perjantai 16. toukokuuta 2025

Tikkis blogin tilasto 17.5.2025


Keskustelin eilen pitkään tuttuni kanssa netin pysyvyydestä, liittyen erääseen lopettaneeseen yhdistykseen.

Tulin myös maininneeksi omat kirjoitteluni. Minun varsinaiset kotisivuni, joka oli julkaisujen puolelta lähes kattava, että siellä julkaisin lähes kaiken mitä minulta on mm. ISBN-taholta julkaistu.
Mutta operaattori (Elisa Oy) ne poisti taannoin. Eihän ole jonkun kiireisen bisnes-operaattorin velvoite pitää yllä yksityisiä harrastuksia, tietenkään, siitähän on suuria kustannuksiakin. Ja mikä on julkaisijan vastuu mahdollisissa ei-niin-pidetyistä - sivuista?

Yhtäkaikki, minulla on lähinnä itse-kirjoittaman haikut tallessa (siis toistaiseksi?), osa mm. tässä blogissani.
(Minulla oli Elisan hoitamassa toisessa blogissani mm. Teno-joen rantojen tunturihenkisiä tekstejä parisen sataa, jotka sama operaattori myös tuhosi.)

Yksi Suomen parhaista runoilijoista, Kuopiolainen myöhemmin Turussa opiskellut, sanoi yhdessä Kallavesj-aiheisessa runossaan, oksennettueen, että "Mikä tässä maailmassa on pysyvää."


Ilmeisesti ainakin bittimaailma on hyvinkin huteraa.

Itse pohdin jonkinlaisen haikuantologian omista haikuistani taas printtaavani ja anovani siihen ISBN-keskukselta rekisterinumeroa.
Kunhan ehdin, ja on aikaa.

:-) Tikkis Turussa 17.5.2025, kun Gazalaisille on luvassa Libyasta vapaata ja turvallistakin asuinpaikkaoikeutta.




Ei kommentteja: