitetty Cavaillé-Coll-Organ Eglise Sainte-Madeleine, Pariisissa.

Sanoisinko lopuksi että kannatti käydä, vaikka alunperin katolinen katedraalimme puiset penkit eivät niin mukavasti ihmisiä istutakaan, mutta mielenkiintoisen pitkä akustinen jälkisointi korvaa kyllä lievän istumisen vaivan.

Kotiin kävellessä kotikadultamme paistoi aurinko. Se odotti meitä kotiin.

Ilta-aurinko -
puskarastaat melskaavat
puskan suojasta

vajaa

vajaa toiminne, esim. kun sydän unohtaa sykkeen pieneksi aikaa


Etsin jotain kevyttä aamulukemista. Liian monta paksua kirjaa, vaikkapa Philip Whalenin Kootut tai Charles Olsonin kaksi paksua koostetta.




Olin nostanut Jack Kerouacin pienen kirjasen POMES ALL SIZES syrjään viime lukemisen jälkeen. Kuin että jatkapa tästä. Pysähdyin siihen joksikin aikaa ja mietin eri kanteilta mitä Jack Kerouac tarkoittaa termillä POME.

Pome on kasvin hedelmä, kuten esimerkkinä Omena. Edelleen se on alkuperäinen Australian siirtolainen: "Prisoner Of Mother England".

Jack Kerouac oli ranskankielistä juurakkoa joka ei tuntunut löytävän Amerikan Valtateiltä hyvää paikkaa kotiutua. Liian usein Jack etsi turvapaikkaa pullosta.

Tämä POME esimerkkinä:

 
 
Jos en käytä korkkia 
           voin läikyttää viiniä - 
         Mutta jos käytän?
 

Jälkiviisasta körttiläisyyttä olisi tokaista, että olisi vaan käyttänyt. Siis korkkia.


Mielestäni tuo on sarjaan tokaisuja, jossain vaiheessa sisäisesti nautitut stimulantit auttavat henkilöä löytämään kuolemattomia oivalluksia.

Jostain syystä ne toimivat vain henkilön itsensä kontekstissä, ei siitä irrotettuna vaan siinä läsnä ollen. Tuo on sivulta Pomes-kirjan sivulta 166. Tämä on sivulla 154:

 
Ne jotka kuolevat 
          menevät ruumisarkkuihin 
       Jotka eivät ikinä kastu

Nuo Kerouacin kolmiriviset tuossa yllä tuskin lienevät haikuja muuta kuin kooltaan. Senryuu, jos pakko luokitella.



Ja kuten Saarikosken Tiarnia-sarja on Pentti Saarikosken parhaita on jack Kerouacin Book of Haikus hänen.

Kerouac mielestäni sisäisti haikun ytimen lajeineen kaikkineen niin että on turha pohtia onko kigo-sana kohdillaan tai yhdistääkö rivi kaksi alun ja lopun vai onko kyseessä vain ohimennen tokaistu senryuu.

Jos runo on hyvä niin ei sitä voine luokitella.

Runo ei ole luokkasodan väline.

vajaatoiminne 

          katson ulos, pihalle 

               orava pesii

Kirjat, mm:

Jack Kerouac
POMES ALL SIZES
Introcuction by Allen Ginsberg
City Light Books 1992.

Kirjan käsis oli City Lights kassakaapissa turvassa kirjoittamisensa jälkeen (1954 - 1965). Jack kuoli 1969.

Kannen maalauksen on tehnyt Lawrence Ferlinghetti.



Jack Kerouac
Book of Haikus
Edited and Introduced by Regina Weinreich.
Enitharmon Press 2004.

Kannen valokuvan ottanut Sebastian Sampas.


Pentti Saarikosken Tiarnia-trilogia:

Tanssilattia vuorella (1977)
Tanssiinkutsu (1980)
Hämärän tanssit (1983)

kuppi puolillaan
jäähtynyttä kahvia -
matalapaine

Etelän kalastajat

1. versio:

Hektinen kesä -
etelään Euroverkot
tuovat tulosta?

2. luonnos:

Hektinen kesä -
kaikki raha kähmitään
pankkirosvoille

bonusteksti:

Pudotuspeli - 
          
         kun Euromme hiipuvat 
 
              saammeko rublan?

Kiitokseksi, jos luit tänne asti, vielä yksi Issa vuodelta 1810:

yökalassa --
hepokatti
anelee

Hepokatti = kirigirisu, joka joskus käännetään ylipäätään heinäsirkaksikin. Hepokatti elää lähinnä öisin. Hepokatin olemus anelee, myös rukoilee yms.

