1.
tuuli suhahtaa
vanhan männyn latvassa -
pilvi ohittaa
2.
ääniä järvellä -
auringon säteet
sukeltelevat
3.
hämärä ilta -
kuikka metelöi kohti
auringonlaskua
4.
ukkostaivaalla
mustanpuhuva pilvi
uhkuu joutavaa
maanantai 17. elokuuta 2015
Sarjasta "Vanha petäjä"
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
2 kommenttia:
Olen sanaton, aivan mahtavia,rakastan näitä
!Pääsisipä itsekkin joskus samaan kerrontaan ja tuokiokuvien maalailuun.
Suomessa tykätään 8-8-8 tavuisesta lurituksesta, minäkin niistä tykkään. Ne ovat korvaan ja suuhun sopivia.
Kalevala kehittyi silloin kun paperille ei paljonkaan runoja vielä ikuistettu, niitä muisteltiin ulkolukuna.
Onko sen perua meille jäänyt yksi runolinja, jossa tekstiä on hirveästi, sitä jatkuu ja jatkuu ilman että juttu kuitenkaan etenee. Kappaleen jakoakin saa odottaa, rivit pitenevät, jne. Yhdellä riville viime viikolla laskin jopa 150 kirjainta. Keskellä riviä itsenäinen lausekin... :-) Muka runoutta? Sanasinfoniaa, jota ei pitäisi edes painaa paperille vaan lauleskella luuttujen helistessä?
Näppäryyttäkö. Mutta lähes lukukelvotonta?
Ihmisen hengitys ei tuontapaisiin luonnostaan pysty?
Haikuista, minä kutsuisin omiani pääasiassa kolmirivisiksi:
Haikut on myöhäsyntyinen laji, Japanissa vasta parisensataa vuotta vanhaa. (Oli ensin ketjurunolurituksien aloitus.)
Suomessa innostuttiin lähes pelkästään laskemaan vain tavuja, sisällöstä ym viis.
Hittoko niitä jaksaa kovinkaan pitkään kukaan ihastelemaan? Matematiikka on toki kaunista kieltä. Siihen saakka että pääsee keskikoulusta ohi. Vai mikä peruskoulu se nykyisin yrittää olla. Joukkuelaji.
Lyhyissä teksteissä on ongelma että mitä yrittää tiivistää ei lukijalla sytytä, ja lukijat antavat usein aika ärhäkänkin tuomion. Lukijalla on siihen oikeus.
Japanissa tykkään eniten Issasta ja Santokasta. Niiden kanssa hihkun aika usein, joskus jopa liikaakin. Bashoo on tietenkin vanha kunnioitettu pieru, jota näitä ennen jaksaa myös aina maiskutella. Ja onhan niitä jokunen sata muutakin siellä.
Haikuissa valitettavasti on niin että suuri määrä ajan kanssa luo laatua.
Ymmärrän, että vaatii sintolaisen uskonnon ystävällisyyttä että suuresta joukosta jaksaa iloa löytää. :-)
Päivi: kirjoittamalla oppii. Aika ajoin lähden selättämään aihetta kolmiriviseksi A4-vihkoon. Teen variaatioita, eri rivivaihtoehtoja, luen välillä jotain runorästejä, niitä on aina, jatkan, ja joskus kävellessäni keksin miten tuo kolmirivi voisi asettua siedettävästi. Sitten teen sen, tarvittaessa otan A4-sivun viereen irtopaperisen lehtiön, katson mitä tuli, ja joskus olkoot sitten siinä.
Tuo vanha petäjä on vanha sarja, olin sen "unohtanut" ja katselin pitkän ajan jälkeen mitä sille kuuluu.
Sitten tuli ongelma, olin innostunut mäntyjen korkeuksista ja elokuun mummolavisiitillä ajattelin räpsäistä tekstiin muutaman kuvan. MUTTA metsässäpä kohosi ohi mäntyjen heiluvat koivunlatvat, ja yhdessä metsikössä vanhat kuuset olivat ylinnä. Eli ikäänkuin romahdus.
Johonkin taisin muuttaa mänty-sanan koivuksi, sillähän siitä pääsi, että ei valehtelisi.
Valehtelu ei yleensä kannata koskaan.
Näitä näin pyhäaamuna.
Jaksetaan
taivas katselee
korkeita petäjiä
alentuvasti
Tikkis
Lähetä kommentti