Kushiro Hokkaido # 2

Kushiro Hokkaidolaisen tekstit kaiveluttavat itseään. Ne ovat kuin historian tulkinnat muutenkin, milloin meijerin haljennut kaakeli estää naapurisopua, milloin mitäkin. Tätä seuraavaa pyörittelin pitkään.

Jotta sain kaikki alkutekstistä tulkittavissa olevat elementit, enkä toisaalta mitään liikaa, niin ratkaisin tämän haikurakenteen hajottamalla sen väljemmäksi.

Alkuperäinen on ikkunaverhon puusäleihin tukittavissa, tosin rivien järjestys on voinut vuosisataisten tuulimyllykirjeiden tulkinnoissa mennä sekaisin. Silti tiukasti toisiaan vierekkäin tukevat verhonsäleet toimittavat tarvittaessa virkaansa; mitään ei kulje niiden läpi, ei liha ei makkara, juustot varsinkaan.

Näin Kushironkin tekstit ikäänkuin ottanevat kantaa lihojen naapurivientiin; muistutus että olisi parempi pysyä kiltisti vain omilla konnuilla eikä luottaa vieraisiin, ei ainakaan ruotsalaisiin linnoituksen puolustajiin?

       Helteen keskelle 
          sadekuuro ontuu 
       kuin ukkosen
          roiskaus 
       kuumalta taivaalta

Selveyden vuoksi; kyseessä ei ole yritys waka-runoksi. Ei pelkkä tavutus tai rivin asettelu tee tyhjistä riveistä muuta kuin ajankulua?

Minusta tuo on silti ihan kaunis ja ilmava, jopa kevyt lukea. Kushiron teksteistä on vaikea saada aina selvää; aikaa niiden tuotantopaineista on toki puolisen tusinaa erilaista sotaa hävitty tai voitettu. Joukkoon ei laskettane sotia talousasioista, kuka niitä lie edes kirjannut, ainakaan sodiksi.

Maailmalla on haikuja enemmän kuin tiedossa olevia näkyviä tähtiä kesäyön hämyssä. Toisaalta niiden määrää nostaa eri variaatioiden runsas ja alati kasvava määrä. Muuttamalla haikun sisustuselementtien järjestystä tulee erikuuloinen haiku. Siis ihka uusi? Kuten tästä Kushiron kesähelteen ukkoskuurosta saisi näinkin ihan tavumittaisen:

     Kesken helteiden 
         ukkoskuuro taivaalta --
       kesä unohtuu