Issalla on riittänyt havainnointia öisen kalastuksen ohella myös kirigirisun läsnäoloon. Kalastajatkin odottavat hartaina jotain saavansa?

pesen sukkia
keskellä pyhäpäivää -
ukkonen leiskuu

Tuon rustasin kun katselin Issan pyykkirunoja ja kuuntelin ulkona lotisevaa sadetta.

Issalta yksi sadepäivän haiku vuodelta 1824:

Jumalten poissaollessa
yritän pestä pyykkini -
jo toinen sadepäivä

Selityksenä Shintolaisperäinen uskomus että Kymmenentenä kuuna kaikki Japanin jumalat pitävät vapaata kokoontuakseen Izumo-Taishan pyhättöön.

Taustalla myös sanonta: "pyykillä kun pirut ovat poissa", sekä myös meilläkin tunnettu: "kun kissa on poissa hyppivät hiiret pöydällä".


Vuodelta 1821 toinen sadepäivän pyykkiruno Issalta, ja vuosi 1821:

Pesen pyykkiä
kaikki vaatteet päällä ...
kesäinen sade

Bonuksena vielä yksi Issa:

Vanha nainen
pesee pyykkiä,
illan paju nuokkuu

Kesään kuuluvat sateet ja pilvet. Jollei sataisi olisi aika pölyistä.

matalat pilvet -
sateilla lyhyt matka
ihmisten kimppuun

Espanjan tauti -
Italia on valmis
ottamaan osaa?

       Naakan nokkaisu - 
            multamadon nieltyään
         valkoinen kakka

Raha on roskaa

Siivoan kesällä täyttynyttä omaa luonnosvihkoani. Raapustelen aika ajoin mieleen tulevia asioita paperille. Niistä siirtelen mielestäni ulkoisesti julkisuutta kestävät tuotokset mm. näihin blogeihini.

Tästä rahan spammista olen räpättänyt useimminkin, kotipiirissä aiheen nostatus ääneen saa kreikkalais-tyylisen tympääntyneen kannanoton.

Onneksi en osaa kreikkaa.

Ja on vain kateellisten ja pyramidin kiipeämisessä kompastuneiden panettelua että maailman kaikki rahat on kähmäisty vain yhdelle eliitti-prosentille raharosvojen eliittiä maapallollamme.

Lähde OWS-liike.

Ei niitä rosvoja niin montaa ole.

Luonnoksia: 


         Bilderberg-ryhmä 
         kähveltää kaikki rahat -
         se kuuluu heille





              Rahamme viedään 
              etelän pankkiireille - 
              pohjoinen köyhtyy



      pohjoisen rahat - 
      merirosvot imevät
      elämäntyömme

Liittyykö globaali rahojen kärrääminen 0,5 % vähemmistölle siihen että Suomi ajautuu NATOn ohjaukseen. Makarovin viestistä ei muuta voine tulkita?

Katselin kesälomalla miten Teno virtaa tyynenä kohti pohjoisen kylmiä meriä.

Rosvoja karkuun!
Tenon vedet virtaavat
pohjoista kohti.

Hamuaa Natoon ...
Tenon vedet pyörivät
suvannossa.

(Näistä kai tavuja lasketa?)


Kesä on silti kesä. Se jatkuu. Seuraava on Issa vuodelta 1824:

ääniä tuulessa
kuihtuneen niityn
varikset

Tein tähän Tenon rannalla tämmöisen, lähes toisinnon:

ääniä joelta -
lentää yläjuoksulle
touhukas sorsa

jatkona yksi kehittely:

joki ääntelee
touhukas sorsa lentää
pesänsä yli

Leijan vapaus

mitään paitsi
mies ja leija
talvinen ranta



Original copyright by Bill Kenney, suom. j.t.

Tämä leija runo keskusteluineen ja variaatioineen ilmestyi Haiku-usa - blogissa 8.6.2012.

On talvi. Rannalla ei ole tungosta. Nyt on tilaa lennättää leijaa. Tai kenties mies tuli rannalle muistelemaan kesää?

Joku leijan kuitenkin huomaa ja kirjoittaa siitä kolmirivisen. (Bill itse?) Muokkaa tekstiä, se ei tahdo asettua. Ikäänkuin tuulisi.

Leijan lennätys on tarkkaa puuhaa.

