Hän soitti sarjan jonka aloitti Louis Vierne, päättyen Widoriin.
Kuvittelenko mutta Turun Tuomiokirkon urut kuulostivat ajoittain häveliäiltä, ikäänkuin kaikki äänet eivät tohtisi tulla toisten pillien takaa kirkkosaliin kaikuilemaan. Yhtä kaikki, kuten Kalevi Kiviniemenkin kohdalla kuuntelukokemus oli sivistävä, maltillisen ylväs, tarvittaessa jopa vanhaan kirkkoon hyvin soveliaan rohkeakin.
Toisena säveltäjänä oli vuorossa Jehan Ariste Alain. (3. helmikuuta 1911 – 20. kesäkuuta 1940) Hän oli ranskalainen säveltäjä ja urkuri.
Hän aloitti urkujensoiton opiskelun isänsä johdolla. Hän opiskeli myös pianonsoittoa Augustin Piersonin johdolla. Vuosina 1927–1939 Alain opiskeli Pariisin konservatoriossa. Häntä opetti muun muassa Paul Dukas. Alain sai surmansa toisessa maailmansodassa vuonna 1940.
Alain tunnetaan parhaiten urkusävellyksistään, mutta hän sävelsi myös requiemin, lauluja ja pianomusiikkia. Hänen tunnetuimpia sävellyksiään ovat Le jardin suspendu, Litanies sekä Trois dances.
Jehan Alain oli myös Ranskan tunnetuimpiin nykyurkureihin kuuluvan Marie-Claire Alainin veli.
(Tiedot Jehan Alainista lainasin Wikipediasta.)
Juhani Romppasen soittamana Alainin Litanies oli reipas ja nuorekas; se kaikui Turussa muutaman sekunnin jälkikaikuineen ihan niinkuin urkusävellykset lienee ajateltukin kaikumaan.
Alainin jälkeen kuultiin Maurice Duruflén Prélude et fugue sur le nom d'Alain Op.7.
Monipolvinen, keskusteleva. Paikoin jäin mietiskelemään suuria asioita. Niille on tilaa vaikka urut holvikaarien äänitilan ylös asti soinnillaan pyörittelevätkin.
Mitä musiikki on meissä ihmisissä, mistä urkujen äänikerrat tietävät tulla meidän ajatuksiimme?
Kysymyksiä joihin ei kannata vastauksia odotella, kuunnella vain. Istua penkillä, korvat avoinna.
Widorin Symphonie No. 7 en la mineur Op.42 osan VI Finalen (Allegro vivace) soidessa voi kuulla vastaukset kysymyksiin joita ei ole muistanut esittää.
Niin helppoa on urkumusiikin kuuntelu.
Kun urut hiljenevät auringonvalo hämyilee seitsemän sekuntia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti