Valkoinen EEDEN, 2025 104 sivua.
ISBN 978-952-80-8386-3
Harjaan haudalle vievää käytävää,
tabuloin rasaa.
että omaisten on mukavempi tulla.
Mutta mieli ei siliä
kuin jalanjäljelt lumesta.
(s. 64)
Lampista lukiessa siirtyy hänen kanssaan ikäänkuin töihin. Tulee ottaneeksi kantaa asioihin jotka lukijalle eivät kuulu. Mutta silti riitaa ei saa, päinvastoin, herää myötäelämisen tuntoja.
Häntä, joka on nähnyt kasvoista kasvoihin,
kutsutaan valheiden isäksi.
Sellaista, joka on nähnyt sisäpuolelta, ei nimeltä mainita.
(Tämä on sivulla 95) ...
Jatko, tehty 1.5.2025:
Valkoinen EEDEN (kuten myös Luutarhuri) alkaa kahdella blanko-sivulla, eikä niissä ole sivunumeroa, mutta sivuiksihan ne on laskettava.
Ikäänkuin houkutus kirjoittaa jotakin tärkeätä?
Toki kirjoitankin, mutta erillisille paperiarkeille joiden yhdessä paikka säilymisestä pidän huolta.
Olen nyt vappuun mennessä edennyt Eedeniä edes takaisin. Huomaan välillä olevani sukelluksissa!
Samulin rehellisessä maailmassa viihtyy.
Eedenissä on lähes 100 runosivua. Lukiessa minua rupesi monikin asia kiehtomaan, joista yksi on muuten Padasjoki!
Samuli sivulta 96 runon loppurivi:
Hitaasti virtaa Padas
Olen minäkin kerran melkein käynyt Padasjoen rannalla, matkalla Turusta Ilomantsiin Hämeenlinnan kautta ajaen sinne melkein jo osui.
Samulin tekstit ovat hiottuja, helppoja. Ja siitä seurannee että ne ovat inhimillisen moninaisia. Yksinkertaiset sanarivit ovatkin äkkiä monipuolisia, syvällisiä, niin että usein täytyy pysähtyä kuuntelemaan. Kuten sivun 68 palovaroittimet, (joiden roolia taloyhtiöt jatkossa kasvattavat.)
(Edellä Eeden sivulla 84.)
Oikeasti hyvässä infossa kai pitäisi lainata useitakin kohtia runokokoelmasta.
Huomaan innostuneeni Samulin joskus hiljaisista säkeistä, niin että joskus kirjoittelen Samulin ajatuksille jatkoa siitä maailmasta mitä Eedeniin sukellellessa eteen usein kirkastuu. :-)
Alla sivun 31 runo:
Miten usein minun mieleeni palautuu yksi lyhyt, napakka, runo. Se on keskellä paperiarkkia kelluva yksi sana: "Tundra". Eikä muuta.
Minä pidin kerran runokursseilla lyhyen esityksen runouden rakenteista vai mitä ne lajit lienevätkään.
Kurssin johtaja käski sellaisen pitää. Kaivoin Kesälahden Varmonniemen ajoilta Unto Kupiaisen Lyhyt runousoppi- kirjan ja siellä oli tiivis luettelo noista lajeista.
Luin ne väsyneenä kurssilaisille ja pidin tilausta kohdaltani siis täyttyneeksi.
Mietin että jos joku tarvitsee niin voi hakea kirjastosta Professori Unto Kupiaisen oppikirjan.
Kupiainen osasi aikoinaan runouden konstit, kuoli kenties liian aikaisin?
Vietin 1970 hänen ja vaimonsa Kerttu Kupiaisen mökillä yhden talven, ja selailin heidän kirjahyllyään.
Kirjoitin myös oman kokoelmani Sininen Delfiini siellä. (Pidän sitä edelleen yhtenä parhaimpana runokokoelmanani.)
Tätä Samuli Lampisen Eeden tarinaa olen alkanut kirjoittaa huhtikuun puolivälissää, ja nyt sopivasti vappu.
Huomasin että pieni pätkä jäi pois eli Samulin kieli. Eihän siihen ole muuta kuin lukee. Eeden on # 15 Samulin kokoelmissa julkaisuluettelon mukaan. Pitäisi tietenkin vähän kommentoida Samulin matkoja maailmalla, mutta sitä vartenhan ne ovat hänen kirjoissaan. Rankkoja kokemuksia, päättelisin, mutta Samuli on hengissä. Ja mielestäni kehittyy koko ajan, jopa niin että mihin vielä päätyneekään. :-) Mitä kaikkea kirjailijan pitää muka maailmalta kokea? Toisaalta globaali maailmamme vaikuttaa kai kaikkien kirjoittajien ajatuksiin ja siihen miten kukin niitä sitten kerää yhteen. Tarviiko siitä muuta kuin näyttää että on hengissä. Rohkeana.
Mielestäni matkailu ja ulkomaailman tutkiminen on toki hyväksi, mutta onko se lopulta kuitenkaan niin oleellista. Puolen vuoden matkalla pääsee vieraaseen kulttuuriin nuuskimaan hyvinkin, mutta ei silti sinne sukellus tarkoittane että kirjoittajan ego muuttuu.
Se että maailma avartuu on tietenkin aina hyvä. Vai onko?
Eikö samaan tutkimukseen pääse sisälle kun lukee hyvän matkakertomuksen?
Parikin Samulin kirjoitusteknistä erilaisuutta aikoinani myönnän katselleeni ihaillen, rohkeita sukelluksia! Mutta onko se maailmassa niin kirkas juttu, entä jos saakin väärän kuvan kohteesta.
Kahlatkaas kaikki Samulin julkaisut ja kokekaa?
Lainaanpa Samulin Luutarhurista sivulta 54 tekstin:
Metsän peitto, haudan peitto.
Heistä jää paljonkin,
aluksi. Kulkevat lomitsemme,
kalisuttavat vihreitä kilpiään.
Alla lopuksi vielä Lampisen Luutarhuri - kokoelmasta runo sen sivulta 14:
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti