keskiviikko 27. elokuuta 2025

Santookan runoja lukiessa


Santookan runot ovat vapaita, haikujen pakkopulla ei häiritse. Tuossa Kai Niemisen kääntämässä Santookassa on 332 sivua. Lukaisin niitä taas kun uni ei suostunut silmiä sulkemaan, ja tietenkin sain vaikutteita ja kynäilin seuraavat 9 runoa, osin voivat olla kommenttejakin, mutta haikurunoudessa on niin tiivistä että yhdenkin sanan muunneltu muoto tekee siitä uuden runon.
Vertailisin Santookaa Eino Leinoon, olivat ikäkavereita: Eino Leino siis 1878 - 1926, eli 4 vuotta Santookaa vanhempi. Ja kuoli 14 vuotta ennen Santookaa.
Mutta runoilijoiden osa on olla hengissä kuolemansa jälkeenkin?

1.

Joenrantavaellus
mietin kiertääkö polku
nyt vastapäivään
rannan raikkaat pusikot
virkistävät mieltäni


2.

Joenrannan kaislat
heiluttavat tuulessa
eivätkä seuraa


3.

Keskellä päivää
nukahdin
aurinko paistaa ulkona
verhot ovat auki
herään.
Sisällä on valoisaa.
Maailma tuntuu sujuvan.


(Tavujen geometria lienee saanut tartuntaa Santookalta?)
4.

Päivä kerrallaan
loppuu kun ilta tulee
- ja menee ohi.


5.

Ihan hiljaista
ulkona ei siis sada
suljen verhotkin


6.

Pilvi ohittaa
iltakynttilä palaa
lepattamatta.

Kadulla ei autoja.
Luen Santookan runoja.



7.

Kynttilän liekki
pitenee palaessaan
valo lisääntyy

8.

Pihapuun latva
yltää pilven tyveneen
ei edes heilu.



8.b

Naapurin rauha
ei yllä sinne asti
- tyyny valahtaa


9.

Tuulimylly seisoo?
Sähkömittari pyörii
€eurojen tahtiin

(Tikkis 25.- 27.8.2025)

Ei kommentteja: