Sijo

Olen aika ajoin huomannut että nykyisin japanilaiseksi ajateltu runous on lähtöisin tai kotoisesti viihtyvänä myös Kiinasta ja Koreasta. Entä Ainu-kansa?

Kuuntelin kerran intialaisen kirjallisuushenkilön luentoa intialaisesta kansanrunoudesta. Ohimennen hän totesi että Kalevalassa on tuoksuja Intian vanhasta kansanrunoudesta.

Ja miksi ei olisi, meillähän yhteinen kantakieli, sanskrit?

Kuuntelin aamulla uutisia joissa kotomaamme äänestäjät ovat kääntäneet nukkuessaan kylkeä ja gallubit ovat nyt ihan tohkeissaan.

Että joku uskaltaakin nukkuessaan kääntää kylkeä.

Pitäisihän täällä johonkin voida luottaa. Että vahvempien käskyjä noudatetaan?

Toinen uutinen oli että USA ei olekaan löytänyt toimeliaisuutta Pohjois-Korean ohjusrintamalta.

Puolinukuksissa jäin miettimään että oliko uutinen pettymys vai väsynyt toteamus.

Kaivelin netistä vanhaa Sijo-runoutta. Suomennan tähän yhden:

Kysyt montako ystävää minulla on? 
             Vesi ja kivi, bambu ja mänty.


Kuun nousu itäisillle kukkuloille 
                     on iloinen toveri. 


Näiden viiden lisäksi, 
          mitä muuta hupia pyytäisin? 

Copyright by Yun Seondo (1587 - 1671) Suom. j.t. Teksti on alunperin kolmella rivillä, joiden keskelle on ajateltu kuitenkin hengähdys tai mietintätauko. Rivin pituuden vuoksi Sijot aika usein katkotaan siitä kahtia ja tuloksena on kuusi riviä.


http://www.sejongsociety.org/korean_theme/sijo/sijo_more.html

Päivän Tikkis:

ohjusten kärjet
itäisen meren ylle -
aamun aurinko