Kai Kyösti Kaukovalta

Tuleeko huominen jos siirtää
kellon osoittimia eteenpäin?

Kai Kyösti Kaukovalta teoksessa PUOLIUNTA PINELLAN PUISTOSSA sivulla 29.

Savukeidas 2013.

Anja Erämaja, Töölönlahti

Kellään ei ole absoluuttista aikakorvaa.




Anja Erämaja
Töölönlahti
WSOY 2013

Lukukokemus oli kuin olisi pinonut pari mottia saunaklapeja liiteriin. Tiedossa monta kivaa kihelmöivää löylyä!

kuin kuolemaa
ei olisi ikinä keksitty,
mutta se on.

Tämä löytyi sivulta 57.

Mietin että ovatko joidenkin kokoelmien lauseet joskus sitä varten että rivienvälien tulkintaan ei jää tilaa.

Varpaat ovat tiiviisti yhdessä, ne viestittävät sopuisaa ja hyvää tuulta.

Töölönlahti pitää kävellä, juosta huohottamatta.

Pitää ohijuostessa kuulla miten sanat rahisevat riitteettömällä töölönlahtisorapolulla, sen yhteensä 90 sivuilla.

Ihmiset seurustelevat,
tämä on nyt sitä.


Anja Erämaja sivulla 86.

On arvoitus miten tarina muodostuu niistä sanomien palasista jotka korvaan tarttuvat, muistiin.

Haaste.
Laiskuttaan hengittävä runo elää,
Notkea.
Ei sotke, sisäsiisti.
Ulkoiluttaa roskat,
Kävelee.

Kun on kauniit hampaat
niin kelpaa niillä
myhäillä

:-)

Marraskuun tuuli
saa joen vedet hereille --
pullasorsat ui

Teemu Forss, Hapankorppumeri

sivulla 53: Olen niin pieni 
            etten kuule puhettasi.



sivulla 64: Miestenhuoneen oven takana 
                sanat kuulivat syntymänsä ropinan



sivulla 68: Muistan katsoneeni naista 

                oli pakko korjata asentoa

Teemu Forss, HAPANKORPPUMERI, ntamo 2009. 126 sivua.

Pitkä yö --
vielä aamullakin
sataa tihuttaa

Olitko se sinä?
Ei, vain sadekuuro
ropisi ohi.

Ilta pimenee --
voin yhä kuulla
ajatukseni.

Tyhjä katu sateella,
kukaan ei tule,
eikä mene.

Basholla on samantapainen:

Tämä tie,
kukaan ei kulje siinä --
syksyinen ilta.

Kuorsaavat tuulet.
Torkkuvat sadekuurot.
Mitä meille jää?

kts tätäkin:
katso myös tätä

Takahama Kyoshi

ovat niin kevyet
vanhat kesävaatteeni
ja tyhjät taskut

TAKAHAMA KIYOSHI eli 22.2.1874 - 8.4.1959. Hänen opettajana Masaoka Shiki antoi hänelle kirjoittajanimen Takahama Kyoshi.

Sumuinen polku -
pimeältä joenpenkalta
sorsan varoitushuuto.

Hämärässä
ajatukset seikkailevat
uhkarohkeina

Lounainen tuuli
märän pilven perässä -
taivaan ääni

Kts myös:
Marraskuulta

Tuomiopäivän aamuna aurinko paistaa

Ei täällä hätää:
            aika on ikuista;
miksi se silti on niin kallista?

- Mutta näkyy että on Suomessa rahaa, ökyasuntoihin, ja tarpeellisiin autoihin. Eikä kaikkien niitä pidä itse maksaa. Sitä vartenhan meillä on köyhät ja kuuliaiset keskuudessamme?


Me maksamme. Siitä on puolueen päätökset.


Viesti on kirkas -
rahaa kerätään niille
jotka sitä kähmivät

---

        Ainahan

            voi antaa

 tyhjien

              rivien

 puhua

           omiaan.

Tänään on tuomiopäivä. Tuomitaanko tänään ne jotka köyhiltä riistävät?

Kun ihminen kohtaa toisen,
    niin ei sitä aina tiedä
ilahtuvatko molemmat.

Marraskuulla tulee syksy tykö

Turussa viileän yön jälkeen aurinko säteilee matalia säteitä. Lunta ei näy, ei edes räntää.

laiska marraskuu -
vain yksi aamun varis
on hereillä


Tämän tein kommentiksi Magyarin blogiin jokin aika sitten. Suomensin sen tänne. Tekstissä R1.ssä 'marraskuu' oli alunperin = 'syksy'. Lieneekö marraskuu syksyn synonyymi, kaipa.


Päivänpolttamia uutisia ovat KEVAn lailliset palkat ja Räsäsen potkuvaatimus Paaterolla. Tästä kommentoin jo Facebookin syövereissä, eli riittäkööt.

Tieto 23.11. että Ailus eroaa. Kuittaa pienen erorahan...

Lisää kolmirivisiä: mietin mitä metsille kuuluu näinä henkismyrskyivine aikoina:

Syksyinen metsä -
kuulee että ei siellä
nyt viihdy kukaan?

Siitä on versio, jonka voisin julkistaa vaikka täällä, näkyy suomennoksessa tapahtuvat ajatusten värinät?

Autumn forest -
everyone can hear
it's nobody here?

Käyn lähes päivittäin happikävelyllä Aurajoen rannan nk. rottapolulla. Tiedättehän sen pullasorsien syöttöpolun Kankurinkadun jne rantatalojen rannan puolella. Siellä kasvoi hallitsematon rottayhteisö joita joku yksityinen tappajafirma kutsuttiin myrkyttelemään. Hyppivät kuulemma parempien ihmisten parvekkeiden alla.

Viimeksi kävellessä syöttö jatkuu taas. Polulta on mukava ripotella syömättä jääneet pullat siihen rantaan. Jos vaikka joku nälkäinen rottaparka ne löytäisi. Sorsathan tykkää eniten kasvien juurista kai.

Alavirtaan valui savisen veden pinnalla jokunen uimasille hypännyt lehti:

Viimeiset lehdet
seilaavat myötävirtaan
uppoamatta

Toinen:

Sadetuulessa
pullasorsat kelluvat
leivänmuruissa

Kolmas:

vedenpalasia -
Aurajoki niiskuttaa
ylähankaiseen

Runoilija kysyi, 
että voisiko taiteilija piirtää  
hänen runoihin
muutaman kuvan,
ihan vain muutamalla
     tussisiveltimen vedolla.


Taiteilija katsoi runoilijaa pitkään,
vilkaisi paksua runonippua,
mistä runorönsyjä hapsuili 
ja vastasi että
kyllähän, tottakai,
helppo juttu,
        mutta vain niihin haikuihin,
joissa on  kaksi riviä.

Kolme syksyistä perinneaihetta

Heräsin yöllä
sadepisaroiden koputuksiin
 ikkunalaudalle.
Käänsin levottomana kylkeä.




              Syksy on mälsää.
              Sitten, tänä aamuna
              raivoisa myrsky





Aamulla en ollut kuulevinani
      yhtäkään yöllistä ajatustani. 

ullakon orrella
surffilauta kuuntelee
syksyn myrskyä

Kati Neuvosen hauska kirja

Olen ollut äidin vatsassa myös, sairaalassa lääkäri veti minut ulos, kätilö otti kopin ja minä synnyin. Eikö tullut nätimpää, mummo tuhahti. Ensin ne eivät tienneet kuka minä olen, mutta sitten menimme kirkkoon ja pappi kertoi että Tuomas.


Kati Neuvonen teoksessa Sylikissat. NTAMO 2013. 60 sivua.

Kirjamessujen aikaisesta jälkiräksytyksistä siuvaantuneena olen tässä kahlaillut erilaisia runokokoelmia läpi.

Tämä Kati Neuvosen kirja on yksi niistä. Kieli on hyvää, mehevää, hauskaa. Aikaisemmin Kati Neuvoselta on ilmestynyt kokoelma Naku. (NTAMO 2012)

Kokoelma Sylilapset kertoo lapsista, niiden syntymästä, olemisesta ennen syntymää. Tunnustan että en osaa sanoa paljoakaan lapsien syntymisestä. Ei ole omakohtaista kokemusta, koiras kun olen. Ainoat tuotokseni, joita joskus vahingossa tupsahtaa saavat aikaan perhepiirissä ankaraa moitetta. :-!

Kati Neuvonen kirjoittaa luettavaa runoproosaa. Paikoin tuli mieleen miten teksti syntyy. Sivulta 48 lyhyt lainaus:

Minä odotan, sinä odotat, me venymme ja olemme aika, aikaa vastaan, olemme kaiku, olemme sille sukua, ääretön hidastuva hiljaisuus, makaamme hiljaa, olemme hiljaa, kaiku on hiljaa.


Aina sitä jotain uutta oppii, koiraskin, luettuaan mukavan inhimillistä juttua? Sivulta 39 lainaus:

Tähän kaikkeen sisältyy suuri vaara, tuskin kukaan haluaa katsoa räjähtäviä lapsia.



Noh niin. -) Liitän vielä kauniin kuvan hauskuttamaan:

ui sillan alle
kuin menisi etsimään
uutta syntymää

(Tämä viimeinen on Tikkiksen jälkimumina.)

Tuula Mukan kuu

Nyt on paha aika.

Timo K. Mukka kokoelmassa Tuula Mukan kuu, Julkaistu 2010 teoksessa Näin hetki sitten ketun. (WSOY 2010). Kokoelma kirjoitettu vuonna 1967.

Röyttä, Tornion syväsatama

jos metsäpölhö on runoilija
jonka suippopää on
vanhakantainen steariinia
valuttava kynttilä
et sinä saa häntä nalkkiin


(Markku Into Blues One kirjan sivulla 57.)


Sammakko julkaisi Innon Blues One - kokoelman kuluvana runouden vuonna 2013. Innon kieli on mukavasti särmikästä, mukana rivienrakentelun tikkuja. Tekstiä pitää koossa Innon tunnistettava verbaalisen tekstin taito joka on sukua hyvälle Jazz-lyriikalle.

Paikoin se tuo mieleen Kimmo Koiviston taiturimaiset rivienrakentelut.

Katselin tekstiä analysoiden hiljaisessa mielessäni kovien konsonanttien ja niiden välisten vokaalisten äänteiden kuulostamista luettuna, kuin soitettaisiin musiikkia.

Kuka soittaa klarinettia.

taksin takapenkiltä ei jonain
iltana enää nousta

jos seuraamme tiiviisti
tiedotusvälineiden tökötystä
on mahdollista luulla
Persianlahden olevan
lähempänä kuin perse

Sivulla 64.

Entisessä ammatissani olen viettänyt muutaman työntäyteisen hetken Persianlahdella. Radiolla ajatellen Persianlahti on lähempänä kuin kulttuurierosta voisi ajatella. Ihan yhden radiohorisontin takana.

Mikä on kaukana? Muistikuvako. Tunne. Kaikkien etäisin paikka muistissani on Tornio Röytän syväsatama. Seilasin sinne kerran Välimereltä hakemaan lastia jonnekin. Outokumpu oli silloin hyvässä kunnossa. Minä jäin Röytästä lomille, etsin julkisia kulkuja kotiin, Turkuun.

Löysin, en eksynyt. Vai jäikö taas joku osa nk. sielua laivan kulkemille reiteille, kuten vaikkapa yksi sähkötysyhteys Portugalin rannikolta Suomeen... Mitä muistit muokkavaat meissä.


Miten lätäkkö syntyy pihalle? Pimeyden olemus ennenkuin pihavalo syttyy? Marraskuun innoton sade.

Markku Into on toiminut pääosin Turussa, toki kirjoja luetaan kaikkialla.

Kuka on mistäkin kotoisin,
aina joku on jostakin
tullut

ja elävä


Turussa on runoilijan hyvää elää, täällä on muitakin!

pimeä piha -
sadelätäkkö tulvii
koko pitkän yön

Tikkis marraskuussa 2013

Työ on taistelua?

Jos ansiosidonnaista odotellessa 
merenranta jäätyy
pitää siitä ilmoittaa virkailijalle,
joka tulkitsee sen 
luopumiseksi
     työtaisteluista.

Timo K. Mukka ja moderni runous

En pidä modernista runoudesta sen modernisimmissa muodossa, enkä ole niitä kehuttavasti lukenutkaan, pikemminkin sopivat perseenpyyhkimisiksi.

Näin julisti Timo K. Mukka vuonna 1964. Ja jatkoi:

Ne ovat äärimmäisen konservatiivisia ja taantumuksellisia, yhteiskunnan mädännäisyyden kuvia, loisilmentymiä.


Toisen lauseen alku herättää uteliaisuuden, että jos mitään niin mitä Mukka oli "modernista" runoudesta lukenut? Tahtoisin sen lukulistan!


Vuotta myöhemmin ilmestyi Mukalta runokokoelma Punainen...


Alun lainaus on teoksesta Näin hetki sitten ketun, WSOY 2010.

Hymy-lehden kuolettava haukkujainen vuonna 1973 oli mielestäni sekin vähän brutaali.

Roikut jo ristillä, Timo K. Mukka Julisti Hymy.

Timo K. Mukka kuoli pian Hymy-lehden artikkelin jälkeen.

Ameriikan haikuilija

Kun aloitin haikuilun ensimmäisellä kotimaisemmalla kolmirivisten rustaamisen ensimmäisiä tuttaviani blogeissa oli Bill.

