Vähemmästä en ole tehnyt kirjaa,
enempää en tule koskaan sanomaan.
Kukaan ei tiedä toivoa syntymistään,
sen jälkeen on kaikki teoriointia.
Virtaavien siltojen maa.
Tuomas Anhava kokoelmassa Kuudes kirja, Otava 1966.
Anhavan selkeät ajatukset eivät kaipaa selittelyjä. Ja kuten maailmankirjallisuuden selkeät ja kirkkaat tekstit jatkuvasti avautuvat uudelleen ja syvemmin niin Anhavankin oraakkelilauseet.
Kun on tarpeeksi kirkas eivät erilaiset ajattelijat pääse siihen sekaan omiaan hämmentämään?
Tuo teksti oli yksi niistä joka minut aikoinaan pysäytti. Se piti paikkansa.
Anhavan Kuudes kirja oli kokoelmien tuotoissa viimeinen. Ei hän siihen kuollut, eikä hiljentynyt.
Teki ja puuhasi muuta, hyvinkin tärkeitä. Lyhyt ote 6. kirjasta:
Suuri tuuli, suurin kaikista,
ehkä pienin, pieni tuuli.
Väsymättä kuuntelen.
Tuomas sanoi minulle(kin) kerran että maailmassa hyvät runoilijat ovat julkaisseet vain neljä teosta.
Hän oli painokkaasti sitä mieltä. Itse hän julkaisi viisi omaa kokoelmaa ja lisäksi japanilaisia tankoja, joista ensimmäisen nimesi myös omaksi teoksekseen. Samaa mallia käytti Pertti Nieminen kiinalaisissa antologioissaan. Ei ihan tyhmä malli, sillä kenet nimittäisi tekijöiksi kun antologiassa on Suomen Talvisodan komppanian verran kirjoittajia?
Omiin nimiin ottaminen voisi juoruta sellaisen tahattoman ajatuksen että käännöstekstit ovat niin erilaisia että ne eivät enää olekaan alkuperäisen kirjoittajan vaan tuhat vuotta myöhemmin tehneen kääntäjän oma teksti.
Mitenkä maailman saatossa kuka esim. Raamatun tekijä on, paitsi tietenkin että koko kirja on Hänen tekemänsä.
Minkä kirjoitti siitä muut suut suppuun ja hiljaa?
Raamattu on ulkomuodoltaan kestänyt monituiset käännökset ja ilmeisesti alkuperäinen teksti-ilmasto on tunnollisesti toki pysynyt kansissa, kääröissään?
Minä en suostu menettämään toivoani
maailmaa, sanon:
Junat kaikuvat kaikkien maisemien halki.
Tuomas Anhavalta olisin hänen neljän teoksen direktiivistä huolimatta toivonut vielä muutamaa kokoelmaa lisääkin.
Käännöksissä Tuomaan itsekritiikki kasvoi vähän liikaakin? En tiennyt hänen ahkeroineen haikujen parissa kun kiikutin hänen silmiensä luettavaksi kolmisenkymmentä linnunpelättihaikua, jotka sitten liitettiin DolbyC-kokoelmaani.
Minulla ei ollut pienintäkään yritystä tavumittoihin. Tuomas ei siihen yksityiskohtaan puuttunut mehiläispiikin kokoisella tikullakaan, teki silti muutaman hyvän tekstinkorjaushavainnon...
Tuomaan tanka-käännöksissä oli koko ajan tavut laidallaan, eli 5-7-5-7-7. Tanka on jo senverran "löysempi" tekstimuoto että se hyvinkin usein kestää moisen väkivallan alkuperäisen sanoman katoamatta?
Sinulla on noita omia vaatimuksia...
Mitä se on?
Sitä että kaikki ympäröivä on luontoa.
(Tuomas Anhava, Kuudes Kirja, vuodelta 1966) Kun jo olin tutustunut Anhavaan ja hänen kanssaan joku kirja toimitettu Otavan painokoneisiin menimme kerran Stockan yläkerran kahvilaan. Alhaalla hissijonossa muistin mainita että olin löytänyt hänen esikoisensa, kokoelman Runoja, vuodelta 1953, ja että minä pidin niistä runoista. Alla alkurunoa alusta pieni näyte:
NÄKINKENKÄ
Se on rannoilta joita en nähnyt
Se on nostettu merestä, se on kuollut.
...
Runo kosketti minua, ajattelin että minäpä ymmärrän tätä. Mutta kuolemaa en hyväksynyt: olin silloin jo meriä seilannut laivapoika ja puolimatruusi ja ottanut merien rannoilta näkinkenkiä talteen, suvineeriksi. Eivät maksaneet mitään. Mutta kuolleita ne eivät ole. Väitän yhä.
Keskustelua ei aiheesta syntynyt. Tuomas jäi hölmistyneenä katsomaan naivia naamaani, sytyttämässä ollut piippunsa tipahti lattialle ja sen pesä halkesi.
Siihen aikaan kai Stockan kahvilaan kiipustavassa hississä sai tuprutella piippua? Tai siis olisi saanut.
Maailmaan sopii puhetta. Ei aina kannata itse aukoa päätään, riittääkö että kuuntelisi?
Alla Anhavan yksi runo Kuudennesta kirjasta, julkaistu vuonna 1966:
Tämä metsä koko laulun tuolla puolen...
Tämä meri, koko laulu... Kuuntele, lapsi, enempää
ei koko maailma puhu.
Sanovat että kyllä maailmaan puhetta mahtuu.
Joskus toivoisin että jotkut olisivat puhelleet vähän enemmänkin.
Tekstit
4 kommenttia:
Jussi, kiitoksia kamalan paljon Anhavasta! Kävin pitkällä kävelyllä, toista kertaa tavallisilla kävelysauvoilla, meren lahti on melkein kokonaan jäässä.
Olen täällä aivastellut ilmeisesti läheisen räjäytystyömaan pölyjä viikon, eilen satoi ja yöllä on ollut vissiin pakkasta, oli siinä rannalla ainakin viitisen senttiä vahvan näköistä jäätä, sellaista valkoista. Kauempana värien kirjo oli uskomaton, violettia, kirkkaan vihreää ja synkän sinistä.
Olen aika varmasti lukenut kaikki Anhavat. Ennenmuinoin moni runoilija pani oman(kin) runoteoksensa loppuun suomennoksia, esimerkiksi Eeva-Liisa Manner. Kyllä Anhavan tankat ovat varmasti hyvin paljon hänen omaa runoiluaan. Pakkohan se on! Muuten olisi totta että runoja ei voi kääntää kielestä toiseen!
Olen lukenut ja miettinyt yhtä hyvin luonnollista runokirjaa, Helena Sinervon Väärän lajin laulut (WSOY 2010). Olen tottakai tiennyt hänen olemassaolostaan, mutta en ole lukenut pitkään aikaan. Tarkoitan siis: luonto on näissä läsnä, ötököitä ja muitakin eläimiä, puita ja sitten jonkinlainen minä, jos sitä on.
Yksi runo päättyy näin:
onton puun sisään tunkee
kiinalaisten turistien ryhmä,
sädehtii hämähäkin verkko.
Että kun osuu runokirja - tai mikä tahansa kirja - kohdalleen niin siinä riittää kuukaudeksi ja ylikin mietittävää. Olen kamalan onnellinen siitä, että runoihin voi törmätä monenlaisiin ja uusiin ja vanhoihin.
Tykkäsin siitä näkinkengästä! Ihmetellä pitää ja aina.
Ripsa: Mielenkiintoista kuulla maisemistasi, pölyineen... Eilen Turussa tupsahti jokunen tippa vettä taivaalta, sitoi kaupungin pölyjä. Kävin jokirannassa kävelyllä. Joutsenet olivat piilosilla. Viisaita lintuja.
Eivät ui joessa,
joutsen melonut maalle -
kaupungin pölyt ...
Mulla kai on joku Sinervo jossakin, pitää käydä kurkkaamassa iltapäiväkävelyllä kirjaston hyllyiltä lisää ...
Käännöksistä: Hyvä että jengi kääntää. Selvähän se on että alkuperäistä ei tavoita, hajuineen, ilmanpaineineen, naapuruston läsnäoloineen ja mitä kaikkea runon maisemiin missäkin kuuluu. Kun siihen yrittää sukeltaa niin kai sitä aika usein eksyksissä on, mutta hyvä kieli pelastaa paljon.
Saarikoski oli kuuluisa käännöksissään. Erinomaista kieltä ja jos joku lause ei kääntynyt niin herra jätti syrjään. (Kuten Ulysseksessa!) Mutta silti Saarikosken Ulysses on yhtä hyvin luettavaa kuin Leevi Lehdonkin. Tykkään molemmista, vaikka tietenkin Leevin on luotettavampi... Kurkkasin myös vastaavan ruotsalaisenkin uuskäännöksen. Mielestäni se ruotsi oli "pliisua" ??
Muuten Anhavan tankakäännökset ovat käsittääkseni erittäin lähellä alkuperäisiä. Ilmeisesti syvätarkkuutta paikoin on lannistanut Anhavan ehdoton omaehtoinen vaatimus 5-7-5-7-7 ratkaisusta jota noudatti..
Mutta kun kaivelimme Oguran käännöstä varten eri käännöksiä niin esim. Brittiläisten käännöksiä ei paikoin enää tunnistanut alkutekstien lähellekään. (Ogura on nykyisin aika helppo luettava koska se on noussut Japanissa ylivertaiseen asemaan, esim. sumopainijoiden kurssikirjana. Kaikki koululapset osaavat Oguransa ulkoa jne.
Oguran teksti kuitenkin tuntuu kestävän sen himokulutuksen.
Niin ja samaa mieltä, että runokokoelmiin liitettiin muutama käännös on ja oli oivallista. Ja kuinka paljon kirjoittaja välittää omiin teksteihinsä niitä vaikutteita joita muiden tekstien lukemisesta on itseensä impannut.
Niinhän kaikki taide oikeastaan vain voi edes toimia. ?
Katselin eilen pihallamme lankkuaidan päällä tyytyväistä oravaa ja haaveilevaa mustarastasta. Oravalla lienee jossakin korttelin puissa pesänsä, mutta mustarastas oli yksin, ja nähtävästi pohti että onko edes oikealla pihalla...
Mistä löytäisi
jokaiselle hyvän puun
munia munia
Niin ja kuule. Meillä on parikin englanninkielistä antologiaa kiinalaista runoutta. Kun Nieminen rupesi suomentamaan niitä, niin rupesin heti vertailemaan.
Ne ovat todella erilaisia. Yksi kokoelma on tämän Waleyn kääntämä, siis englanniksi, hieman jäykkää kieltä, mutta huomasin että vastasi paremmin Niemisen käännöksiä.
Olen kai kertonut ennenkin, että eniten tykkään kahdesta kiinalaisesta, toinen on Li Po ja toinen on Tu Fu. Mutta on siellä muitakin mahtavia tyyppejä.
Waley taisi olla joku yliopistomies ja kamalan säntillinen. Nieminen taas ei tunnu ollenkaan hirveäm säntilliseltä. Ehkä on hyväkin että samoihin runoihin päätyy eri teitä? Ja vielä kun kieletkin ovat eri.
Ripsa: Juu kiinalainen Waley. Hän on ilmeisesti ihan yhtä hyvä kuin meidän Perttimme. On yliopistoihmisiä tosiaan. Onkohan mullakin joku hänen kirja jossain.
Huomautukseni tarkoitti japanilaisia, eritoten Oguran käännöksiä, joista pari löytyy netistäkin, joku vanha Virginian yliopiston sivuilla, ei ihan käyttökelvoton, ja sitten on Mr. Hondan käännös, on veivannut niitä Wakoja (nykyisin wakoja kutsutaan tankoiksi) nelirivisiä viritelmiä. Sitten on ruotsalainen kääntäjä joka on liidellyt aika vapailla käännöspilvissä.
Wahlund?
Mutta pääasia että harrastetaan.
Lopullista käännöstotuutta tuskin kukaan voi löytää. Esim. Bashoon "sammakko lutraa lätäkössä, vesi metelöi" - haikusta on englanniksi joku laskenut noin 100 kpl erilaisia tulkintoja. Ja pihkunat ovat vielä ihan kivojakin!
Kiinalaisista nuo kaksi ovat ilmeisen huippuja, ainakin täältä päin arvellessa!
Muuten tulee kevät, aurinko tunkeilee lentelevien pölypitoisuuksien läpi ja ohi. Joskus suussa hiekka narskuu.
Ukraina on vapaa?
Meillä Suomessa ahvenanmaakin on vapaa, eikä sinne saa sotaväkeä edes lähettää.
Nalle-setä lähtee talouspakolaiseksi Ruotsiin. Nämä ovat niitä hyviä uutisia?
Muuten meidän oma hallitus on vankka, talouselämän tuki sankkaa. Sinne uppoaa rahoja.
Upporahaa?
Raha katoaa -
kevättuuli puhisee
pelkkää pölyä
Lähetä kommentti