Huimaa, allekirjoittaa poissaolonsa todistukseen.
Uunin on rasva ruskistanut ikkunan
läpi ei näe, lämpöä
kahdesti ikänsä.
Uumenissa kypsyy kukka kaalin,
hautuu maan miete, humu.
Vuosi vuodelta olemme suhteessa
viileemmät, viisaammat.
Valve, venttiili,
pakoputki.
Painajaisten purkautumistiehyitä
tajunnan piiloista tunkeilevat epäpuhtaudet.
Kuin tuo vieras tasku, käännetty
vuoteen suunta, vatsa
hää ja hautajaiskauden jälkeen.
Vielä valveilla rauha parantua
ja uupumus synnyttää pelkomme.
Nuku, ohimosuonet tykkien.
Aamiaisen jälkeen pimeää,
pitkään vielä.
Murtaa piparkakkutähdestä sakara,
nepata vahaliinalta muruset
yksi toisensa jälkeen,
ihmeitä
odottamatta,
koettaa kahvikupista korvaa.
Ilkka Koponen 1973 - 1998
kts. myös.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti