Hyryn maantie ja tuulen väreily

Heikko tuuli teki aaltoja, ja pajunlehdet liikkuivat niin kuin sellainen, johon kukaan ei ole koskenut.

Antti Hyry lastussa JOKA PÄIVÄ KOKO KESÄN teoksessa Maantieltä hän lähti. (Otava 1958)



Kävin tänään kirjastossa. Lainasin pari runoa, mutta sitten ilmaishyllystä bongasin Hyryn Maantien. Teos solahti reppuuni!

Tuosta Hyryn esikoisesta kuuntelin kerran juttua siitä miten Hyryn tekstejä tuli Otavaan ja kustannustoimittaja pyysi Hyryltä yhtä tekstiä lisää...

Hyry poistui, ja kirjoitti yhden tekstin lisää, ja Maantieltä hän lähti lähti painoon.


Olen yhden illan istunut Hyryn kotona, joimme kuppikaupalla erinomaista teetä. Kerran istuin Hyryn autossa kun bensa loppui. Paikka oli Helsingin kauppatorin reuna. Hyry meni apteekkiin, osti litran pullon apteekkibensaa, ja auto pääsi oikealle bensa-asemalle...


Joskus istuimme myös Kirjailijaliiton vuosikokouksessa. Kysyin häneltä missä on vika kun stereoni luureista oikea tulee vasemmalta ja päinvastoin. Elektroniikan insinööri mietti 2,75 sekuntia, tasan, ja sanoi lyhyesti: "Siellä on jossain äänitaajuuksien syöttö, siellä on piuhat väärinpäin."


Vika, tai ominaisuus, olisi ollut helppo korjata. Mutta jätin sen niin sillä joka kerta kun panin luurit korvilleni ja konserttisali oli nurinpäin niin se ei häirinnyt minua enää, muistin Antin virnistyksen. Maailmassa lienee murheitakin.


Alla olevaan kustantajan takakanteen ei liene enempää lisättävää:



Tekstistä kuuluu ammattimiehen analyysi toisesta. Ja lieneekö siihen vieläkään tarkennettavaa.



Alle yksi lyhytruno:

Tuuli väreilee.
Lunta kerääntyy maahan.
Kukaan ei koske.

Runolla tervehdin diplomi-insinööri Antti Hyryä.

Turusta 4.1.2016