Suomen kustannusmaailmaa näivetetään

En tiedä mikä tuon Raunistulan pihalla kasvava parin millimetrin läpimittainen sininen kukka on, mutta koristakoon nyt tätä narinaani.

Kansainvälinen osakeyhtiöiden voittojen maksimointi (nykytrendin mukaan vielä tietysti viedä rahat isoissa muovikasseissa pikapikaa pois Suomesta) on tullut ainakin tälle hallituskaudelle jäädäkseen.

WSOY tuntuu karsivan tylysti kirjailijoitaan pois joutavina ja tuottamattomina kuluerinä, joista pahuksista ei aina edes ole takeita mitä he suustaan päästelevät.

Eihän pääomavalta sellaista siedä.

Välirikon hintana on suomalaisen kirjailijan nurkkaan ahdistus.

Ratkaisu on nykytekniikalla helppo. Tehdään itse omat kirjamme. Itse, jouduttuani aikoinaan jättämään Otavan ja ryhtyessäni senjälkeen tulostamaan itse omat runoni pieninä vihkoina, olen tyytyväinen omaan runoilijan julkisuuselämääni. Vihkoseni ovat levinneet mukavasti ja ainakin minulla itselläni on ollut hauskaa.

Tunnustan kyllä aikoinani lähettäneeni nivaskan runoja WSOY.lle mutta sieltä ei tullut koskaan vastausta. Ei juuta ei jaata. Täydensin silloin myös lähettämääni materiaalia tusinalla lisäyksiä; ne tulivat aikanaan takaisin ja saatekirjeessä WSOY kehoitti minua kääntymään Nuoren Voiman Liiton arvostelupalvelun asiakkaaksi. Varsinainen runolähetykseni lienee käytetyn WSOY.n osingonkähmijöiden takka-iltojen sytykkeenä, sopivan huumorin säestyksellä?

Eri asia on, että kokeeko kirjailija olevansa oikea kirjailija kun kustantaja ei enää julkaise. Kysymystä lienee karvasta Suomen hyytävinä yksinäisinä talviöinä pohtia. Mutta jos on teos tai teoksia Book-on-Demand-tietokonepainosta ostettavissa niin kirjailijahan sitä silloin tietenkin ollaan.

Käykääpä kurkkimassa vaikka Lulu.commin nettisivuja. Siellä niitä vilisee, muitakin. Eikun sekaan vaan! Ja hatunnosto Ntamon Leevi Lehdolle esimerkillisestä toiminnasta. Poesiaa unohtamatta.

Alla pihalta toinenkin kukka joka tarttui kuin kirjatäi kamerani linssiin.