I shall wear white flannel trousers, and walk upon the beach.
I have heard the mermaids singing, each to each
(T.S. Eliot, "The Love Song of J. Alfred Prufrock")
T.S. Eliot kirjoitti ikäänkuin loppusointuja. Hän eli sillä aikakaudella että etenkin Brittein saarten perinne sitä edellytti. Ylläoleva on enemmän kuin loppusointi, se on luru ja kielikuperkeikkaa sellaisenaan, joka suomennettuna muuntuu latteaksi, kuten laiha kahvi:
Rohkenisinko syödä persikan?
Käytän valkoisia flanellihousuja, ja kävelen rannalla.
Kuulen merenneitojen laulun, toinen toisilleen.
Ihan vitsinä:
Rannalla kävelläkö en uskalla?
Käytän teryleenihousuja ja en rannalla tallusta tuskalla.
Merenneidot minulle laulaa, sanon; eipäs piileskellä puskalla.
Tämän takia alkuperäiset tekstit pitäisi julkaista käännösten rinnalla. Mutta koska kyseessä usein on alkuperäisen äänirytmin tärväytymimen ja sen mukana usein koko idean nuivettuminen ymmärrän että sitä harrastetataan aika vähän. Myös laajemmat käännökset kasvaisivat mahdottomiksi jollei painaa niin kooltaan. Esimerkkinä Charles Olsonin The Maximus Poems - kokoelman 635 runosivua. Tai Ron Sillimanin 1060 sivua the Alphabet - runoa. Yksi mahdollisuus olisi myydä alkuperäinen kokoelma kylkiäisenä, mutta eikös EU lakiviisaudessaan kieltänyt kytkykaupat ?-(
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti