Rankka matka. Niin,
on oltava. Lopussa
kaikki nukahtaa.
Jos lavean alkuperäisen englannista tiukentaa 5-7-5 tavuun niin tuloksena tuli tuontapainen könkelö.
A hard journey. Yes,
it must be. At the end they
always fall asleep.
Hayden Carruth. Antologiasta: The Voice that is great within us, American Poetry of the Twentieth Century, edited by Hayden Carruth, Bantam Books 1970. 722 sivua.
Hiukan vyötä löysäten ymmärsin tuon näin:
Rankka matka. Kyllä,
täytyyhän sen olla. Lopulta he
aina nukahtavat.
Miksi jakaa luontevat rivit murjoten teksti kolmelle riville. Miksi tuota ei saisi sanoa vaikka näin:
Paljaaksi riveille riisuttuna teksti kuitenkin paljastaa ohuutensa? Katkaistuna kesken lauseen rivit saavat uutta sisältöä.
Rankka matka.
Kyllä, täytyyhän sen olla.
Lopulta he aina nukahtavat.
Täytyi olla rankka matka,
koska he kaikki
nukahtivat.
Haikujen 5-7-5 eivät Japanissa ole teknisiä tavuja vaan lähinnä ääntä, hengityksen rytmiin asettuvina.
Englanti on tulvillaan lyhyitä the ja a - artikkeleita, ne pitää teknisesti laskea tavuiksi tai sanoiksi? Suomenkieli pursuaa loputtomia sijamuotomääritteitä jne.
Saahan sitä vähemmilläkin roiskeilla runojen sisimmät ytimet sotketuksi, taitavuuden alttarilla.
Alunperin piti pohdiskella tätä antologiaa; The Voice that is great within us, on laajempi kuin lajinsa eturivin klassikoksi muodostunut Donald Allenin keräämä The New American Poetry 1945 - 1960. Molempi parempi mutta Allen on Carruthin antologian jälkeen niuva. Carruth paikoin jopa revittelee, toteuttaa omia makujaan. Kuten antologian toimittajan pitääkin. Keräysaika Carruthilla Robert Frostista Joel Slomaniin.
Piti myös repostella American Hybrid- antologiaa, mutta se tuntuu olevan siinä määrin tarkoitushakuista nurkkakuntaista runokulttuuripolitiikkaa tekevä, että intoni on toistaiseksi lopahtanut. Kuin lukisi Sampopankin yksipuolista vaalilahjuslistaa.
Carruthin antologian kaksi viimeistä riviä, copyright Joel Sloman:
Like Samson, I'm in the dark,
and continue to ride the bus.
Tekstit
2 kommenttia:
Mielenkiinnolla seuraan sinun käännösversioittesi kehittelyä ym. haikupohdintoja.
Nyt, niitä lukiessa versosi päästäni tämmöiset rivit
Lahdessa sataa
varhain sunnuntaina, armoa
kirkonmenojen aikaan
kohta Turun
tuomiokirkon kello lyö
saisipa tästä kait ihan oikeaoppisenkin muutamilla tilkkeillä ja lisäsanoilla, mutten pidä sitä tarpeellisena.
:-)
Naureskelen joskus tätä meidän kirkkoamme kun se tuomitsee, tuomio kirkko. Ei minua, en ole jäsen. Johonkin shintolaiseen suuntaukseen toki voisi liittyä, jos olisi naapurissa muita samanmielisiä...
Jotenkin tuntuu että erimielisistä saisi suuremman ja yhtenäisemmän porukan kasaan?
Inkku oli ajatuksissa mennä katsomaan kuinka Katolinen kirkko taas pitkästä aikaa vihki suomalaisen piispan.
Ei sinne olisi sopinut.
Se tuli sitten sunnuntaina telkkarista ja minäkin, virallisesti pakana, sitä seurasin. Istuimme eturivissä, ja jännitimme että meneekö tilaisuus uusiksi kun yhdessä kohtaa piispa oli unohtaa sauvansa kun hän tenttasi tätä uutta suomalaista Teemu-piispaa.
Lämmin tilaisuus. Ja minusta hienoa että se oli Turun kirkossa, joka toki onkin entinen katolinen kirkko .-)
Runoista en ole ihan varma, mikä on hyvää, mikä kaunista katseltavaa. Suomessa leviää nyt vauhdilla kuvallinen esitys. Eli kuvataiteen taito yhdistyy kuvarunoksi. Monet niistä ovat sellaisia että sen takaliitteen voisi jättää pois, siis sen runon. Hyviä kuvia, koskettavaa grafiikkaa. Mutta eikös kuvataide parhammillaan ole sitä aina ollut. Picasson Guernica ja Tallinnan kirkossaoleva kuoleman viikate kuvasarja...
Jollei osata sanoilla kirjoittaa, sanoa, ilmaista, niin otetaan pensseli ja maalataan?
tuomio-
kirkon kello lyö
ja Stanislaw jatkoi että kaikki.
tasapuolisesti. Paitsi optioita kähmivät vaalilahjus-korruptoivat köyhälistön leivältä särpimen kaapivat rosvot ...
Lähetä kommentti