lauantai 28. huhtikuuta 2012

Mitä pöly on?

Väittävät että jos astia suljetaan pitkäksi aikaa ilmatiiviisti ja kun se se avataan niin siellä on pölyä.

Olisiko pölystä ratkaisu loppumattomana luonnonvarana esimerkiksi öljyn korvaajaksi?

Amerikan puolella vanhat kirjat hajoavat ja niitä pelastetaan digitoimalla. Ja ensiapunako jollain kaasulla.

Kaasulla suojattu
paperi on ikuinen -
viemärin tuoksu?

Vanha sanomalehti on aika pian hauras. Jos sellaista lukee niin kuluuko teksti kun sitä lukee.

Hapero lehti -
unohtaa uutisensa
lattiaharjaan

Kun puut kasvavat metsissä niin että lehtevät oksat heiluttavat runkoa niin tuntuu että puu vain vahvistuu siitä.

Kun puun maanpäällinen osa erotetaan juurista niin alkaa lahoaminen, jollei puuta ilmakuivata. Tai polteta saunan pesässä. Tai tehdä paperiksi kiinalaisessa tehtaassa. Tai jätetä kaatamatta?


Happopaperi
sivuja käännellessä
muuntuu pölyksi

Eli mikä on pysyvää, kustantajat alkavat bisnestää sähkökirjalla. Sen tuotantokustannukset ovat pienet, jollei kustannustalojen johtajien bonuksia ja töissäpysyttelemisen palkkioita lasketa. Sähkökirjaa voi muutaman kerran lukea. Entä kun se lattana lukualusta lakkaa toimimasta, kuten kaikki Windowsin eri versiot tekevät muutenkin, niin minne katosi hikisillä rahoilla hankittu sähköinen kirja. Mitä sitten luetaan? Impataan maksullisilta sivuilta samat tekstit uudelleen? Uusiohankinta kuulostaa tuottavalta bisnekseltä?

kiveen hakatut
viestit jälkipolville -
sähköinen kirja


2 kommenttia:

Ripsa kirjoitti...

Puukysymykseen liittyen: kiinanruusussa on joku tihutyöläinen. Löysin kolme lehteä jotka olivat käpristyneet muhkuraisiksi.

Harmittaa vietävästi. Tiedän että paras konsti olisi keittää voimakasta tupakkilientä, filteröidä tupakinlehdet poies ja ruiskuttaa ruusu. Mutta missä tehdä se, parvekkeellako? Vai pitääkö kukka viedä parvekkeelle, ehkä ensiyön mahdollinen halla tappaa vihulaisen?

Täytynee miettiä asiaa. Vaikuttaisi todennäköiseltä, että jos vihulaisia on kiinanruusussa, niitä on kohta muissakin kukissa, suhteellisen lähellä on apostolinmiekka ja traakkipuu.

Juhani Tikkanen kirjoitti...

Meillä oli kerran villitys kerätä kaktuksia. Poikamme ostivat viikkorahoillaan pikkupurkkeja joissa kasvoi pieniä iloisia kaktuksenlapsia, niitä varten piti väsätä jo lisähyllyjä kun ikkunalaudat täyttyivät.

Sitten johonkin kaupasta haettuun kaktukseen kasvoi joku sieni tai muu kasvitieteellinen eliö ja lähes kaikkihan ne kaktukset kuolivat iki-uneen...

Ihmisten lisäksi eivät kasvitkaan elä ikuisesti?

Busonilla on yksi ihmetyshaiku:

Lyhyt yö -
sen aikana
pioni aukeni