Marina Tsvetajeva,
YLISTYS, hiljaa!
Ilmestyi tänä vuonna Siltalan kustantamana.
Kääntäjänä Marja-Leena Mikkola.
Tuli & Savu # 89 julkaisi Pauli Tapion kirjoittaman esseen kirjasta.
Tuli & Savu konstailee tekstinsä taiteellisuudella, nyt arvostelu-osaston fontti on laimeaa pinkkiä, joka yrittää naamioitua painopaperin sisään:
(Korjasin hiukan fontin värin vahvuutta luettavuuden parantamiseksi.) Pauli Tapion juttu on herkutteluun houkutteleva. Tsvetajevaa on suomentanut aikoinaan mm. Hannu Helin, jonka Pulvis & Umbran version onneksi vielä löysin taltioistani. Se on siltä ajalta kun Hannu Helinin kanssa erilaisia juttuja aika ajoin juteltiin. r.i.p.
Nyt pitäisi lähteä lueskelemaan kumpaakin versiota!
Jätän sen johonkin mukavaan sadepäivän harrastukseksi ihan suosiolla, selailin sieltä ja täältä.
Molempi parempi?
Ilmeistä on että Marina Tsvetajeva on sukua Pushkinille Venäjän kielensä taituruudessa että häntä pitäisi lukea ensin venäjäksi ja sitten miettiä miltä tuntuu tai kuulostaa.
Marja-Leena Mikkola osaa venäjänsä ja on itsekin kelpo runoilija, että täytynee tallustella sammakon kirjakauppaan ja tehdä Mikkolan käänöskirjasta kaupat. Siltä reisulta ei jää rahaa torikahvilan pullakahvihetkelle, mutta lienee sen arvoista!
Nyt selailtavana olevan kirjan löysin Turun Kaupunginkirjaston Runohyllystä. Hänet pitää palauttaa sinne ajallaan kiltisti, muuten joutunen mustanpuhuvalle rötöslistalle?
Pulvis & Umbran versiossa on vuosilukuja Tsvetajevan elämään. Uskaltaisinko tähän loppuun kopsata siitä pätkän, alunperin copyright on siis Hannu Helin ja Pulvis & Umbra:
...
Luvaton lainaus alkaa:
Pulvis&Umbra / Hannu Helin
MARINA TSVETAJEVA
(s. 26.9.1892 Moskovassa - k. 31.8.1941 Jelabugassa)
1892
Marina Tsvetajeva syntyi Moskovassa, 26. syyskuuta 1892. - Marinan äiti oli puolalaista sukua, Anton Rubinsteinin oppilas; luopui isänsä tahdosta konserttipianistin urasta. - Marinan isä oli filologi, ensin Kiovan ja sitten Moskovan yliopiston taidehistorian professori; ensimmäisen venäläisen kaunotaiteiden museon perustaja (myöhemmin Puškinin museo).
1894
syntyi sisko Anastasia, Asja.
1902
äidin sairastuttua tuberkuloosiin Marina ja Asja viettivät seuraavat kolme vuotta äitinsä kanssa Italiassa, Sveitsissä ja Saksassa; äidin ollessa parantolassa, tyttäret opiskelivat sisäoppilaitoksissa.
1906
äiti kuoli 5. heinäkuuta perheen kesäkodissa Tarusassa.
1910
Marina julkaisi 18-vuotiaana 500 kappaleen omakustanteena ensimmäisen runokirjansa "Ilta-albumin".
1912
tammikuussa avioliitto 18-vuotiaan Sergei Efronin kanssa, johon Marina oli tutustunut puoli vuotta aiemmin Koktebeilissa; ilmestyi toinen runokokoelma "Taikalyhty". Syyskuun 5. päivänä syntyi tytär Ariadna, Alja.
1914
suhde Sofia Parnokiin, kääntäjään ja kriitikkoon, myöhemmin runoilijaan; kesti lokakuusta -14 helmikuuhun -16.
1915
Sergei lähti lääkintätehtäviin rintamalle.
1916
ilmestyi "Virstat I"-kokoelma, joka merkitsi käännekohtaa Tsvetajevan kehityksessä.
1917
13. huhtikuuta syntyi toinen tytär Irina (kuoli nälkään orpokodissa 2. helmikuuta -20, vaikka Marina toimitti hänet sinne paremman ja runsaamman ruuan toivossa). Sergei liittyi Valkokaartiin Krimillä, Marina jäi eristyksiin Moskovaan; viiteen vuoteen hän ei kuullut Sergeistä mitään; oliko tämä elossa vai ei.
1921
"Virstat II"-kokoelma. 1. heinäkuuta kirje Sergeiltä Prahasta.
1922
15. toukokuuta Marina saapui Berliiniin. Ja 1. elokuuta Prahaan, jonka ulkopuolella pienissä kylissä hän eli seuraavat kolme vuotta. Sergei asui viikot Prahassa, ja opiskeli Tsekkoslovakian valtion myöntämällä emigranttistipendillä Prahan yliopiston filologisessa tiedekunnassa.
1923
"Ammatti"-kokoelma ilmestyi ja merkitsi lopullista läpimurtoa. Suhde Konstantin Rodzevitsiin kesti syyskuusta joulukuuhun -23, "Runoelma vuoresta" ja "Runoelma lopusta" syntyivät suhteen loputtua.
1925
1. helmikuuta Venoryssa syntyi Georgi, "Mur". 1. marraskuuta perhe muutti Pariisiin.
1928
viimeinen julkaistu kokoelma "Venäjän jälkeen" ilmestyi Pariisissa.
1934
Sergei liittyi järjestöön (hänestä tuli sen pääsihteeri), jonka tehtävänä oli helpottaa emigranttien paluuta Neuvostoliittoon (itse asiassa hän värväsi agentteja NL:n salaiselle poliisille.)
1937
maaliskuussa Alja palasi Neuvostoliittoon; vuoden lopulla sisko Asja lähetettiin työleirille. Syyskuussa Sergei sekaantui NL:n salaisen poliisin entisen agentin, ja Trotskin pojan murhiin, ja pakeni Espanjan kautta Neuvostoliittoon. Marina suljettiin Pariisin emigranttipiirien ulkopuolelle.
1939
12. kesäkuuta Marina ja Mur lähtivät Pariisista ja saapuivat Moskovaan 18. kesäkuuta. Yöllä 27. elokuuta pidätettiin Alja, joka oli raskaana ja menetti kuulustelujen seurauksena lapsensa; seuraavat 17 vuotta hän vietti leireillä. Marraskuun 6. päivä pidätettiin Sergei; hänet ammuttiin tai hän kuoli leirillä -41.
1941
22. kesäkuuta Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon. Elokuun 8. päivänä Marina ja Mur evakuoitiin Jelabugaan, Tatariaan, jonne he saapuivat 21. elokuuta. Sunnuntaina 31. elokuuta Marina hirttäytyi; hän jätti jälkeensä kaksi kirjettä, jotka molemmat "katosivat". Mur ei ollut äitinsä hautajaisissa; hän kaatui taistelussa tai hänet teloitettiin tottelemattomuudesta -44.
© Pulvis&Umbra
Terveisiä Hannulle!
Loppuun kuva Siltalan teoksen takakannesta:
Tikkis Turusta 5.7.2017
Tekstit
7 kommenttia:
Kannattaa suhtautua kirjan esipuheen tietoihin varauksella, koska Marja-Leena Mikkolalla on ikävä taipumus vedellä asioita hatusta ja läheskään kaikki mitä hän esittää ei pidä paikkaansa.
.
Mikkolan suomennosvalikoimaa markkinoitiinkin ikävällä tavalla, "nyt vihdoinkin Marina Tsvetajevan runoja suomeksi". Ja Hannu Helinistä yritettiin täysin vaieta, vaikka hän se teki meillä pioneerityön eli Tsvetajevan runoutta tunnetuksi.
.
kirjoitti venäläisen runouden suurkuluttaja!
Samaan tapaan minua häiritsi jokin aika sitten ilmestynyt Ahamatovankin julkistus. Mikkolahan oli Ahmatovaa julkaissut jo aikoja sitten! Ne vaan loppuivat aika pian eikä niitä divareissakaan paljon liiku. Onneksi me saimme niistä versiot hyllyihimme.