           Rannalla leijuu 
           alkavan lumisateen 
           yksi hiutale

(Tikkis 2012)


Pari aikaisempaa leijaa Billiltä:


leija tuulessa
se hetki kun haluaa
päästää irti


Original ilmestynyt 30.4.2007. Seuraava julkistui 8.3.2008:


valkoiset purjeet
leija kiskoo
naruaan



Leija nousee ylös, katsomaan kauemmaksi.

Ylhäällä leijuva leija myös näkyy etäälle, se viestittää olevansa näkösällä.


Leija on kiinni narussa.
Jos leija olisi riittävän iso
niin se imaisisi lennättäjänsä mukaansa
katsomaan pilviä lähempää.

               tuulinen päivä 
               leija tavoittaa pilven 
               alapuolelta

Seuraava täyteteksti on Kushiro Hokkaidolaisen:

löysi majani
lumien sulattua
kesän hyttynen

Miten poistua

Kesälomalla juttelin rantatulen äärellä Espanjalaista punkkua lipittäen miten intiaanit jättivät vainajansa telineille tuulien kanssa taivasalle.

Eräs paikallinen muisteli että saamelaiset joskus käärivät vainajansa tuohiin ja jättivät tunturiin.

Kiivetessäni mäen päälle löysin sen rinteiltä monta päällepäin eheä- ja tervetuohista koivun runkoa. Mutta jos siitä otti tukea kiipustamiseen niin koko runko katkesi ja asettui maahan.

Lopullinen ratkaisu?

Tuohinen käärö -
niin nopeasti tuuli
lahottaa koivun

Äänestä kolmesta

1.

vastasyntynyt sammakko
hyppää sinistä taivasta kohden -
kaislikko

2.

aikoo lentää
horisontin taakse -
vastasyntynyt varis

3.

Nuori kyyhkyken
teki kauniin valkean läiskän -
ihan kuin isänsä.

3 rivi 3 myös halutessa:
ihan kuin äitinsä.


juhatik.blogspot-sivulla on meneillään äänestys.

kts:
http://juhatik.blogspot.fi/2012/07/thrice-newborn-life.html

Riemukkaan kesän muistoja

Autolomailun petroolisukuisten jalanjälkien muistelu on mukavaa kotona vanhan pöytämikron äärellä. Kahvi purpattaa keittimessä, suljetun ikkunan takana riekkuu kesäinen sadetuulonen, jne.

Tulee virkeä olo kun siivoaa alkukesän lomakuvia.

Väsynyt auto -
pihan harakka paskoo
konepellille

Tämä on ystäväni aitta. En tullut kysyneeksi aitan ikää. Jokunen vuosi kuitenkin.

Mitä on aika
kun ovi on lukittu -
sataa, tai paistaa

          viivakoodattu viive

Ryhmämatka

Kesäisellä maantiellä kulkee myös elukoita. Minne menevät, kustako tulevat. Jos jollakulla on kiire niin bensamittarit valvovat. Luin kirjasta että naarasporolle kasvaa sarvet kun hän on synnyttänyt. Puuhaa riittää.

ryhmittyneenä
oikealle kaistalle -
hektinen kesä

Päivänkakkara, kuin pankit

Etelän pankit -
etelätuuli tulee
ja on koleaa

Tämän kirjoitin jatkoksi vanhemmalle jutulle jota en viitsinyt julkaista. Tein siihen pienen kaunistuksen ja nyt se ei herättäne etelän meri- ja pankkirosvoissa aiheetonta kulmien kurttuistumista? Meidän pitää olla kohteliaita.

              kirsikka kuihtuu -
              koko Euroopan rahat 
              viedään etelään

(Teksti on jatkoa täällä aiemmin kääntämääni yhteen Issan kirsikka juttuun.)

Korkean paikan ohut ilma

Kiipeän mäelle,
ja mietin yleviä
ajatuksia.

Sanaa "yleviä" vierastan. Mutta minun kirjallinen maineeni tuosta tuskin liikahtaa, eikä kyseisessä kohteessa olevan Savjapahdan lakikaan hirvittävän ylös vie. Piekanakin sen yli jaksaa liidellä, saati etelän turistin ohuessa ilmassa kirkastunut ajatus.

Tai ajatuksettomuus.



Kuvassa paikallinen Savjapahdan kiipeämiseen erikoistunut opas odotellessaan minua ylempänä nappasi minusta kuvan. (Keskellä oleva valkopipoinen täplä olen minä.) Joutessaan hän tuhlasi digitaalista filmiä tehden myös vanhalla EOS-kameralla kuvaustieteellistä tutkimusta. Tämä näytteenä.

Oppaan odotus -
että turisti jaksaa
perille asti

Ylläolevaa kuvaa ei kannata laajemmin kehuskella. Kaikenlainen dopingin kanssa lutraaminen ei ole suositeltavaa. Edessä vuorikiipeilyn vaarallisin osuus; laskeutuminen alas.

Huipulle pääsee -
mutta laskeutua
turvallisesti

Kukkien keräilyä

Sivuharrastuksena lomallani harrastin pientä kukkien keräilyä. Jos joku kukka sattui sopivasti niin sihtasin sitä kamerallani ja räpsin kuvan.

Pidä kiirettä,
aurinko laskee heti -
hektinen hetki

Liian läheltä tirkistäessä tarkennus ei pysynyt paikoillaan kun sivulta viuhahtava tuuli heilutteli kukkaa linssin näköpiirin ulkopuolelle. Ja tarkennus meni samalla viereisten rikkaruohojen puolelle. Jotka eivät kaikki edes kukkineet. Mokomat.

Olisit hiljaa
että pääsisit kuvaan -
ujo keltainen

Tämänhän tuntee -
isona tähän tulee
syötävä marja?

virta

   
      Joella on kiire 
      ennen kuin tulee ilta 
      tavata meri? 
  

Joycen uutta suomennosta Ulyssyksestä kuunnellessa mietin mitä hyötyä on erilaisista murteista, että ihmiset eivät tiedä mitä toinen ihminen yrittää selittää.

Taitelijakin värittää kuvansa vain kolmella värillä. Sekoittaa niitä niin että vihreän sävyt syntyvät sinisestä ja keltaisesta, ja punainen tekee usein vain ruskeaa.

Kalervo Palsa piti mustasta. Musta on kaikki värit. Koko elämisen kirjo?

 
      hiekan pyörähdys - 
         joki palaa takaisin,
         lompolo pyörii

Sanotaan että kun jotakin on suunnattoman paljon että niitä on kuin hiekanjyviä.

Teno virtaa hiekkauomassa.

Siitä huolimatta vettä virtaa yöt ja päivät estoitta,

että kuin hiekka

olisi loppunut

kesken

Jyväskylä, Turun portti Lappiin

Käytin Jyväskylää eteisporttaalina matkallani Suomen (ja Norjan) Lappiin kesällä 2012.

Tuo kuva on Galleria Variantin pihalta Viitaniementie 13. Viitaniementie on Turusta Ouluun johtavan valtatien pohjoispuolella muutaman korttelin päässä. Navigaattori opasti hiukan nalkuttamalla perille. (En joka risteyksestä kääntynyt niin kuin hän komenteli.)

Variantti on Kauko Sorjosen Säätiön uusi galleria ja nyt siellä on Kalervo Palsan töitä seinillä. Näytteeksi alla luurankojen nyrkkeilyottelu:



Tiskiltä julkisesti myynnissä olevaa näyttelyluotteloa sai 13€ ilmeisen kohtuullisella korvauksella ottaa mukaansa. Palsan ihmiskuva täydentyy luettelon monipuolisella tekstillä. Kuvia on muhevasti.

Sorjosen Säätiön Galleriaan valitsemat kuvat olivat innostavan monipuolisia. Palsan motitahoinen eri tekniikoiden hallinta tuli selväksi. Palsa osasi hommansa.





Ennen kuolemaansa hän oli kävellyt keuhkokuumeessa Kittilän Poliisin pakeille pyytämään apua. Ei tainnut päästä edes putkan pahnoille lämmittelemään.

Eikä poliisi soittanut terveyskeskukseen: Palsa kuoli kylmään, viluun ja keuhkokuumeeseen.

Palsan luurankojen Nyrkkeilyottelu tuonpuoleisessa - taulussa ei montaa inhimillistä olentoa ole muutenkaan; oikeasssa nurkassa ystävällinen myrkkyhämyhäkki odottaa kumpi luurankotaistelijoista kaatuu ensin, vai kaatuvatko molemmat.

Palsan ihmismallit muokkaantuivat lapsena hänen joutuessa seuraamaan miten Kittilän ukkomiehet ja muut kävivät käyttämässä hyväkseen Palsan äitiä.

Meno lienee ollut kevyesti sanottuna reipasta.

Ja joku vielä ihmettelee miksi Palsan työt ovat niinkin kesyjä mitä ne ovat?

Alla olevan työn nimi on "Huumoria (Puukotus)".




Näyttelyn nimi on Minä ja Majakovski. Timo K. Mukka kutsui Palsaa Majakovskiksi. Mukka ei kestänyt Hymy-lehden raskasta ilkuntaa vaan meni ja kuoli. Sydän otti itseensä ja niin lakkasi Timo K. Mukan kirjoittelu. Senaikaisten monien kansalaistenkin iloksi?

Kalervo Palsasta eivät ihan kaikki Kittilässä pitäneet. Muistan kun Kittilässä yritimme kysyä missä on Palsan mökki ja Getsemane. Joku käänsi päänsä ja sanoi että ei tiedä. Vaikka siellähän se kyhjötti, tosin hiven syrjässä.

Nyt Kauko Sorjosen Säätiö on saanut Palsan mökin ja Getsemanen suojelukseensa ja se on pelastunut.

Tuntuu sinällään erinomaisen hyvältä. Ihan sydämessä asti. Timo K. Mukkakin olisi voinut ystävänsä puolesta ilahtua, jos hänenkin olisi annettu elää.

Reidarkin ehti kuolla, mutta Kaukosen ateljee on pystyssä ja sinne saa ihmiset mennä. Heti ihmiset saavat mennä Kittilän Getsemaneenkin. (Mahtaa joitakin umpipipopäitä harmittaa!?)

Selailin taas Suomen nykyrunouden kenties yhtä raskaansarjan runoilijaa, Hannu Helinin Maailman sivu - teosta, siitä lainaan sivulta 17 pätkän:

en ole mistään kotoisin
jos en ole kirjoilla runossa
monta rautaa tuhkassa
monta ruosteessa
tarkoituksettomuuden lyijy jäsenissä
ilmeet ilmassa irrallaan
odotan omia sanoja
kuin lentoaseman terminaalissa
liukuhihnalta laukkuja:

turhaan odotitte että niskani
nöyrimmästi taipuisi kirveen jatkoksi
nyökkäisi pölkylle selkä
veitsiä täynnä puukko

...

Copyright Hannu Helin

Vielä yksi kaunis luontokuva, copyright Kalervo Palsa:





Kittilässä voi muutaman vuoden välein käydä. Mutta uskaltaisiko siellä tämmöinen ei-lestadiolainen eikä edes körttikään asua?


Jyväskylä on toinen juttu, sieltä on helppo käydä Lapissa! Ja tulla takaisin, hengissä.






Kts myös näitä:

http://juhanitikkanen.blogspot.fi/2012/06/mita-on-vilu.html


http://mataleena.blogspot.fi/2011/06/kalervo-palsan-getsemane-kittilassa.html

pari ylijäänyttä tekstiä

1.

nukuinpa myöhään
täysi kuu huinii vielä
kuin olisi yö

2.

päivästä päivään
on poutaa, joskus sataa -
auringonvalo

Kalastus voisi olla vaarallista

Tenon Alaköngään kohdalla joki virtaa innokkaasti ehtiäkseen Isolle Merelle.

Sinne se katoaa.

Tarttuu Golf-virran rippeisiin, painuu joskus muiden vesien mukana alas ja virtaa takaisin Karibialla päin.

Mutta nyt juuri, tuosta kohtaa ei kannattaisi kiivetä ylös,
kivetkin siitä vierineet alas,
virtaavaa jokea kohden.

Siellä ui kaloja.

Niitä voi syödä

jos ne ensin syövät uistimen, tai perhon.

Tai muuten eksyvät haaviin.

Elämässä on vaaransa.

Punainen auto

Parkkipaikalla auto odottaa käsijarru päällä, ovet lukossa.

Tankissa on menolientä,

maksettu Suomen puolella luottokortilla.

Kaikki on joskus maksettava, onko.

Auto odottaa
valmiina bensannieluun -
tuulee takaapäin

Pykeijan kallionkolon kukka

Pykeijassa läheisillä kallioilla löytyi pieni valkoisen kukan reservaatti.

Kukilla lienee joku hyvä nimikin, jota en tiedä.

Riitti että tuulessa oli kamerassa pitelemistä kun kukinnot vielä tuulessa himokkaasti väistelivät linssin käsitarkennusta.

Siinä nimittelemään ...

Nimetön kukka -
tuuli on sinun koti
kallio turvana

(Lienee niitä pliisumpiakin kuvatekstejä rustailtu?)

Pykeija

Varanginvuono
liplattelee rannalla -
tuuli ylittää