Helsingin tuliaisia

Juutuin viikolla kahden kokouksen väliin Pasilaan majataloon. Illalla soitin kaverille, joka sanoi että Nuoren Voiman Liitolla on runotapahtuma Uudenmaankatu 16 Ravintola Bellassa. Eikun kännykkälipulla raitsikkaan ja sisään. Narikkavahti piti hyvää huolta päällystakistani ja kaulahuivistani. Tiskiltä ei saanut kuin ulkomaalaisia mehuja; ei mitään eu.n sisäisistä viineistä. Paheksuin sitä, turhaan. Nuori Voima oli myynnissä, ohjelman tauolla ostin yhden irtonumeron.

irtonumero
viinilasin vieressä --
kristalli säihkyy

Kattokruunusta kuva tuossa alussa. Lavalla esiintyi uusia debytantteja, runoilijoita. En tullut kirjoittaneeksi heidän nimiään ylös enkä enää muista heitä. Harmi sillä tekstit olivat jänskejä ja runoilijat esittivät ne hyvin. Tämä oikealla oleva on Tiina Lehikoinen. Lainaus NTAMOn sivuilta:

Tiina Lehikoisen ensimmäinen runokokoelma tarkastelee kulttuurisia veistoksia. Kokoelman aiheita ovat mies- ja naiskuvat, patsastelu, seksuaalisuus, ruumis, valta ja vapaus:

“Ruoho huohotti/kehoitti/velvoitti: TULE! TULE!”

Runojen sävyt vaihtelevat vakavasta leikkisään. Säkeet ovat
diskursiivisia ja plastisia, hermeettisiä ja dialogisia, absurdeja, toisinaan lakonisiakin.




Tiina Lehikoinen (s. 1982) on koulutukseltaan FM, kivien ystävä ja sanataideohjaaja. Hänen esikoisteoksensa Sitruunalumilyhtyjä (ntamo 2008) palkittiin Vuoden aforismikirja -palkinnolla.

Sitruunalumilyhtyjä on aforismikokoelma, joka horjuttaa lajityypin todellisuuskäsitystä lajin sisältä käsin.

Sitruunalumilyhtyjä sivuaa kielen, muistin, rajojen, tarpeiden, halun, sääntöjen ja olemisen kysymyksiä.

Sitruunalumilyhtyjen näkökulma on feministinen, sävy ironinen ja leikillinen, motiivi johto-opillinen.

Täytyy luottaa kustantajan sanaan; en ole noita kumpaakaan vielä silmiini saanut näkösälle.




Ilpo Tiihonen luki myös tekstejään. Minusta nyt erilaisia kuin mitä olen joskus ennen hänen lukemanaan kuullut. Kypsempiä? Vai pitäisi minun kuulijana katsoa peiliin?

Tiihosen viimeksi ilmestynyt runokokoelma: Jumalan Sumu, WSOY 2009. Tiihonen kuvassa vasemmalla.
Tiihosen jälkeen vuorossa oli Lauri Otonkoski.




Hän asettautui mikrofonin ääreen kuin kotiinsa. Hän luki runojaan, enkä muistanut ulko-eu-maista punaviiniänikään oikein maistella kun piti kuunnella. Kuin musiikki soi. Kun hän lopetti oli ohjelma samalla loppu. Istuin jonkin aikaa, sain hoivapaikassa tallessa olevan takkini ja tallustelin Metroon, Sörkässä nousin ylös ja liftasin seiskaan. Kämpillä luin Nuori Voima Runous 2009 lehteä. Lainaus sivulta 34:

Kielten eroista emme siis pääse, ehkä jonnekin yhtä kaikki.

Ääni ja kuvarunoista olisi voinut myös vähän puhua, mutta ei kaikkea samaan syssyyn. Tuo lainaus on muuten Hannimari Heinon. Seuraava Claes Andersonin:

Tämän päivän yhteiskunnassamme, missä nopea vaurastuminen, esineiden ja tavaroiden palvominen ja kerääminen, varhaiskuolemaan johtava stressi ja kilpailu markkinoilla hallitsevat elämää, luulisi olevan runsaasti fiktiivisen hahmotuksen ja tehokkaan vastarinnan ja kyseenalaistamisen aineksia. Mutta mitä meille tarjotaan? Todellisuuspohjaisia murhajuttuja, dekkareita.

Höpsis, koko ilta intensiivistä ja ehyttä runoa. Olisit, Clasu, tullut kuuntelemaan. Olisi sinne sopinut vaikka mökki melkein täynnä olikin. Panin iltateeveden kiehumaan ja menin suihkuun.

Suihkun solina
piiloutuu viemäriin --
raikkaat kainalot