taas sataa lunta -
kissan polun ylitse
lentää varpunen
Naapurin portti
sekin peittynyt lumeen -
rauhallinen yö
Tämän jälkimmäisen Copyright Kushiro Ezo (Kushiro Hokkaidolainen), suom. j.t.
Näiden innoittamana vielä bonus:
lumisateella
hiiri juoksee kellariin -
suljetut verhot
Tekstit
5 kommenttia:
lunta ei ole
kurassa rämpii kissa
tahraisin tassuin
(varjohaiku aloittelijalta)
Hienojen haikujesi ja juuri rappukäytävässä minua pakoilevan naapurin kissan innoittamana. Kissa ryökäle pelästytti minut, luulin ensin mikskä lie rotaksi.
viiden veljen emo
Kyllä on toivottavaa että se kissa sen hiiren saa.
Pöllöjä ei riitä kaupunkeihin pitämään hiiripopulaatioita kurissa. Ja rottia. Pekka Töpöhännässä oli aina puhetta om de där råttona, mutta Knutson tarkoitti kyllä hiiriä.
Tai ehkä se oli kissojen kieltä.
A: katselin tuota pitkään ja maiskuttelin kuin aamukahvilla grahamleipää;
eka rivin yleinen toteamus miellytti; ei kaivanne tarkennusta että missä ei ole lunta, koska r2 kertoo että lunta ei ole kissan kulkureitillä.
Olkoot piha, pellonpiennar, kuitenkin jotakin missä on kuraa.
Jossa kissa rämpii.
Sanajärjestys painottaa että on kuraa. Sitten siinä joku rämpii, se on kissa.
rivi 3: tarvitseeko sitä tahroitusta itseasiassa erikseen enää sanoa? Kuitenkin kissan olemukseen oleellisesti kuuluva että tässä uutiskatsauksessa kuulunee tiedotettaviin? Siis juu riville 3?
Tahrattomana?
naapurin katti
väijyy viatonta rottaa -
ruuhkainen rappu
? - )
Ripsa: Hesassa liitää jo kuuluisia julkkispöllöjä! Yksi niistä jo kuolikin.
City kaneja ne eivät kai kaappaile? Niitä kai luvan mukaan innokkaat metsästäjät saivat ainakin harventaa taannoin?
Vähän kuin tuo susijuttu; lapissa ja itärajalla karhut ja sudet ovat aina olleet navetan ja tuvan takana mönkimässä ja aika ajoin pihakoiria syöneetkin.
Lapissa susiensuojelijat pitävät selvänä että poromiehet pitävät riittävästi poronvasoja susien kulkureiteillä.
Susia ei saisi siellä hätyytellä.
Mutta jos Keravan kirkkopuistossa nähdään huuliaan lipova naarassusi niin sehän pitää paikalle hälytetystä panssari-Pasista sarjatulella teloittaa siihen paikkaan.
Vai miten se nyt menikään; tuommoisen hengen uutisista saa.
Nyt kun P-Karjalasta Wallinin på svenska antamasta armeijan lakkauttamispäätöksestä seuraa että armeija ei pysty antamaan virka-apua susijahtiin, - eikä mahdollisia itärajan takaa pakoilevia kaksijalkaisiakaan vastaan. Jos niillä vaikka on pyssyt mukana. Olisi jopa vaarallista.
Armeijan työsuojelu?
Etelä-Suomen oikeankielisten metsien suojeluhan on toki tärkeämpää, ja visst.
Minusta olisi aikoinaan ollut hyvä asia että Vaasan varuskunta olisi pysynyt vahvasti ja virallisesti kaksikielisenä; edesauttaisi Suomen erilaisten etnisten kieliryhmien lähekkäinoloa.
Vuonna 1918 Suomessakin tehtiin etnistä kielipuhdistusta; jatkuuko se taas? Vai mitä Wallin uhkauksellaan suomalaisille todella tarkoitti? Vad menare han?
Knudson ja råttona... Rotat meillä ovat aina keskuudessamme? Kuten torakat.
Aikaisemmin kun oli avokomposteja niin rotathan olivat yleisempiä?
Turussa jokirannan polulla ihmiset kantavat vanhoja leipiään sorsille. Sorsat syövät niitäkin vaikka jokirannassa olisi meheviä juuriversojakin yllin kyllin, vai mitä sorsat syö?
Mutta Aurajokirantaan ilmaantui vikkelä uusi rottakanta; leipää kun riitti.
Nyttemmin ne lienee murhattu, ei näy häntien vilinää.
syömätön leipä -
pullasorsa hytisee
tyytyväisenä
Rottavapaa Turku – Råtfrii Åbo!
(On kai niitä silti jossain?)
Haikukoulun oppilas ilmoittautuu ja kiittää opettajaa.
Sivuhuomautuksena mainitsen, että kalevalamittaisia säkeitä tarkistan laulamalla, pitäisköhän tehdä haikumelodia, joilla niitä voisi tarkistaa...
melu ja häly
päivin ympärilläni
illoin niin yksin
t. viiden veljen emo
Mielestäni hyvä runous ei häiritse korvaa. Eli sen lisäksi että sitä on luontevaa lukea (vaikkapa ääneen) se kuulostaa itsestäänselvästi todelta.
Keikaroinnit toki joskus kuuluvat asiaan, mikäpäs siinä.
Ja Kalevalaankin voi kyllästyä; minulla on noin 10 irto-osaa Suomen Kansan Vanhoista Runoista joita joskus selailen ja maiskuttelen.
Haiku ei oikein musiikiksi käy, vaikka joitakin japanilaisia lienee lauleskeltukin. Mielestäni?
Haiku on minun mielestäni elävintä katseltuna; lyhyen runon kaikki osat mahtuvat lukijan päähän ja haiku alkaa kasvaa ja elää.
Usein haiku on vain reikä, sukellus sen sisäiseen maailmaan.
Mitä pitempi runo / runoelma on niin sitä vähemmän siitä saa mitään muuta irti kuin sen mitä sallitaan.
Eli pitkät jutut ovat helppoja tehdä, niissä ei ole sen kummempaa kuin mitä sanotaan, laverrellaan.
Parhaimmillaan ehyt tarina?
Lähetä kommentti