maanantai 21. joulukuuta 2009

Seppo Järvinen; Veden painoa lukiessa



Veden paino on Siuronkosken Painon vanharouvan Heidelbergin painokoneen tuotoksia. Jo sinällään kokoelman ottaa käsiinsä kuunnellen miten hyvin hoidettu vanha painokone on työskennelllyt. Kokoelma ilmestyi vuonna 2008, ollen runokokoelmana siis tuoretta satoa; runokokoelmat eivät vanhentune sitä apokalyptistä vauhtia mitä kertakäyttöinen proosa työnnetään unohduksen kitaan. (Kenties Antti Hyryn ja Veijo Meren tuotantoa lukuunottamatta?)

Sain Seppo Järvisen Veden painon kassiini vast'ikään, viime syksynä Turun Kirjamessuilta Palladium-kustantamon tiskiltä. Hyvä että painoväri on vielä asettunut sivuille oikeaan järjestykseen! Terveisiä J.K. Jysky-Ihalaiselle!

Nykyaikaa edustaa 80 sivuisen kokoelman ISBN: 978-952-9893-47-8. Kuvitus on Outi Heiskasen. (!) Kansikuva siis myös. - Jee, Outi!

Järvinen kirjoittaa intensiivistä runoa; rivi riviltä runoelman kutomalangat etenevät, tekstisisällön näennäisestä laajuudesta (myös maantieteellisesti) huolimatta kokoelma on ehyt, kokonainen. Se että Järvinen on pitkän linjan kirjoittaja näkyy siinä että hän hallitsee asiansa. Kompassi toimii ja suunnistaja tietää minnä mennä tällä pallolla.

Sitä sen enempää kehumaan; tulee vielä ylpeäksi tämä Seppo Järvinen.

 
Runoilijoita vaivaa alituinen 
kaksisuuntainen mielen häiriö.
Kirmaavat sanojen perässä kuin nuorukaiset
ja neidot muinoin Elysionin kentillä. 
 

Sivulla 49, Hommage á Väinö Kirstinä (1936-2007)

Seppo Järvisen runot ovat paikoin kuin lukisi hyvää proosaa. Proosaa minä en pahemmin ehdi penkoilemaan, runokokoelmien tulvassa on tarpeeksi räpistelemistä, - minulta, vanhalta mieheltä. Hyryä ja nyttemmin Pellistä kuitenkaan lukuunottamatta.-)
Hyry: mm. Kertomus ja Uuni, Pellinen: Huomenta, Marko.

Millä rannalla yhtyy kolme erilaista valtamerta? (Veden paino sivulla 15.) Kaksi paikkaa tulee ensiksi mieleeni; Etelä-Afrikan kärki ja Kap Horn. Jälkimmäistä en ole koskaan nähnyt.

Mitä tarkoittaa kirjan nimessä veden paino,

Siuronkoskea,
sen vanhaa painokonetta,
rasvattua paperinsyöjätärtä,

matka vesiä pitkin liukuu
vastatuuleen,

veteen heitettyä pelastusrengasta
on hyvä väistää,
ei kaikkea aina tarvitse yrittää pelastaa
kivikovalla tapporenkaalla?

(Tässä on taas Tikkiksen sisäpiirin vitsi; laivoissa on joskus kovaksi maalattuja nk. pelastusrenkaita, jotka eivät edes kellu jos ne joutuvat veden varaan.)

Järvisen Veden paino ei tarvitse pelastusta, se purjehtii ihan reippaasti. Intian meren pohjoisilla rannoilla juodaan teetä,

ottaa kumisaappaat jalasta
jos aikoo huljuttaa

varpaidenvälejä

suolaisessa, veronmaksuun soveliaassa meressä,

kenellä on valta

ajatus virtaa (meren?) pohjia pitkin,
nousee lämpimään tyveneen
kääntyäkseen kuin krapu takaisin,

hevonen hirnahtaa,

kun aurinko viipottaa takaisin

tulee julki veden painossa,
Siurolla. Siurossa.


Mitä on puhe muuta
kuin kirjoitettua ajatusta,
ilman paineita

raskaana kuin jäähtyvä merivirta
laskeutuu syvälle kääntyäkseen takaisin

syvyyksistä
meri kasvaa

on raskas,
puolen maapallon
painoinen.

Ps. Krapu ja Hevonen; kääntöpiirejä. Kirjoitin tämän talvipäivän seisauksen aamupäivänä, Turun Raunistulan kaupunginosassa vuonna 2009.
kaikenlaista sitä tulee mietittyä 
kun katselee junan ikkunasta
(Seppo Järvinen Veden painon sivulla 7)

Ei kommentteja: