Tommy, r.i.p.

Tabermannin esikoiskokoelma Ruusuja Rosa Luxemburgille oli juuri ilmestynyt. Minä olin juuri saanut perustetuksi Kirjailija Kaarlo Isotalon ja Turun ja Porin Läänin Taidetoimikunnan kannustuksella Lounais Suomen Kirjailijat ryn Turkuun. Turun Kirjailijat ryn toiminta oli tukahtunut puheenjohtajansa, Armo Hormian muihin kiireisiin. Perustimme ensin sen pohjalle uuden ja sitten kutsuin Turun Kirjailijat ry jäsenet koolle lopettamaan sen. Tämä tapahtui.

Minä olin Lounais Suomen kirjailijat ryn sihteeri. Puheenjohtajaksi suostunut runoilija Jaakko Haavio edellytti että muut hoitavat rutiinit. Yhteistyömme Jaakko Haavion kanssa sujui, eikä hän ikinä nostanut edes kulmakarvojaan kun mm. julistimme boikotin Tammen jotakin kilpailua kohtaan. Syytä en muista.

Keksin että mehän lähdemme kouluihin levittämään runouden ja kirjallisuuden sanaa. Tommy oli tuore esikoinen ja ajattelimme että nuoria täytyy tukea. Menin Tommyn kanssa Turun maaseudulle lukioon. Aika loppui kesken, me viihdyimme, oppilaat eivät heitelleet meitä katukivillä, tai pienillä perunoilla vaan keskustelivat aktiivisesti.

Tommy opetti minulle jotakin runoudesta, runojen sisäisestä dialektiikasta. Minä pidin Tommya vasemman laidan kulkijana, ja pidin siitä. Ajattelin että siinä on jotain oikeata. Itse olin Niilo Wällärin johtaman ammattiyhdistysliikkeen rivijäsen, ja ihailin myös Wälläriä.

Se oli sitä aikaa kun kaikkien piti osallistua yhteiskunnan syövereihin, jollet ollut heidän puolellaan olit vastaan.

Minun ongelma oli että taantumuksen mustat rivit pitivät minua punaisena. Ja punaiset lauluja iloisesti ja raikuen laulavat kansanliikuttajat taas pitivät minua pahana taantumuksena; kirjoitinhan minä esimerkiksi luontorunoja.

Toinen muistiin jäänyt tapaaminen Tommyn kanssa oli vuosia myöhemmin Joensuussa. Hän kiersi lukemassa runojaan kirjakaupoissa; Akateeminen oli Joensuussa illalla tupaten täynnä. Tommy luki runojaan ja innostunut yleisö vähäsen taisi äännellä.

- Jollette ole hiljaa niin en lue enää mitään, Tommy puuskaisi. Oli aika lämmintäkin, Pohjois-Karjalan kesäyö heilimöi ulkona Joensuun torin katuvalojen hämyssä.

Nyt Tommy ei enää lue mitään. Vaikka me oltaisiin kuinka hiljaa.

Tommyn kaukonäköisyyttä kuvannee hänen valintansa kustantajaksi; Gummerus, eikä mikään pienien potaattien kanssa pöljäävä ulkomaan kummetus.

Tommyn kohtalona oli hänen aivonsa. Kasvain, eli nk. syöpä. Kuten ikäpolvensa toisen runoilijan, Jarkko Laineenkin. Laine uskoi itse olevansa valtakunnan suurpääoman puolella. Yritti eduskuntaan, ei päässyt.

Tommya pidin Tammisaarelaisena nk. parempana ihmisenä, ja siitä huolimatta hän ryhtyi demariksi ja pääsi eduskuntaan.

Minulla on turhautuma: olen koko ikäni elänyt tekemällä työtä. Pitäisikö liittyä johonkin puolueeseen. Rosa Luxemburgin liehuttaman lipun taakse olisi helppo mennä. Perunanviljely on myös tarpeellista puuhaa.

Ongelmaa jauhaessani vielä yksi muistuma Tommystä: Hän oli meillä yökylässä Turussa. Aamulla hän heräsi, meni suihkuun. Meillä oli pienehkö kuumavesiboileri ja mietin että olikohan siinä tarpeeksi lämmintä vettä. Kun Tommy tuli suihkusta raikkaana kuin maailman myrskyissä liuhuvat värilliset liput kysäisin että riittikö suihkussa lämmin vesi.

Tommy hämmästyi, ja kysyi että miten niin? Tajusin että hän suihkutti itsensä kylmällä vedellä. Minua värisytti, olin myös kateellinen. Minä en ole koskaan uskaltanut ottaa jääkylmää suihkua, jollei niitä laivojen kansilla saamiani kylmän meren hyisiä pärskeitä lasketa.

Tommy Tabermann oli rohkea ihminen.

Ollaan hiljaa, jos hän vaikka vielä lausuisi jonkun runon.