Ailu Valkeapää, Kevään yöt niin valoisat

Ensimmäiset joutsenet lentävät
sulan ympärillä ennen kuin
laskeutuvat
(Sivulla 60)

Nils-Aslak Valkeapää
Kevään yöt niin valoisat
Kirjayhtymä 1980
suomentanut Anneli Rosell


Päivät kuluvat, kuut ja vuodetkin
Elämän tarkoitus on vain
yhtä tietymättömissä

(Sivulta 22)

Ailusta on vaikea kirjoittaa. Hän liukuu varvikkojen lomaan, ja kun varvut asettuvat hiljaa on tunturissa tuuli, tai pilvet, äänen saa itse ajatella. Siten syntyy joiku, jos on jotain kertomista.

Tuo ylläoleva tuli mieleeni kun olin Ailun kanssa Aatsakursun mökillä. Sielläpäin on yksi pieni järvi, jonka yli sai vedettyä tammukkaverkot narulla; toinen toisella puolen järveä ja pitkällä narulla verkot veteen. Sitten odottelemaan jonkun matkan päässä olevalla tunturimajalla. Kalastukseen tarvitaan siis kaksi ihmistä.


Ja ennen kuin pääsen alkuunkaan
se on jo ohitse

(sivulta 32)


Minä olin siihen aikaa hyvä maastojuoksija, pärjäsin laivaston suunnistuskisoissa hyvin, olin Fregatti Matti Kurjen miehistöstä muistaakseni jopa paras. Ailun kanssa kuljeskeltiin edestakaisin Aatsakursun ja Pättikän väliä eikä ajalla ollut niin väliä. Auringon katuvalot olivat päällä niin että ei ollut yötä eikä päivää. Viidenkymmenen kilometrin tarpominen päivässä (tai yössä, miten vain) ei tehnyt heikkoa. Istuskelimme välillä jos siltä tuntui. Ei se matka vaan turha koheltaminen.

Kerran palatessamme verkonlaskujärveltä Aatsakursun majaan Ailu alkoi edetä. Ei hän juossut, ei loikkinut. Askel vaan alkoi liukua niin että hän alkoi häipyillä pienten koivujen sekaan. Varvikko tuskin kahisi. Ailu käytti lyhytvartisia kevyitä kumisaappaita. Kevyitä. Itselläni taisi olla vankat Nokian Kontiot, en muista. Yritin pysyä perässä mutta minua alkoi hengästyttää, - eikä vaelluksilla kannata itseään uuvuttaa hengästyksiin asti. Pitää olla aina varaa tarpoa parikymmentä kilometriä extraa. Jos vaikka eksyy ja pitää lähteä kotiin. (= silloin Pättikkään.)


Eväslaukku pahalainen
matkaa viivyttää

(Sivulta 27)


Tunsin reitin Aatsakursuun, sitä ennen piti ylittää kapea joki tai uoma. Siinä oli silta. Kun lopulta pääsin majaan Ailun virnisteli majassa ja kahvipannu höyrysi.

Join sitten minäkin Jussa Valkeapään veistämästä kuksasta mustaa kahvia. Resepti on yksinkertaisen nerokas, onnistuu aina: Pannaan kahvipannuun vettä ja poroja niinpaljon kuin siihen sopii. Odotetaan että se kuohahtaa vähän yli ja nautitaan kuumana.

Eväänä oli Jussan savustamaa savulihaa. Kukapa leipää söisi kun on poronlihaa?


Pättikän jälkeen Ailu muutti lopulta Yykeänperälle, Skibotniin, jonne hänelle oli rakennettu hirsitalo jäämeren rannalle. Nimeltään ”Lásságámme. Tromssan lääniin, vuonon rannalle.


Jokusen vuotta sitten hän kuoli.

Jäähtyvillä järvillä
huutelevat vielä hanhet

(Sivulla 42)


Lainaan tästä Ailun runokokoelmasta yhden runon sivulta 28:


Viimeinkin meri
niin vihreä ja avoin.
Lokit kirkuvat ja torailevat

vasta kun kastelen
jalkani vedessä
uskon että pitkä
talvi on päättynyt


Runon suomentanut Anneli Rosell


Ps. Kiitokset Samuel Valkeapäälle Yykeanperän korjatusta tekstitiedosta, korjasin kyseisen kohdan! Minulla oli siinä pieni väärinkäsitys.