keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Keskiviikkona Pietaria


Yksi kerrallaan sumu-ukot tulevat saamaan niistä varmuuden ja meri on poissa.


Näin aloittaa Jyrki Pellinen teoksensa PIETARIN KÄÄNTÖPIIRI.
Kustantanut NTAMO, 2009. Pellisen 37.s kirja jos suomalaiseen Wikipediaan on luottamista. Enteellistä globaalille markkinataloudelle että Jyrki Pellinen on mielestäni julkaissut parhaimmistonsa pienillä kustantamoilla, kuten Savukeitaalla ja Ntamolla. Pellisen kieli on helppoa kuin ahtaustyönantajan madonluvut työn raatajille, yhtä ahdistavia optiorosvoille kuin se että yksi sijoitettu euro antaakin vain kaksi paluuliikkeenä.

Koska osasinkaan kirjoittaa puhtaan suomalaisen lauseen.

(Pellinen sivulla 77.)

Ei Pellinen halveksi työntekoa, hän kunnioittaa ympärillään olevia elämiä, kirjoittaa niistä niinkuin elämä meidät sivuuttaa. Katsomme sitä silmät ymmyrkäisinä sisältä käsin, siellä ollen. Tunne että on liian lähellä, näkisi kaiken mutta kun on sitä itse. Kaikki. Eikä Pellisen proosa ole proosaa, se on hengittävää kirjallisuutta siinä kuin hänen runoutensakin.

Pellisesta on helppo ottaa selko. Ottaa kirjan käteensä ja lukee. Sillä siinä selviää. Ettäkö elämä on jotakin ymmärrettävää, muutettavaksi rahaksi tai Chilen maanjäristykseksi.

Täällä lihavat virheet tulevat takaisin, täällä epäselvä on selvää. Täällä hölmöläiset ovat vain ajatuksia, ja säkit voidaan kerätä niihin tarttumatta.


Viimeisen viikon aikana maapallolla on ollut 164 rekisteröityä maanjäristystä, eilen esimerkiksi Andaman saarella, Intian merellä, 6.6 voimakkuudella. Uutisissa siitä ei kuultu. Eikä isojen kustantamoiden sisäänostajat nostaneet lukulasejaan nenältään.

Hyvät kirjat tulevat hiljaa kuin alle 3 Richterin järistykset, tuskin postilaatikko mitään edes huomaa jos Ntamon Pietarin Kääntöpiiri tipahtaa Anttilan Viikkolehden tai Kirkko ja Kaupunki lehden sekaan postilaatikkoon.



Kasakat minussa heräävät. Kasakat löysivät Beringin salmen, kerroin jo, mutta he myös sen menettivät. Totesivat vain: nyt ollaan tultu taas Venäjälle.

(Pellinen sivulla 168, teoksen viimeinen lause.)

Ei kommentteja: