Jusu Annala, aDIEuXit

Jusu Annala, aDIEuXit, ilmestyi NTAMOn kustannuksella vuonna 2008. Selasin sitä eilen ja tänään. Sivuja on 46. Se että Jusu Annala on tutkinut ja kääntänyt James Joycea näkyy pienessäkin suurennuslasissa. Graafisesti Jusu jatkaa sitä kehitystä mitä James Joyce ei saanut loppuun Finnegans Wakessa. Kirjapainotekniikka ei ollut vielä Linux-ympäristöineen syntynyt. Kun yleisesti totuttua kieltä, tai fonttia, aletaan muokkaamaan niinkuin se voisi jonkun suusta joskus jopa ulos pursua on lukija vaikeuksissa. Silmien lisäksi jollei tilalle tarvitaan korvia. Ainakin yksi.




Yllä Jusua sivulla 11. Optisen layoutin ääneen lukemisessa perinteisessä runoillassa ei ole järkeä. Tuleehan tuosta sivun 11 koosteestakin joku äänimaisema jos sen lukee; lukemiseen tarvitaan tekstin päällekkäisyyden takia kaksi ja miten optisesti kaunis sulkumerkki ääntyy kurkunpäästä lähtiessään huulien läpi yhteiseen kuunteluilmaan päästessään?






Sivulla 16 on lainaus Tzarasta.

Joycen yhtymien ja muisteluksien lisäksi näkyy ainakin minulle kuiskauksia myös Ezra Poundin the Cantos viesteistä. Ja koska ei kahta ilman kolmatta tietenkin myös ylähuulensa vakaana pitävä T. S. Eliot. Joku toinen voi löytää muita kaukaisia kaikuja, Jusu Annala ilmeisesti joitakin muita. Näinhän kirjoituksia kuitenkin lukija lukee, omaa lukumaailmaansa tekstiä jatkuvasti suhteuttaen. :-)



Entäkö esimerkki Joycen vaikutuksen näkymisestä Jusu Annalan aDIEuXit - teoksessa?
En ryhdy käsin tihrumaan ja ottamaan väärinkopsun riskiä, mutta kaivakaa teos esille ja aloittakaa vaikka sivulta 45:

Mythmothyr,hikeensnytys, immenkalvosinapin
jasittaasisääulos, io io ioo-o, kovoo sur voo ko?
... jne

Luin tai selasin aDIEuXit-teosta kuten Finnegans Wakeakin: nautiskelen palasen sieltä, joskus sivun tai pari, sitten käännän lehtiä eteen tai taakse ja katson jonkun rivin, maistelen, ja usein jään mietiskelemään.

Mikä on se taikuus Finnegans Wakessa joka jättää lukijan mietiskelemään, ei yksinään vaan tekstin kanssa, se jatkaa etenemistä, muotoutuu, kasvaa, häipyy, kuiskii,
mutta ei huuda sillä jos teksti alkaa päässäni korottaa ääntään katson sitä sillä silmällä ja olemme taas sinut. Hiljeneminen suuremman äänen jälkeen on hiljaisempaa kuin se että ollaan koko ajan hiiskumatta.


Alla oleva ottamani jpg-kuva liittyy Jusu Annalan teoksen takakannen teemaan, joka on sivun 30 ODE 2 JOYce [Op125, D-minor.,Excerto]. Paikka on Tukholmassa.





http://ntamo.blogspot.com/2008/10/jusu-annala-adieuxit.html


http://www.ksml.fi/viihde/kirjat/runo-puhuu-kaikkia-eik%C3%A4-mit%C3%A4%C3%A4n-kielt%C3%A4/359097


http://marstravolta.blogspot.com/2008/12/jusu-annalan-kirjasta-adieuxit-ntamo.html


http://www.lulu.com/content/paperback-book/adieuxit/4297056