Bashoo kirjoitti kahdeksannella kuulla (syyskuu) vuonna 1689 seuraavan jutun ollessaan käymässä Komatsussa Tadan muistomerkillä. Siellä on kuuluisan soturin, Saitoo Sanemorin (kuoli v. 1183) taistelukypärä. Sanemori kuoli Shinoharan taistelussa jolloin hän oli jo 73 vuotias. Peittääkseen korkean ikänsä hän oli värjännyt hiuksensa mustaksi. (Kuten eräs lähiaikojen erään ylpeän valtakunnan presidenttikin taannoin!) Kun taistelun voittanut kenraali näki kuolleen Sanemorin läheltä tämä voihkaisi: ”Onpa sääli!”
Säälittävää!
Kypärän alla
heinäsirkka.
Löysin myös seuraavan käännösmuotoilun, joka on toisaalta selkeämpi eikä kaipaa välttämättä taustatietoja:
Törkeätä!
Sankarisotilaan tyhjän kypärän alla
sirkka sirittää!
Tekstit
4 kommenttia:
Telkkarissa on Teemalla tullut Kurosawan leffoja sunnuntai-iltaisin. Olen miettinyt japanilaista tapaa ilmaista tunnetta. Ja siis tässä miesten tapaa. (Käsittääkseni naiset hallitsivat kotona.)
Tässä tapauksessa esimerkiksi, miksi kenraalin käy sääliksi? Ei kuolema, vaan se heinäsirkka (joka on mielestäni eri tyyppi kuin hepokatti, mutta kysymys voi olla semanttinen). Toisaalta joissakin tarinoissa on osoitettu aitoa kunnioitusta vastapuolen soturia kohtaan.
Huudahduksen "Säälittävää!" voi ajatella yksinkertaisesti ironiaksi. Eihän kai japanilaisessa yhteiskunnassa ole ollut häpeä olla vanha? Eli tämä soturi olisi ollut yksinkertaisesti nuoruutta ihannoiva hölmö.
Olen ymmärtänyt asian niin että Kurosawa on tutkinut erityisesti samurai-kastia. Ehkä ne rakkausrunot, esimerkiksi Pertti Niemisen suomentamat, ovat sitten ehdottomasti muuhun kastiin kuuluvia?
Mielenkiintoinen näkemys. Mutta tämä Bashoon juttu on kaksiosainen; ekarivi on suoraan tuosta 1183 taistelusta Sanomorin teilanneen (?) kenraalin häpeä siitä että vastustaja olikin vain vanha ukkeli.
Muutama sata vuotta myöhemmin Bashoo piipahti katsomaan tämän vanhuksen säilöttyä kypärää ja kappas pahusta, kypärän alta kuului sirkan laulu.
Yhdistyneenä tekstistä muodostuu minusta ovela monitahoinen juttu, joka jatkaa elämäänsä lukijasa, ja jää vaivaamaan mieltä.
Sen takia lisäsin tuon taistelulegendan, koska löysin sen yhdesät Bashoota koskevasta kirjasta. Nämä japanilaiset eivät runoissaan yleensä tunteitaan pahemmin ilmaise; hovinaisilta kun kostuu hiha niin sen voi tulkita syväksi mielipahaksi, pidatellyksi hillittömästä surusta kun rakastettu taas petti, tms arkipäiväistä jo siihen aikaan.
Kiinalaisten kaipuun tunnot ovat hivenen realistisempia. (Pertti Niemisen käännökset siis.)
Vanhoissa jaappinilaisissa yleensä melkein aina hovin jäseniä, keisareita, kunkkuja, kuningattaria, tai ainakin vähintään hovineitoja. Ja munkkeja.
Mietin muuten että kaskas olisi yksi hyvä vaihtoehtosana myös heinäsirkka. Etenkin Pertti N. sitä on käyttänyt.
Joo. Ajattelin tuossa siis sitä että japanilaiset tiettävästi ihailivat kovasti kiinalaista runoutta. Ja siihen liittyi juuri sitten tuo tushikirjoitus ja muuta. Estetiikkaa. Niukkuutta jossa on jotain todella suurta ja isoa niin kuin temppeleissä.
Sattumoisin kerroin tuosta kypärästä Leolle jonka kanssa puhun vain englantia ja sanoin että mitä hänelle tulee mieleen aiheesta chicada in a helmet? Se pyöritteli päätään ja sanoi että ei se ainakaan zeniä ole, ellei jotain esoteeristä.
Riippuu vissiin siitä missä päin Bashoo sen kypärän näki. Onko kohtaus siinä Matka pohjoiseen-kirjassa?
Sitä paitsi: mistäs se tieto on että vanha mies on värjännyt päänsä? Heinäsirkka on syönyt hennatun pään?
Kurosawan kuvissa kyllä on tunteita aika paljonkin, ne näkyvät liikkeinä kropassa ja kasvoissa, ihan pieni silmien siristys voi olla tärkeä.
Öh, siis Kai Niemisen suomentamat rakkausrunot, paitsi että niitä ei juuri ole. Kuulin niitä Radioateljeessa, naisen kirjoittamia, 1600-luvulta muistaakseni.
Basoon Kapea tie pohjoiseen kirjassa siitä pitäisi myös olla. Otin tämän yhdestä Bashoon antologiasta, missä on tekstianalyysiä enemmän.
Tulkitsisin tuonn itse silleen että eka rivi on suora linkki siihen 1183 taistelukuvaan missä kenua nolostuttaa että hän taisteli niin vanhan ukos kanssa. Sehän ei ollut erityisen kunniakasta?
Rivit 2 ja 3 Bashoon nykyaikaa jonka hän kirjasi muutama sata vuotta myöhemmin siinä sotapyhitysmuistomerkillä Komatsussa. Nyt Sanomorin voittaja on heinäsirkka. Onhan se noloa, sekin.
Menee aika vaikeaksi. Tulkintoja voi olla tietty vaikka mitä mutta tuolleen se minua kutkutti.
Zenin kannssa tuolla ei ole mitään tekemistä, ihan vaan lähes konstailun sukuista kirjoittelua. Tavallaan hyväntahtoisen hauskaakin. Haikut ovat parhaimmillaan iloisia, ilakoivia, eikä niin kuoleman kauniin vakavia mitä länsimaissa usein niitä odotetaan olevan.
Mietin juuri pientä valikoimaa Issan pieruaiheisista haikuista...
Lähetä kommentti