Nurmikko, vaitelias, ei puhu, kun sitä tallataan.
Raakalankamusiikki kiirii liehuvissa hiuksissa,
   jalat hyppivät käytävällä
iltapäivällä
   kun hieman nukuttaa,
on hiukan ikävä toista ihmistä,

kun mielellään vaikka keskustelisi,
     tai katselisi ystävää,
 olisi vaiti
ja kuulisi musiikkia,
 jotakin, Ravi Shankaria,
ja katselisi nurmikkoa,
    antaisi äänen virrata nurmella,
        hyppelisi jos tekisi mieli,
jos olisi aihetta ja halua,
     ja viitsisi,
olisi aloillaan jollei haluttaisi
 mitään,
ei tarvitsisi puhua,
 olla kenenkään seurassa,
eikä kuunnella ketään,
    jos saisi olla itsensä kanssa
  kahden
vain
ja yksin kuuntelisi 
 kun musiikki menee ruohikon yllä
  sen päältä,
siitä ei kaikuisi
siinä se liukuisi
musiikki utuna leijumassa,
    voisi polttaa savukkeen,
 jos olisi tupakkamiehiä,
voisi katsella taivaalle
    jollei nurmikko miellytä,
korvansa voisi sulkea,
 jollei haluta kuunnella
    musiikkia tai toisen ihmisen puhetta,
ja voisi vain olla
 ja antaa ruohikon kasvaa,
    ruohikko ei häiritsisi,
 musiikki soisi,
se ei välitä kuunteleeko joku,
 se soisi,

tai jos tuuli veisi sen mennessään kaduille,
 ja se häviäisi sinne
ja silloin nurmikko olisi vain nurmikko,
 ei musiikkia,
tuulenviri pöllyttäisi kuivaa multaa,
ihminen olisi yksin
    eikä olisi ketään
 jonka kanssa voisi olla ystävä,
ei olisi mitään kuuntelemista,
voisi antaa hiustensa olla rauhassa,
   voisi nousta seisomaan
 ja ruveta kävelemään
ja kävelisi kotiin.

Jos on koti.
Ja jättäisi nurmikon sinne.
Mennessään voisi kuunnella katujen ääniä,
 pölyisen asfaltin tukahtunutta ääntä,
harmaan katukäytävän betonilaattojen surua,
lyhtypylvään ankeutta
puhelinkopin pölyisiä ikkunoita.

Sulle on sanoma täällä, sivulta 33.