sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Gary Snyder

Kerberos 3/2010 ilmestyi jokin aika sitten. Taas yksi lehti joka pitää säilyttää kirjahyllyssä. Kooltaan Kerberos on siihen otollinen; samaa kokoa kuin runokokoelmat.

Tässä numerossa on Tero Tähtisen suomentama juttu Gary Snyderistä. (Kirjailijat ja sota luontoa vastaan, s. 24 - 33.) Pysähdyin toistamiseen kohtaan:

Kaikki kuusitoista albatrossilajia ovat kumppaneitamme tässä maailmassa. Ne seilaavat omia reittejään, niistä ei ole meille mitään hyötyä eikä meistä pitäisi olla niille juuri hyötyä.


Muistan kun seilatessani Etelä-Afrikan eteläkärjen ympäri ja käännyimme kohti Eurooppaan johtavaa Atlannin aavaa seisoskelin ahterikannella. Lokin näköinen lintu kaarteli laivan perässä. Eteläisen Atlannin mainingit olivat laajoja ja rauhallisia. Lintu liiteli kuin olisi ollut vain katselemassa maisemia. Kuten minäkin. - Albatrossi! tajusin kun ymmärsin lokin näköisen linnun todellisen siipien välin koon. Hain kamerani ja ruuvasin siihen teleobjektiivin. Kun sihtasin etsintä kohden lintua se jättäytyi hetkessä muutaman mainingin päähän. Putkessa heilui muutaman sadan metrin päässä vihreänsinisenä vyöryvä maininki kavereineen. Lintu oli kuin roska etsimessä. - Äh. Laskin kameran alas ja katselin aaltoja. Syrjäsilmällä näin miten albatrossi liukui lähes huutoetäisyydelle. Kävelin hiljaa edestakaisin reilun 50 metriä leveää ahterikantta. Lintu rauhoittui, katselimme toisiamme lähes silmästä silmään. Nostin kamerani ja hetkessä albatrossi jättäytyi seuraavan mainingin taakse piiloon, ja kun maininki liukui eteenpäin oli lintu silläaikaa jo toisen pienen kukkulan kokoisen mainingin toisella puolen. jne.

Ei siitä mitään tullut. Kävelin messiin kahville ja kiipustin töihin kuuntelemaan sähköisiä radioaaltoja. Kävin vielä kurkkaamassa ovesta ulos ahteriin päin. Siellähän se liitää lekuutteli. Ovelan näköisenä.

Mutta radiot kutsuivat, telex rätisi jo. Sitten putosi pimeys kun iso ulkovalo solahti horisontin taakse. Seuraavana päivänä laivan perässä oli vain aaltojen mukaan vellova vanavesi. Olinkohan edes tavannut ketään?

Pohjoisempana, lähempänä rantoja, tavallisia paskalokkeja liiteli, mutta niitä en tuon tapaamisen jälkeen enää laskenut linnuiksi, edes.

Odotellaan tässä Palladiumin Snyder käännöstä. Se on tulossa. Ihan kuin pari maininkia enää olisi julkistuksen välissä?

4 kommenttia:

Ripsa kirjoitti...

Kerroitko sinä jo tuossa aiemmin, mistä kokoelmista Palladiumin julkaisu on?

Enpä usko hankkivani, luen mieluiten englanniksi.

Luin sen Erämaa-kirjan, joka oli samaten Tähtisen suomentama. En ollut siihen ihan tyytyväinen. Toisaalta ongelmat ovat tietysti kolossaaliset kun aikaväli alkaa olla kavereilla vissiin 50 vuotta.

Silti, pitäisi kyllä kuulua yleissivistykseen tietää mikä/kuka on Wobbly. Ja mikä on siis IWW.

Juhani Tikkanen kirjoitti...

Palladium - sivuilla kansi on sama kuin Mountains and Rivers. Lukaisin sen englanniksi. Zen.

Jaa Wobbly. Kiinalaisten ällä-vika ?-(

Meillä STTKssa ei ole muistini mukaan edes koskaan sivuttu IWW.tä. On jäänyt pääosin Euroopan sisäisiin juttuihin AY-kujeet.

Jostain sieltäpäin jäi joskus reppuuni Intian AY-liikkeestä julkaisu; siellä oli samoilla sanankäänteillä rahavallan madonlukuja mitä Katainen tuntuu toistelevan. Lähde tuntuu olevan Eteläranta, josta taas Wall Streetin taustapirulaiset tuntuvat jylläävän aika pinnassa. Suomennetaan vaan termejä ja ollaan rinta röyhkeinä. (On kai käsketty olla.)

Tuota linkkiä seuraamalla päästäisiin kyllä IWW.henkin?

Nyt ihan arkijuttuna valtion tarkistukset alkavat tammikuussa. Juoksennellaan sitten sitä köyhyyttä kuulemassa.

Netti Webstelini (huom l!) sanoo näin:

Definition of WOBBLY
: a member of the Industrial Workers of the World
Origin of WOBBLY
origin unknown
First Known Use: 1914

Tuo kiinalainen ällävika on hauska juttu, ei minusta paha ainakaan.

Ripsa kirjoitti...

