Amerikkalainen ristisiitos

Hybrid runoudessa




Mayflower oli kuuluisa laiva, jolla 102 puritaania lähti Englannin Plymouthista Pohjois-Amerikkaan vuonna 1620, koska heidän uskontonsa harjoittaminen oli hyvin vaikeaa vanhassa kotimaassa. Perille saavuttuaan Mayflowerilla tulleet puritaanit perustivat Uuden-Englannin ensimmäisen pysyvän siirtokunnan Massachusettsiin Plymouth Rock -nimisen kiven ympäristöön. Siirtokuntaa koetteli alkuun korkea kuolleisuus. Sanoo Wiki.

Kun Mayflower laiva toi lisää Amerikan valtaajia Uuteen maahan, jossa ennestään eli vanha ja pitkälle luonnon ehdoille kehittynyt sivilisaatio omana uskonkäsityksenään. Euroopassa nämä Mayflowerin matkustajat olivat joutuneet vaikeuksiin uskonkäsityksensä takia, siispä rakentamaan Uutta Maata! Ennestään siellä oli Britanniasta karkotettuja rikollisia ja muita kuten espanjalaisia etenkin Floridan tienoilla ja ranskalaisia Järvien suunnalla. Tulijat risteyttivät aikanaan inkkarit autuaammille taivasmaille ja asettuivat heidän tilalleen. Intiaanien suullista perinnettä on onneksi jonkin verran jäänyt jäljelle, karkea ja brutaali pakkoristeytys ei pyyhkinyt inkkareita kokonaan unohduksen preerioille.

Kolumbushan ei löytänyt Amerikkaa vaan Intian. Jälkeenpäin ajatellen merihistorian suurin eksyminen?

Euroopasta Amerikkaan tuli siirtolaisten tuomana heidän perinteensä, tapa kirjoittaa ja arvostaa kirjoitettua ilmaisua. Vielä pitkään Amerikan runous oli syvällä yhdistyneenä manner-Englannin runouden kanssa. T.S. Eliot lasketaan molempien maiden historiaan. Ihan aiheesta, hän asui kummallakin puolen tuota merta joka mieluimmin yhdisti kansoja kuin teki pesäeroa.

Mutta Amerikkaan laivattiin muitakin kulttuurin siemeniä; Italian vaikutus on etenkin talouspolitiikassa merkittävä; Mafian roolia Yhdysvaltojen taloudessa ei voine aliarvioida. Runoudessa Ezra Pound taas risteytti itsensä Italiaan, löytäen siellä asuessaan kiinalaisen runouden. Etelästä Amerikkaan tuli ja tulee Meksikosta espanjankielistä kieliperinnettä, ja Karibian saarilta lisää erilaisuuksia. Huomaamatta, kuin nousuveden noustessa nämäkin perinteet ovat ujuttaneet itseään Amerikkaan.

Amerikan Etelän puuvillatalouden mahdollistaneet mustat orjat ahdingostaan huolimatta toivat omat perinteensä maahan. Jazzia ei ilman etelän pakolla maahan muuttaneita Amerikassa olisi? Ranskan vaikutus tuntuisi linnoittautuneen enemmän Kanadan puolelle, jopa itsenäistymispuheita myöden. Toki eräs merkittävimmistä kirjailijoista, Jack Kerouac edusti ranskalaista geeniperimää, toki hybridisoituneena Amerikan kirjallisuuteen. Kerouc eritoten Gary Snyderin kanssa perehtyi syvälle Japanin haikuihin. Kerouacin haikut ovat mielestäni parhaammasta päästä maailmankirjallisuuden haikuja.

Beat liike syntyi samaan aikaan Kerouacin ympärille, ainakin lähipiiriin. Ginsberg oli siinä voimakas hahmo, ja monet muut. Mihin beat liike on sulautunut tai sulauttanut itsensä tämän päivän amerikkalaiseen runouteen? En tiedä, kenties vähän joka puolelle kuten elinvoimainen kulttuuri lonkeronsa levittää, ristisiittää, hybridisoi.

Amerikan sodanjälkeinen (sota tässä: II maailmansota) runous on sementoituneena Donald Allenin The New American Poetry 1945 - 1960 - antologia ilmestyi siis vuonna 1960. Sen aloitti Charles Olson (1910-1970), mielestäni merkittävä runoilija jonka kootut runot sekä Maximus Poems ovat saatavilla: kaksi paksua ja vakuuttavaa nidettä. Seuraava oli Robert Duncan (1919-1988), myös kiinnostava. Mukana ovat mm. Kerouac, Ginsberg, Corso, Orlowsky, Ashbery, Snyder, viimeisimpänä , nuorimpana David Meltzer, s. 1937. (Myös muusikko, ja Beat porukkaa.) Yhteensä runoilijoita on antologiassa 44.


William De Witt Snodgrass (1926-2009)
julkaisi esikoisensa Heart's Needle vuonna 1959, ja sai siitä Pulitzerin vuonna 1960. Mutta ei ehtinyt Allenin kokoamaan porukkaan.


