Hannu Helinin Tsvetajeva

Marina Tsvetajeva: Valitut runot, 1995, (C) Pulvis & Umbra.
Käännökset Liisa Viitanen, Sergei Tšerašov ja Hannu Helin
ISBN 951-97080-0-6, 130 sivua.

Pari viikkoa sitten kehuin M-L Mikkolan vastaavaa suomennosvalikoimaa
blogissani 5.7.2017. Kts täältä:


https://juhanitikkanen.blogspot.fi/2017/07/marina-tsvetajeva-ylistys-hiljaa.html


Nyt kahlailin Helinin Tsvetajevaa yhdessä M-L Mikkolan version kanssa. Molemmilla on reilut 100 runoa, mutta ei lähellekään samoja. Jokunen tärkeimmistä toki on, kuten Runoelma Lopusta. (Helin ss 70 - 93, ja M-L ss 188 - 215.) Suosittelen vankasti molempien versioiden lukemista. Sama runoelma mutta silti niin erikuuloisia. Kuvastanee alkutekstin foneettista latausta? Ja kenties kääntäjienkin omaa sisäistä latausta asiaan?

Mietin kuinka hieno kulttuuriteko olisi jos molemmat suomeksi ilmestyneet versiot olisivat ilmestyneet samoissa kansissa. Helinillä ja Marja-Leenalla on paljolti eri painotukset valinnoissaan.

Pulvis & Umbra lienee jo kadonnut olemasta, mutta mikä estäisi sitä silti perikunnan luvalla julkaisemasta?

Seuraavassa näyte pulvis & Umbran laitoksesta, sivulta 106-107:

PUUTARHA

    Tälle helvetille,
    tälle houreelle, anna
    minulle minun elämäni
    lopulla puutarha.

    Elämäni lopulla,
    vanhojen houreitten:
    työvuosien, kyttyräselkäisten
    vuosieni vuoksi...

    koiran kohtaloisen
    elämäni lopulla, anna
    aarre: vuosista kuumista
    viileä puutarha...

    karkurille tälle, anna
    minulle minun puutarha:
    ei kasvoja siellä, yksiäkään,
    ei sielun sielua, siellä!

    Puutarha: eikä sipsutus!
    puutarha: eikä silmäys!
    puutarha: eikä naurahdus!
    puutarha: eikä vihellys!

    Minulle minun puutarha anna:
    ei korvan korvaa, siellä
    ei tuoksua tuoksun!
    ei sielua, yhtäkään!

    Minulle sano: jo riittää piina, tässä sinulle
    puutarha yksinäinen, kuin sinä itse.
    (Mutta sinne edes Itse älä jää!)
    puutarha, yksinäinen, kuin Minä Itse.

    Puutarha sellainen minulle minun elämäni lopulla anna...
    Se puutarha, kenties, on maailma tuleva?
    Se minulle elämäni lopulla
    anteeksi annoksi sieluni anna.

1. lokakuuta 1934

© Pulvis&Umbra

Vuonna 1997 eivät Otava, WSOY, eikä Tammi Helinin Tsvetajevaa suostuneet julkaisemaan. Kustannus OY Siltala innostui onneksi M-L Mikkolan käännöksestä vuonna 2017. Siitä pisteet Siltalalle.

Huomasin että runoelmasta Säkeitä Moskovasta Marja-Leena oli jättänyt osat #7 ja #9 pois.

Mietin että miksi, alla kyseiset kohdat Hannu Helinin vuoden 1997 laitoksesta:

7

Seitsemän kukkulaa, kuin seitsemän kelloa,
ja seitsemän kellon kellojensoitto.
Neljäkymmentä kertaa neljäkymmentä,
kellojen seitsenkukkula!

Kellojen soidessa, juhlapäivänä
Joann Bogoslovin, synnyin minä.
Talo kuin piparkakku, ympärillä vitsasaita
ja kultakupoliset kirkot.

Ja rakastinhan minä sitä, ensimmäistä soittoa,
päiväjumalanpalvelukseen valuvia nunnia,
kuumaa unta, parkuvaa tuulta uunissa,
ja naapuripihan puoskarieukkoa.

Johdata nyt minua, roskaväki Moskovan,
heikkomielinen, varasteleva ja lahkolainen!
Ja pappi: tiukemmin sulje suuni,
kelloisella maalla Moskovan!

Kazanskaja 8. heinäkuuta 1916

© Pulvis&Umbra (sivulta 18)

9

Pihlajaan syttyivät
punaiset marjat,
putosivat lehdet,
ja synnyin minä.

Kiistelivät sadat
kirkonkellot.
Ja päivä oli lauantai:
Joann Bogoslovin.

Minua vielä nytkin
haluttaa jyrsiä
kuuman pihlajan
katkeria marjoja.

16. elokuuta 1916

© Pulvis&Umbra (sivuilta 19-20)

Mikkolan Siltala painoksessa ei ole sisällysluetteloa, jota olisin kaivannut kun yritin kaivella eroaja valinnoissa. Mutta eroja ilmenee heti alusta, eli niitä on. Eli nämä molemmat valikoimat yhdessä ovat hieno paketti Marina Tsvetajevan runoudesta, kiistatta.

Kiistoja olen kuullut olevan, mm. Mikkolan Esseessä Marina Tsvetajevan elämä ja runous on tiettävästi pari melko pahaa virhettä, jollei peräti nykytiedoilla valhettakin. Nehän olisi seuraavaan Siltalan laitokseen tuiki helppoja korjata?

Helin ei mitään alkulausetta tehnyt vaan antoi käännösten puhua suoraan. Kronologisen elämäkerran Helin julkaisi. (Kts tuossa aikaisemmassa bloggauksessani tarkemmin.)


Venäjästä kääntäminen on hankalaa. Ja usein alkutekstin soinnut ja sävelet latistuvat säälittä. Sillehän ei voi mitään. Mutta kun luin näitä kahta rinnakkain niin aloin tuntea että sieltä molempien yhteisestä synergiasta saattaisi päästä lähimmäksi Tsvetajevaa suomeksi.

Vai miten tuo pitäisi diplomatian koukeroin ilmaista?

ENNEN EUROOPPAA
  



Minä tiedän totuuden! Älkää
pitäkö muita totuuksia!
Ei pidä ihmisen ihmistä vastaan taistella,
maan päällä missään!
Katsokaa: on ilta; on jo kohta yö.
Runoilijat, sotapäälliköt,
rakastajat, mistä te puhutte?

Tuuli on jo tyyntynyt, maa kasteesta kostea.
Tähtien tuisku taivaalla on jäätä kohta,
ja pian me kaikki nukahdamme maan alle,
me jotka emme antaneet toistemme nukkua sen päällä.

Runo kirjoitettu 3. lokakuuta 1915, ei 2017!

© Pulvis&Umbra 1997 sivulla 7.

Vielä ote Anneli Heliön Ahtamatovan Kootuista:




Mietiskelee Tikkis Turusta 19.7.2017