Otsikko on Japanilaista lyriikkaa antologiasta.
Mukaillut Sulo Tanninen.
Vinjetit Arvo Lukala.
Kustannusosakeyhtiö Aura, Turku, 1947. 146 s.
Suomennokset ovat ylileveitä, laveita, suomalaiseen koskenniemeläiseen muotoon levitettyjä.
Mietin että moni niistä saattaa vieläkin innostua, eli se niistä.
Kuvat ovat hienoja. Ensin luulin niitä lainatuksi entisajan japanilaisen keisarillisen valtionkirjaston arkistoista, mutta ne ovat Arvo Lukalan tekemiä.
Vuoret kohoavat kuin ihmisen luottamus siihen että taivaaseen pääsee kun piirtää tarpeeksi pitkään.
Alla olevassa kuvassa vene seilaa vasemmalle ja pyörteet seuraavat kölin uimista.
seilaa iloissaan -
korkealle nouseva
mäenrinne nostaa
Tekstit
5 kommenttia:
Löysitpäs taatusti harvinaisen kirjan.
En edes tiennyt että japanilaista runoutta oli julkaistu kun me oltiin 2-vuotiaita. Äiti oli kyllä aika isosti höyrähtänyt runouteen jo silloin, mutta sillä ei kaiken muun keskellä varmaan ollut silloin aikaa vahtia mitä oli julkaistu ja mitä ei.
Mutta että koskenniemeläisittäin suomennettua! Hämmästyttävä ajatus. Kaipa minulla on enempi tai vähempi annettuna Anhavan varhaiset suomennokset.
No niin, tuntematta täydellisesti vielä viime sodan jälkeen ihannoituja metriikkoja, joita professori V.A.K. kovin lujalla kädellä käski ihannoida. Sehän taisi olla ihan oma tieteenlajinsakin.
Kun kyseessä pitäisi olla tankasuomennoksia niin mitäpä tuumaat sinällään fiksusta jutusta jos riimeistä tykkää:
Runoilija Jorikiton runo Harhanäky:
Ma luulin kukkain tuoksuvain,
ah, kevätkukkain käyvän vastahain.
Mä erehdyin! Se olikin
sun kauneutesi loiste, armahin.
Neljällä rivillä, - vain - hain loppuriimit rimmaa kauniisti, samoin -kin - hin.
Etäisesti teksti muistuttaa jotakin mutta hyvin etäisesti.
Sulo Tanninen kertoo käyttäneensä lähteenä saksalaista Hans Bethgen julkaisemaa antologiaa "Japanischer Frühling".
Kuitenkin Sulo alkupuheessaan toteaa että japanilaiset tankat ovat loppusoinnuttomia ja tavut 5-7-5-7-7.
Anhava osoitti että tankoja on mahdollista kääntää tavumittaan.
Loppusointujen väkivalta käännöksissä tahtoo hämärryttää alkuperäisen viestin. Minun mielestäni.
Mutta väliäkö sillä, vastuu on aina lukijalla?
Tuntemattomalta runoilijalta vielä yksi käännös, runon nimi Rakkaus ja kuolema: (Kolmella rivillä 10-12-12.)
rivi 1: Ken rakkaudelle nimen "rakkaus" /
rivi 2: on antanut? Hän nimittää sen "kuolemaksi" /
ja rivi 3: ois hyvin voinut, sillä rakastaa on - kuolla.
Onhan siinä sotaa edeltävän runomallin mukaan herkkä sisus, mikäli osaan sen sen tavuryöpyltä esiin suodattaa...
:-)
Mutta kuvat olivat ylläri! Sulo Tanninen päivää esipuheensa Tammelassa 17.11.1945. Painokoneiden käynnistys kesti siis reilun vuoden. Tuohon aikaan kai ymmärrettävää.
Kirja on hyvää paino- ja sisusjälkeä - ihan kovissa kansissakin.
Muuten Anhavan suomennokset kestävät ankarankin suurennuslasin. Hän on tehnyt oivallista työtä alkuperäisten sisukset mieltäen ja osoitti että suomeksikin voidaan tankailla.
Kyllä "ma" ja "ah" kuulostavat japanilaista runoutta ajatellen kamalilta.
Toisaalta kai on pakko myöntää etten osaa japania. On siellä voinut olla vaikka minkälaista koru/koukerokieltä aatelistaloissa.
Kaivettiin eilen kuvien vuoks esiin meidän itämaisen taiteen paksu englanninkielinen kirja. Kyllä vain, sieltä löytyi veneitä ja pieniä laivojakin, joissa pyörteet muodostivat koukeroita melkein kuin Hokusain kuuluisa tsunami-aalto (siis jossain arvioitiin että se OLi tsunamikuva).
Japanilainen puupiirroskulttuuri oli käyttötaidetta. En muista kuka ranskalainen taiteilija löysi japanilaisesta laivasta puuarkun, jossa oli paperikääreenä jollekin tavaralle Hokusain piirroksia, olisko ollut Degas? Mutta oli sattuma että se kuvataide rantautui Eurooppaan.
Voi olla että olisi rantautunut myöhemmin.
Aikaansa kutakin runokieltä,
Lyyn käännökset Fizgeraldin
Khaijam - väärennöksistä olivat
ja taitavat olla vieläkin
hyvin suosittuja Suomessa,
tykkään ( Facebook-sanonta )
myös Baghbanin ja Lehdon
uudesta Khaijamin lauluista,
terveisiä Leeville !!
maurice
Ripsa: Mielenkiintoista! "Ma" on kiinaa ja tarkoittaa hevosta?
Alkukielellä ei hirveesti pitäisi olla merkitystä kun suomennosversioita värkätään? Mutta on japanin rakenteet senverran kuin rakennuselementeistä tekstiä tekisi että ei sen kielen kanssa pitäisi hirveetä tyhjää plätinää syntyä, edes? Kuten ei kiinastakaan.
(Kiinaa olen joskus vähän osannut, tehnyt yhden runonkin kiinaksi. Alkuperäinen on vaan jossakin, missä lie.)
Olen myös joskus ymmärtänyt puhuttua brasiliaa (eli portugalia) mutta enää en taida muistaa kuin kielen pehmeän sorinan.-)
Japanilaiset "koukerot" olivat - ja ovat? kehittynyttä kohteliaisuutta. Pitkälle hioutunutta vanhaa perinnettä. Liiat on karsittu pois, joskus jopa liiankin kanssa? Mielestäni. Proosaa en niin hirveesti ole sillä silmällä katsellut. Puhekieli lienee aina erilaista kuin kirjoitettu.
Kiitti jutusta Hokusaista! Hui kuitenkin!
Ja Maurice:
Tykkään jonkinverran Lyyn suomennoksista. Kävin herraa jopa kerran Naantalissa tapaamassakin.
Kielillä ja tekstin sisuksellakin lienee kuitenkin jonkin verran eroja.
Kuten kääntäjilläkin, sorry vaan.
Oliko muuten Lyyllä kaikki versiot lähdeviittauksineen käytettävissään.
Ja osasiko Lyy alkukiltä.
Tuomas Anhavakaan ei osannut japania mutta kaiveli käännökset monesta eri kielestä, saksalaisista, ranskalaisista. Yhdisti niistä mainiot käännökset.
Ps. Tänään 3.9. tuli muuten radiosta Anhavan kääntämiä tankoja mietteinä!
Ps2.
Tämä juttu on talletettu käyttämällä Linuxin Xubuntu versiota!
Lähetä kommentti