Väliin pohdintaani haikuiluista

Haiku on toisaalta hankala. Toisaalta liiankin helppoja, jos ajatellaan vain tavumittoja. Minä olen niihin jäänyt koukkuun! Vannoin jo itselleni että en enää rustaa lyhyitä kolmirivisiä. (Jäi aika määrittelemättä, minullahan on enää parikymmentä toimintavuotta kai jäljellä. Olen jo aloittanut ylimääräisen roinan siivousta. Osa lopetetun AY-liikkeemme joutavaa roska-arkistoa, jota talvella polttelin hellassa. Yksi mapillinen paloi jännittävän helposti. Pitää vaan polttaa myös klapeja, ei tule niin pahaa tuhkaa?

Mutta eilenkin huomasin ajatuksissani rustanneeni pari mitallista, joista toinen oli siis tanka-mittainen eli waka, toinen 3 riviä.
ja entäs sitten? 🙂
Minusta Bashoolla on parhaita haikuiluja, etenkin ne matkakirjat, joissa juttelee matkakävelyistään ympäri Japania, sitten tarinan väliin tai loppuun haiku! Bashoollahan oli paljon fiksuja seuraavia, joista yksi minulle kiinnostavin oli huhun mukaan Bashoon nk. oppilaita eritoten nk. Kushirolaiset. Eli pohjois-osan eli Hokkaidon vaeltajia! Kushiro on kaakkois rannan kaupunki. (Sapporo olisi lounais-rannalla.) Olikohan mitään Kushirolaista oikeasti vain onko se vanhentuneen kirjallisuushistorian ajatus?
Kopsasin talteen Metan puolelta, olkoot täällä muistissa itseäni varten!