Joo Juhani,

minä kuuntelin äsken uutisia, joiden mukaan Katainen oli tyytyväinen verotyöryhmän loppuraporttiin. Joku kepulainen siihen ei ollut tyytyväinen, koska sen mielestä tasavero-malli ei ole hyvinvointi-Suomen malli.

Wobbly esiintyy aika usein Snyderin teksteissä sitä varten, että niitä oli pirusti vielä silloin kun Snyder oli nuori, siis 40-luvulla. Oikeastaan Länsirannikko oli niitä täynnä. Ja ne olivat erittäin aktiivisia tyyppejä metsätyöväestön olojen parantamisessa - tässä siis täytyy sanoa, että kun vielä 60-luvun lopulla sanoin olevani suomalainen, niin katsoivat että aijjaa, ne sun esi-isäs hankkivat lumperijäkeille 8-tuntiset työpäivät.

Sheriffit ja muut punaniskat niitä sitten ampuivatkin.

Minulle tarjottiin hommia, olisi pitänyt kirjoittaa IWW.perustaisen Oregonissa ja Washingtonin osavaltiossa toimivan suomalaisen työväenlehden historia, mutta siis englanniksi.

Silloin oli vielä suomen opetusta useimmissa yliopistoissa, nyt ei enää ole.

Olisin ehkä tarttunut työhön, mutta yritin saada sen vaihtona oikeuden opiskella joitain vuosia yliopistossa, mutta eivät pirut suostuneet. Valittelivat ne kovasti, koska ainakin silloin suomalainen tai ylipäänsä pohjoismaalainen "highschool-diploma" eli ylioppilastodistus oli isoa valuuttaa.

Mutta kun kyseessä oli vasemmistolainen projekti, niin rahaan se sitten tyssäsi.

Jossain runossa Snyder sanoi että I saw a Finnish Wobbly wobbling down from the wobbly hall. Eli ei tämä ole ollenkaan suomalaista rinnanröyhistystä, vaan Snyder oikeasti tunsi suomalaisia, joita oli Lännen metsätyömailla paljon.

Siitähän Snyderin luonnonsuojeluaatoskin lähti: 100-metriä korkeiden douglas-kuusten, hemlockien ja valkokuusten valtavien tuhansien ja tuhansien hehtaarien tuhoamisesta.

Siellä kävi monella alueella niin, että puut eivät lähteneet kasvamaan uudelleen, koska maasto on niin jyrkästi kumpuilevaa. Päinvastoin: ruokamulta valui alas jokiin.

Muistelen että tuossa Mountains and Rivers without an End kerrotaan esimerkiksi Snake-joen alueesta. Joki on merkittävä, koska se ravitsee Washingtonin, Oregonin ja Idahon osavaltioita.

Tämän syksyn nimi minulle on siis taas jälleen kerran Gary Snyder ja hemmetin hyvä että otit hänet esiin!

Kiinalainen ällä-vika? Minun tuntemani kiinalaiset siellä Lännessä kategorisesti kieltäytyivät puhumasta valkonaamojen kanssa yhtään mitään. Syy: niitä shanghaiattiin Amerikkaan työskentelemään rautateiden rakentamiseksi. Kiinalaisia kuoli tuhansia.

Mutta että oli hyvää se kiinalaisten tekemä sapuska, siis se aito kiinalaisruoka! Harmittaa, ettei Suomeen saada niin hyviä raaka-aineita että täkäläisiä ravintoloita edes kannattaa ajatella. Siis tavallaan Kiina on lähempänä USA:n länsirannikkoa kuin Eurooppaa.

Suhteet taitavat toimia Taiwanin kanssa.

Juhani Tikkanen kirjoitti...

Tuon Wobblyn luin ihan vaan täältä:



http://www.iww.org/culture/myths/wobbly.shtml


Kiitos muuten tuosta infosta, mielenkiintoista!

Suomalainen Ensoko niitä tukkirinteitä yritti vallata ja senkö takia Enso piti kaataa ruotsalaisten syliin; sama malli kun Relander poksautti Soneramme kuivakuplaksi Saksan tuuliin.

Kummallisesti me täällä Suomessa osataan tupeksia. Töpeksiä. Viimeisin typeryys oli Ylen Digitan lahjoitus amerikkalaisille. Nehän taitaa rahastaa nyt Ylen tyhjäksi. Ei ainakaan hyvin toimi; Turussa ei Ylen 1 tahdo kuulua radiosta, kaupalliset kyllä kuuluisi mutta niissä ei ole mitään kuunneltavaa.

A1-katsastushan on samaa sarjaa; pääomarahaa kaavitaan Suomesta suoraan Lontooseen ja sitä kautta Amerikan pääomille. (Jotka tiettävästi sen A1-rahasammon nykyisin omistavat.)

Ja työpaikkaterveydenhoito piti panna kasaan ja yksityistää että se saatiin annetuksi ulkomaiselle optioiden voittojen imijälle. Äh. ja Pöh.

Tuo verouudistushan on omituinen sotku elinkeinoelämälle työnnettävää lahjusta lapsiperheiden rahoista. Mutta sellaisenhan valtakirjan Suomi on Kataiselle antanut. Ja tulee kuulemma antamaan ensi vaaleissakin.

Mutta onneksi kokoomuslainen sisäministeri ei kieltänytkään meiltä aseita!