Antti Hyry, Mustan ojan vesi

Yöllä ja aamulla
satoi lunta puihin.

Nyt on ilma jäähtynyt ja ratisee,
kun maassa kävelee.

Tuulee, ja puista tipahtelee varvunpätkiä,
rapsahtelee siellä täällä.

Kuultava ilma,
taivas selvä
ja tähtiä näkyy.

Antti Hyry teoksessa Kertomus (Otava 1986) Mustan ojan vesi osiossa.

Tekisi mieleni sanoa runosikermässä. Sanonpa tässä. Hyryä sellaisena ilmiönä että pitää laittaa luurit korville, niillä kuulee paremmin. Alunperin teksti oli yhtenä pötkönä, kuin olisi proosaa. Hyvässä tekstissä ei ole rajoja proosan eikä runojen välillä.

Hyryä pitää lukea kuin runoa, sana kerrallaan kielelle ottaen, maistaen. Ja Hyry kestää toisen lukemisen. Oikeastaan paras jälkimaku tulee vasta kun Hyryä lukee ensin muutamaan kertaan, antaa hautua kirjahyllyssä jonkun vuotta, kuten reilut parisenkymmentä kuten minä nyt, ja sitten lukee sen taas.