Samaa mieltä Helinin käännöksestä. Kielihän ongelma koska Tsvetajevan venäjä on samanlaista venäjän kielen taituruutta ja ainutkertaisuutta mitä Pushkinillakin. Tahtoo väkisin latistua. Ja miten kielimusiikkia kääntää suomeksi tylsälle paperille?
äänteenmukainen suomennos on mahdotonta, ja jos sitä yrittää niin tulos voi olla melko hankala tulkita sisällöllisesti. Ja Tsvetajevan runoissa jotkut ovat fonneettisia kielen iloitteluja, näin olen käsittänyt.
Tuota Mikkolan Ahmatovann suomennoksista pitäisi myös ottaa uudet painokset, senverran pioneerihenkeä niissä oli! Ja hienoja!
Jos elämäkertatiedoissa jotain vääristelyä on niin aika pian joku näppärä tutkija ne sieltä käräyttää? Jos niitä edes on? Luin rinnalla Helinin julkaisemat elämäkertavuosiluvut, ja niihin kai pitää vaan luottaa kunnes joku sieltä valheet käräyttää? Joku muu kuin Stalinin jälkisyntyinen komissaarivirasto?
Samaa kahinaa on myös James Joycen Saarikosken Ulysses - käännöksessä, Penallahan oli lähes parisataa ilmiselvää limboilua, ja pahempaakin, käännöksessään, mutta silti sitä jotkut vieläkin hurraavat? Eli aika paljon täällä annetaan anteeksikin.
Sinun tietoasi miettiessäni täytynee kaivella minkälaisia käännöksiä ruotsalaisilla on. Päinvastoin kuin esim. monet englantilaiset niin ruotsalaiset ovat ainakin luotettavia.
Että on monta eri suomennosversiota, kuten Ahmatovasta ja nyt Tsvetajevasta on mielestäni hieno rikkaus, eikä mikään huono asia.
Minultakin terveisiä Hannu Helinille!
.
Tsvetajevan vertaamisesta Puškiniin: Minulla on molempien kootut runot alkukielellä eli venäjäksi, ja en ihan kättelyssä kohottaisi Tsvetajevaa Puškinin tasolle.
.
Alkutalvesta muutamassa blogissa sekä lehtikritiikissä puututtiin Mikkolan esittämiin tietoihin, jotka eivät pidä paikkaansa. Tarkistin ne itse ja näin on. – Esim. Mikkola kirjoittaa: ”Runoilija, joka auliisti omisti runojaan muille, ei itse elämänsä aikana saanut kuin yhden omistuksen, tosin suurenmoisen: Rilken elegian.” – Olin itse viime syksynä paikalla Venäläisen kirjallisuuden seuran luennolla, Helsingin Metsätalolla, kun Mikkola esitti tämän väitteen. Ja kuitenkin ainakin Mandelštam, Ahmatova ja Pasternak omistivat Tsvetajevalle runoja hänen elinaikanaan. Olisin kysynyt Mikkolalta, mihin hän väitteensä perustaa, mutta keskusteluun ja kysymysten esittämiseen ei ollut varattu kylliksi aikaa. – Esim. Mandelštam omisti Tsvetajevalle Moskovan ja Krimin runonsa ja kirjassa, `Osip Mandelstam: Kivitauluoodi. Runoja.` Valikoinut ja suomentanut Marja-Leena Mikkola (1997), on Mikkolan suomentama Mandelštamin runo `Marina Tsvetajevalle` (1916). Kuinka suomentaja voi unohtaa kirjansa sisällön? Saman runon on suomentanut myös Aila Meriluoto, kirjassa Neuvostolyriikkaa 3.
.
Näitä hatusta vedettyjä juttuja. – Mikkola kirjoittaa: ”…on kiinnostavaa tarkastella Tsvetajevan suhdetta Ahmatovaan runoilijana. Ahmatovan kokoelma Valkoinen parvi herättää hänessä suurta ihailua. Kokoelmaan sisältyvä sikermä nuoresta Puškinista kattaa hänen mielestään kaikki elämäkertatutkimukset Venäjän runouden klassikosta.” – näin siis Mikkola sivulla 20.
.
Lähteitään Mikkola ei esittele. – Olen lukenut Tsvetajevan elämäkerran venäjäksi eikä siellä ole tullut vastaan tällaista tietoa. Minulla on myös Anna Ahmatovan Kootut runot venäjäksi eikä sieltä löydy sikermää nuoresta Puškinista. Ainoastaan `Ilta` –kokoelmassa (1912) on `Tsarskoje Selo` –niminen runo, jonka kolmas säkeistö käsittelee nuorta Puškinia, mutta ei mitään sikermää, joka ”kattaisi kaikki elämäkertatutkimukset Venäjän runouden klassikosta”.
.
Myös toimittamansa ja suomentamansa kirjan esipuheessa, Anna Ahmatova. Valitut runot (2008) Mikkola on laittanut Ahmatovan nimiin `Lunta sataa` –nimisen runosikermän, sikermää ei ole olemassa. Ja Valittujensa esipuheessa Mikkola vielä kirjoittaa: ”Ahmatova kirjoittaa 1950 sikermän runoja, jotka Stalinia mainitsematta implisiittisesti ylistävät häntä.”
.
Nämä runot löytyvät myös venäjänkielisistä Ahmatovan Kootuista runoista, niitä on 26 kappaletta ja monessa niistä Stalin mainitaan ihan nimeltä. Kertoo siitä, ettei Mikkola tunne koko runosarjaa.
.
Sivulla 76 Mikkola kirjoittaa Tsvetajevan ja Ahmatovan tapaamisesta Moskovassa 1941 ja mainitsee, ettei ”Ahmatova koskaan julkaissut lupaamaansa muistelmaa tuosta tapaamisesta.” Kuitenkin Ahmatova on `Päiväkirjansa lehdillä` kirjoittanut lyhyen esseen tuosta tapaamisesta.
.
Kirjoitat: ”Että on monta eri suomennosversiota, kuten Ahmatovasta ja nyt Tsvetajevasta on mielestäni hieno rikkaus, eikä mikään huono asia.” – Olen kanssasi tästä samaa mieltä, sillä jokainen suomentajahan tekee alkuperäisestä oman tulkintansa, ”kirjoittaa runon suomeksi”, niin taisi asian ilmaista Aila Meriluoto.
.
Kirjoitat myös: ”… minua häiritsi jokin aika sitten ilmestynyt Ahmatovankin julkistus. Mikkolahan oli Ahmatovaa julkaissut jo aikoja sitten!”
.
Ero näiden kirjojen välillä on se, että puolitoista vuotta sitten ilmestyneessä Anneli Heliön suomentamassa ja toimittamassa kirjassa, `Olen äänenne. Anna Ahmatovan Kootut runot 1904 – 1966`, runoja on lähes 1000 ja suurin osa niistä on aiemmin suomentamattomia, kun Marja-Leena Mikkolan suomentamassa kokoelmassa, `Anna Ahmatova. Valitut runot` (2008), runoja on 116.
.
kirjoitti venäläisen runouden suurkuluttaja!
Mielenkiintoista. Näistä puhutaan yleensä liian vähän. Kiitos siis vaivoistasi! Pidän kuitenkin kiinni ajatuksestani että M-L Mikkola on tehnyt kulttuuriteon mm. näitä molempia kääntäessään suomeksi. Ja loisiko suuri määrä samalla laatua? Olen hiljalleen tullut siihen ajatukseen että kyllä luo. On ollut vallalla ajatuksia että joku huono runo kokoelmassa riittää pilaamaan koko teoksen. Esimerkkinä vaikka Joel Lehtonen, jolta ei kai vieläkään ole Koottuja ilmestynyt. Sitä joskus ääneen ajattelin ja minua valaistiin faktalla että koska Joel Lehtosella on yksi kelvottoman huono kokoelma niin koottuja ei voi julkaista. Jaahas. Eli lukijaan ei luoteta, on joku ylempi taho joka tietää lukijoita paremmin kaiken? Siinä kelvottomassa kokoelmassa on muuten yksi minun mielirunoistani!
Olen röyhkeästi vieläkin sitä mieltä että Mikkolan Ahmatovan käännökset ovat tarpeellisia ja ansaitsevat kirjahyllyistä oman paikkansa, siinä kuin tämä uusi 1000 runonkin Ahmatova-valikoima. Tsvetajevasta samaa mieltä. Ja vaikka hiukan nurisin Saarikosken Joyce-lepsuilustakin niin on hienoa että Suomessakin on kaksi erilaista käännöstä mielenkiintoisesta kirjasta. Finnegan Wakea vielä saataneen odotella suomeksi? :-)
Hannu Helin muuten aikanaan taisi lähestyä lähimmäksi omissa teksteissaan Finnegan Wakea. Aikoinaan Hannu Helinin kanssa juteltiin paljonkin, mutta sääli, että Tsvetajevasta juttumme jäivät hänen kanssaan vain ohimeneviin mainintoihin, liekkö syynä että meillä oli paljon muka tärkeämpää pölistävää? Hannu Helinin tuotantohan on laajaa, runsasta. Herkullistakin. Minun mielestäni.
Nyt mietiskellessäni noita Mikkolan ilmeisesti tekemiä lapsuksia ja tuota omistusjuttua, että kommunistisen hirmuhallinnon aikana saattoi olla viisasta pitää vähän pienempää suuta, muuten saattoi aamuyöllä tulla niskalauksien valtaan ihastunut kohtalo liian lähelle? :-( Eli oliko viisautta olla julkisesti puhumasta kommunistihallituksen mahdollisesti pelkäämistä runoilijoista?
Ja oliko Marinan itsemurha aito, tarinoiden mukaan monia painostettiin itsemurhiin. Ihan samoin kuin Hitlerkin käski epäsuosittuja kenraalejaan hakemaan pianolankaa...
Ja lienee itsestään selvää että poliittisten vankien itsemurhat eivät ihan itse tehtyjä aina ole olleetkaan. Ihminen on sutta pahempi eläin.
Susihan ei toista sutta tapa?
Minua on loukannut se, että Hannu Helinin Marina Tsvetajevan Valitut on yritetty sivuuttaa ja unohtaa vaikenemalla. Tämä Suomi on pieni maa ja kyllä meillä on kulttuurihegemonioita, jotka hyväksyvät tahi hylkäävät joukkoonsa. Ja Hannu ei suostunut näissä keskinäisen kehumisen kerhoissa mairittelemaan ketään, niinpä hänet oli paras vaikenemalla unohtaa.
.
Helmikuussa Savon Sanomien Mikkolan Tsvetajeva-kirjan kritiikissä Hannu Helin nostettiin näyttävästi esiin, siitä olen iloinen, vaikka tunnustus tulikin liian myöhään, mutta kuitenkin!
.
kirjoitti venäläisen runouden suurkuluttaja
Taiteissa on onnen kauppaa kuka saa huomiota. Kustannusmaailma on nykyisin niin levälleen räjäytettynä että ei sieltä mitään keskeistä löydä kuin tuurilla. Nettimaailma on kyynistä ja omiin napoihinsa tuijottavia, ilman mitään vastuita. Jos joku lähtisi Mikkolan Ahmatovan suomennoksia mollaamaan niin keskustelua voisi syntyäkin?
Paha kello kauas, jne.
Mutta nuo löytämäsi ilmeisesti selvät virheet pitäisi Mikkolan Tsvetajevan uusintapainokseen yksinkertaisesti vain korjata?
Netissä seikkaileen niin runsaasti erilaisia juttuja että oikeatkin jutut tahtovat hukkua sekamelskaan.
Meillä on myös tuo uusi 1000 runon laitos Ahmatovasta, oliko siinä se Ahmatovan kirjoitus Tsvetajevasta, en ole sillä silmällä sitä betonijärkälettä vielä kaivellut?
Tutkin tuota suomenkielistä Ahmatovan Koottujen laitosta, siinä ei ole Ahmatovan esseetä Tsvetajevasta, essee löytyy kyllä Ahmatovan venäjänkielisistä Kootuista, löytyy myös Ahmatovan ja Ariadna Efronin (Tsvetajevan tytär) keskustelu Tsvetajevan kuolemaan johtaneista syistä. Runojahan Ahmatova omisti myös Tsvetajevalle.
.
Hieno tuo uusin blogisi, todellista kulttuurijournalismia vertailla Helinin ja Mikkolan suomennoksia keskenään.
.
kirjoitti venäläisen runouden suurkuluttaja
.
Lähetä kommentti