Hannu Mäkelä

Hannu Mäkelä
Maan sydämellä
Runokokoelma 2010
96 sivua

Tämä on Hannu Mäkelän 19. runokokoelma, jollei kahta valittujen runojen laitosta lasketa. Ensimmäisen runokoelmansa Hannu Mäkelä julkaisi vuonna 1966, samana vuonna kuin Tikkanen. Esikoiskirjansa Hannu Mäkelä julkaisi 1965, samana vuonna kuin Saaritsakin ja niinpä he olivat aikanaan Tukholmassa debytanttikirjailijoiden pohjoismaisessa seminaarissa Hässelbyn linnassa samaan aikaan. Minä olin Hässelbyssä vuotta heidän jälkeensä, samana vuonna kuin esim. Suomesta Jussi Kylätasku ja Norjasta Ragnar Mickelson.

Pimeässä palaa kynttilä.
Pimeässä palaa kynttilä.
Pimeässä palaa kynttilä.

Ja siinä se on:
koko elämä.

(Hannu Mäkelä sivulla 86.) Tämänkertaiseen kokoelmaan, jossa ei ole ISBN numeroa, merkiksi kait siitä että teosta ei saane Kirjavälityksestä? Hannu Mäkelä on myös kirjoittanut muutamia runojaan uusiksi. Vinkit niistä löytyvät sisällysluettelosta.





Kokoelman teksti on tunnistettavaa Hannu Mäkelää. Paikoin hivenen mattahimmeätä ajattelua, kuin Herra Huu istuisi iltapäivän hiljaisuudessa terassilla, kuuntelisi miten hiljainen maailma ympärillä elää, kulkee ja etenee. Hannu Mäkelä on ollut 45 vuotta kirjoittavana kirjailijana, teoksia on yhteensä 100. Seuraava, eli runokokoelma Toden näköistä on ilmoitettu ilmestyvän Tammelta vuonna 2011.

Illan mietteet vaihtaa aamu uusiin,
takassa palaa tuli, tiili lämpenee hitaasti,
ulkona lumi seisoo kuin vartiossa ympärillä talon
jotta täällä asuttaisiin ihmisiksi.

Lainaus sivulta 76. Hannu Mäkelä opetti minulle 1960-luvulla Suomen Kielioppia Käpylän iltaoppikoulussa. Aikaisemmin sain Turun Lyseosta Kieliopista ehdot, joita en päässyt ulkomailla olon vuoksi edes suorittamaan. Piti erota koko Lyseosta. Ei ole tullut ikävä Lyseota.

Eniten Hannu on julkaissut proosaa. Mm. Mestarin vuonna 1975. L. Onervan jälkeenjäänyttä tuotantoa hän on myös tutkinut. Ollessamme Baggbölessä runoilija Kai Niemisen synttäreillä samaan aikaan, ja myös Pentti Saaritsan sinne tultua keskustelimme kevyesti ohimennen Fernando Pessoan papereita (runoja) täynnä olevasta arkusta ja siitä onko L. Onervan julkaisematta jääneillä runoilla yhteneväisyyttä Fernando Pessoan tekstien kanssa. En muista päädyimmekö mihinkään erityisempään ratkaisuun mutta jokin keskusteluun yhdisti; runous.

Kai Niemisen synttäreistä on Mataleenan blogissa useita kuvia.
(http://mataleena.blogspot.com/2010/05/monia-vuosia-runoilijalle.html)

Ja kun kosketan, kun silitän poskea hiljaa,
säpsähdät kuin kiinalaisen runon putoava
sininen ja kypsä luumu.

Ote sivulta 67.




En osaa kirjallisuutieteen salasanoin luonnehtia Hannu Mäkelän suhdetta kieleen ja miten kieli toteutuu runoissa ja mihin kulttuurikenttään tämä nyt julkaistu tekstikokonaisuus asettuu kirjallissa kentässä.

(Venäläiseen! Mukana on Anna Ahmatovalta runosuomennos, samoin Josif Brodskilta ja Pushkinilta.)

Lukaisin kokoelman heti kertaalleen, nyt pariin kertaan ja viihdyin, viihdyin, viivyin.

Teksti on oivaa tunnollista tekstiä. Kun sitä lukee sinne menee sisään, kurkkimaan, katselemaan. Sinne jää kiinni. Paikoin olisin kaivannut lyhyempää ilmaisua, mutta Hannu Mäkelä käyttää senverran sanoja että viesti välittyy, että lukija jää yksin kielen kielekkeille pohtimaan että pudotako vaiko jatkaa kävelyä pitkin polkua.




Kokoelman viimeinen runo kuuluu näin:

Niin tulee loppu,
palaa alkuun taas,
kun toistan kaiken sanomani
vielä kerran;
jos kohtaa enää yhden
lyhykäisen lauseen verran:

Elämän tarkoitus on luoda elämää.

Ihan loppuun tekisi mieli lainata Willy Kyrklundin teoksesta Mestaren Ma sen ensimmäinen lause:

("Jag söker den fråga på vilken människoliv är ett svar.")