Tortinmäki

I Vanhat hyvät ajat

Tähän aikaan voisivat kurjet 
	jo jäätyä pehkusuolle.
Jalmari kantaa reppuaan syvemmälle korpeen,
rahkasammal
        imee nahkalapikkaan äänet.
Vain laho risu
              katkeaa,
	äänetönnä
	     murenee.
Palokärki
        kopauttaa
  	    lahon puun runkoon.
Hikitippa norahtaa
     syyskylmässä
           Jalmarin kaulukselle.
Kuusiryteikkö odottelee
            Tortinmäen korvessa.
Korkea kuusi kurottelee sadepilviä,
riipaisee pilveen viirun,
ja sade viuhuu,
	   ei tavoita maata
vaan jää kuusten oksiin.


Jalmari laskee reppunsa 
     oksien suojaan,
         kaivaa sammalien alta mäskiastiat
ja virittää pannun alle tulen.
Savu liukertaa
             kuin suokäärme
naavaisten oksien läpi
                    ja nousee metsästä
             sadesavun lomasta.
Harmaa varis lentää
          savupilveen,
                yskähtää käheänä,
kurvaa vähän oikealle
          ja liitää suopellon laitaan
     tönön pihaan, 
yskäisee kerran käheästi: Kraaah.
saa kurkkunsa auki
         ja korjaa kuuluvasti:
Kraak. Kraak.


Töllin isäntä oudoksuu
	        vareksen köhää,
katsoo metsään ja
            harteissa käy värinä.
Pieksut jalkaan
	ja muorille sanoo
      lähtevänsä katsomaan,
		olisiko metsässä sieniä.
Töllin isäntä
         kierähtää salapoluille,
pehmeästi
     nousee askel,
              pehmeä
	neulasten peittämä
polku imee askelia
              syvemmälle, syvemmälle.
Kuuset tihenevät
                oksat harovat
         harmaata taivasta,
ja töllin isäntä tietää
              tulleensa perille: 


-Jallu? hän urahtaa matalalla äänellä.
Kuusten oksat eivät värähdä
          kun kaksi terävää silmää
		pilkahtaa oksien takaa.


-Kalle perkele, älä pelottele.


Miehet asettuvat hoitelemaan tulta,
   ei liian kuumaa,
	eikä liikaa savua.
Akkaväki on yrittänyt monesti käryttää Jallua,
mutta polut ovat eksyttäneet
vallesmannin pontikkapartiot,
eikä vallesmanni ihan innokkaasti
	        ole hakenutkaan
                        erinomaista pontikan lähdettä,
sillä ei pitkiä häitä
	ja muita juhlia
	      jaksa kovin pitkään
                        hänkään kuivin suin istuskella.


- Mihin sinä nyt? Jallu kysyy,
         kun Kalle lähtee kontalleen oksien alta.
- Sanoin Elsalle, että menen sieneen, 
tarttee jokunen kerätä,
	     kuitenkin juoruilee kylillä.
Sais eres pari sientä.


- Tuo mullekin muutama, Jallu pyytää.


Jallu jää hoitelemaan tulta.
Torvesta tippuu tasaiseen tahtiin kirkasta.
Ensi tipat Jallu heittää tuleen
              korpikuuselle kyyneliksi,
hyvin leimahtaa; hyvää on tavara.
Vanha varis palaa taas pesimäpaikalleen,
tietää nyt kurvata
	          saastepilven sivuitse,
istahtaa lähikuuseen
               ja viisaasti tietää
olla puhumatta,
              aukaisemasta nokkaansa.


Yksinäinen sinitiainen
          	lehahtaa lähelle,
sanoo arasti:                tiii
       ja hiljenee hänkin.


Kalle palaa sienimetsästä
ja jakaa saaliinsa kahteen kasaan:
yksi lehmäntatti, kolme kärpässientä,
               muutama rousku 
ja kourallinen suppilovahveroita.


- Viedään nämä, kyllä muori ne siivoaa.
- Eiks tuo ole myrkyllinen? Kärpässieni? Jallu kysyy.
- On kai, mutta ei sieltä äkkiseltään muita löytynyt, 
  kunhan jotain eres. - Ja on jo ollut vähän pakkastakin paikoin, vastasi Kalle. 

Tämäkin pätkä oli Elisan , ex Saunalahti, ylläpitämässä kotisivustossani, jonka sitten kerran poisti. Hupsis.
Paattinen - teemaa on enemmänkin, mietin pitäiskö se uudistaa jotenkin jossakin jotenkin. Ihan vaikka piruuksissani?