Ron Silliman arvioi, että 1960 luvulla Yhdysvalloissa olisi ollut 200 - 500 välillä julkaisseita runoilijoita. Antologian koonti on ollut siis ensinnäkin mahdollista ja lähes tasapuolisen rehellistä. Suurempia murinoita Allenin valinnat eivät tunnu jaksavan ylläpitää. Alistunut lause; "Joko olet Allenin valikoimassa, tai sitten et ole." kuvastanee sen asettumista de-facto - asemaan? Kaikkienhan makusuuntauksia ei ikinä voi täyttää. Ja se joka jätetään pois on katkera elämänsä loppuun, jollei sitten saa Nobelia, Pulitzeria tms…

Tilanne tänään? Ron Silliman pohdittuaan asiaa on päätynyt lukuun 10.000 julkaissutta runoilijaa Yhdysvalloissa. Tätä on kritisoitu, ja eräs laskelma päätyy suurempaan lukuun, jopa 50.000 julkaistuun runoilijaan. Tähän lukuun en oikein jaksa uskoa. Sillimanin 10.000 kelpaa sikäli että vanhassa kiinassa kymmenentuhatta on luku jota ei enää voi (kannata) laskea.

Mikä sitten on julkaistu? Yhdysvalloissa julkaistaan ihan oikeita kokoelmia, kuten muuallakin maailmassa. Sen lisäksi internetmaailma on kaaosta, otteita runoista tulvii, pursuaa, piileskelee, kurkkii blogien seasta. Osa blogeista on vielä asennettu niin että Google ei niitä bongaa.

Onko täyteläinen runoblogi, jossa on kokoelman verran runoja julkaistu kokoelma?
Minun mielestäni on, ja ei ole. Internetin taustalla väijyy koko ajan maailmankaikkeuden mandalan haamu; milloin tahansa sähköiset bitit voivat romahtaa, tehdä kapinan, kuolla, tai piiloutua omaan sisäiseen maailmaansa rakennettuaan oman palomuurinsa koko ihmiskuntaa vastaan.

Turvakopiot varmistavat kaiken, siihen on ainakin uskominen. Tulosteina paperivuoret eivät sovi kenenkään yksityistiloihin. Ihmiskunnan muisti lähenee koko ajan poliitikkojen muistia. Lopulta pitkäkestoinen muisti on viikkolehden sykli, sitten päivälehden. Sitten blogimerkintöjen välin mittainen.

Minne meillä on kiihtyvä kiire, omiin hautajaisiimmeko?

Amerikassa kovin harva kirjailija on geeneiltään amerikkalainen vaan pääosin vanhaa eurooppalaista sotien repimää perimää. Intiaani-taustaisia kirjailijoita en tiedä, lienee heitäkin.

Vilkaisu Suomeen

Suomessa saamenkielinen kulttuuri ja kirjallisuus on vahvaa, erinomaista ja elää edelleen. Pääväestön piittaamattomuudesta huolimatta. Suomenruotsalaisissa on mielestäni merkittäviä runoilijoita, Bo Carpelan etunenässä, Lars Hulden.

Nyky-Suomessa kieleen porautuvat mielenkiintoisen syvälle sekä Olli-Pekka Tennilä että Jonimatti Joutsijärvi. Joitakin muitakin uudempia voisin mainita, pitäisikin, mutta koska kaikki eivät sovi, niin katson jonkun toisen ajankohdan…

Leevi Lehdon pitkälliset sukellukset ovat omaa linjaansa, esimerkkinä STT.n yhden päivän uutiskooste voisi omalla tavallaan olla Joycen yksi päivä Dublinissa; Bloomsday. 4.6.1904. Hannu Helinin kielijonglöörit ovat seuraamisen arvoisia. jne.

Kielirunous (L=A=N=G=U=A=G=E) elää ja sitä arvostetaan Suomessa. Pwoermseja laaditaan. (mm. Karri Kokko).



Amerikkalaiset tekivät aikoinaan kaikkensa että siveetön Ulysses ei pääsisi leviämään Yhdysvaltoihin.
Amerikkalaiset myös sulkivat Ezra Poundin mielisaaralaan.
Kirjailijat ovat vaarallisia?
Amerikka on vaarallinen.
Me olemme kaikki vaaraksi itsellemme.

Minkälainen kirjallisuus meillä Euroopassa olisi, jos Kolumbus olisikin oikeasti löytänytkin Intian, eikä Karibian saaria?

Välimatkaa ajatellen maailma olisi pienempi, niin pieni että kuun vuorovesivemputus olisi aikaa sitten meidät suistanut Jupiteria kiertävälle radalle?

Schauman ampui Bobrikovin 16.6.1904 Helsingissä. James Joyce mainitsee tapauksen.
Finnegan Wake, mielestäni eräs monimelskeisin kielitieteellinen proosaruno ilmestyi myöhemmin. (Vuonna 1939, James Joyce kuoli 13.1.1941 lähes 59-vuotiaana.)

----

jatkan tätä rupattelua tuonnempana. Lähestyn hiljaa pääaihettani, joka on

A Norton Anthology of New Poetry AMERICAN HYBRID
Toimittaneet Cole Swensen ja David St. John, ilmestyi maaliskuussa 2009.

Liitän loppuun yhden sivun siitä, Gillian Conoley, s. 1955 Texasissa, asuu nykyisin San Fransiscossa.