Billin blogi

Joku Billin teksteissä kolahteli mukavasti. Ja tekee niin vieläkin.

Bill tuntuu olevan pitkän linjan kirjallisuusihmisiä. Sen huomaa, vaistoaa.

13.11.2013 hän kirjoitti jatkaakseen aiempaa tekstiään näin, suomennos:

Ylpeä isä
hänen poikansa on kookkaampi
kuin hän itse.

(Kookas = pitempi)

Kirjoitin kommentin hänen blogiinsa, suomennos:

myrsky -
nuoren variksen takana
sen äiti suojassa

Tallensin tekstin ja bloggeri taisi nikotella. Oli kuuluisan myrskyn aikoja Suomessa. Turussa ei pahemmin tuullut, vain yksi tuulenpyörre käväisi pihallamme:

Myrskyn tuhoja -
lehtiharava kaatui
pitkin pituuttaan

Tuuleen ei perimätiedon perusteella kannattaisi viheltää. Eikä myrskyä kiroilla. Ainakaan ääneen.

Ääneen on muuten Pentti Saarikosken kokoelma vuodelta 1966. Pekka Ruissalon runokoelman nimi on Ääniä, Muusa 2000.


Naapurin pihan perillä on ylipitkä ja ylivanha koivu. Silminnähden hän (-hen?) on alkavan lahon pesimäpuu?

Alaston koivu
haroo tuulessa suojaa
sadepilviltä

Koivu pitäisi päästää murheistaan ja kierrättää saunapuiksi? :-(


Palasin Billin isukkihahmoon. Oma isäni lähentelee ensimmäistä satastaan, vielä vajaa kourallinen vuosia ja tiedossa on taas juhlat. Isukki ajaa tiettävästi tarvittaessa autoaan. Kuka sitä nyt kauppareisuja kävellen?
Tein toisen kommentin Billille, en ollut ihan varma menikö ensimmäinen perille odottamaan Billin hyväksyntää.

Olemme molemmat asettaneet kommenteille hyväksymispakon koska hänelle alkoi tulvia aggressiivisia spammeja, ja minulle mm. alatyylisiä räksyttäjiä... Jälkeenpäin havaitsin että molemmat kommentit olivat lähteneet, ja Bill hyväksyi molemmat. Tässä sen toisen suomennos:

Heippa faija,
oletkos jo eläkkeellä?
- Minäpä olen!

Tämäkin keskustelu alkoi siis jo muutama vuosi sitten, jonkin aiheen lieve palaa areenalle aika ajoin, muuntuneena, kasvaneena, seestyneenä. Tai lisää kuplien? Sellaista ainakin vanha Kiinan ja Japanin runous on aina ollut. Antaa uskoa että maailma kulkee.





Suomessa valmistaudutaan Finlandia-kisan tuloksen julkistamiseen. Jotkut vapisevat pelosta, ja vain yksi voittaa.

Syksyn kilpailu -
koivun viimeiset lehdet
juoksevat piiloon

Turussa 19.11.2013, ulkona on marraskuun puoliväli jo ohittunut ja lämpömittari sanoo + 7,5 C.


Tikkis


Ps. Ääneen ja Ääniä runokoelmien oikeat tiedot korjasin tekstiin jälkeenpäin, kiitos Ripsan vinkki!

Selailin Miki Liukkosen vuoden 2012 kokoelmaa

Rasputin nai vajan takana
kolmea naista yhtä aikaa.

Kirjoittaa Miki Liukkonen sivulla 9. Kokoelmassa Elisabet, WSOY, 2012, 76 sivua.

Seuraava ote sivulta 51: Kun on ilta ja taivas on niin kuin se on


Kokoelman OSA 1 alkaa Rasputinilla. Lähtökohta pysyy mielessä pitkin kokoelmaa ohittaen ehyen Pariisin jakson, (OSA 3.) kokoelman 5. osaan saakka, jossa Elisabet kuolee. Tulevaisuuteen jätetty aukko, sinun poissaolosi (sivulta 57.)

Seuraava ote on Pariisin merkinnät - osiosta sivulta 31:

täällä sen tunnen 
   olen nähnyt auringon kattojen yllä

:-)

Kokoelmassa on kuusi osaa. Yleisosa 2.ssa on sivulla 19. on seesteinen aamu, joka päättyy:

En noussut, niin kuin jossain Fellinin
elokuvassa sirkusvaunut maatumassa metsän reunassa
vaan jatkoin
ikään kuin askertelua.
Olin tullut runoudessa siihen pisteeseen.

Osat 1 - 6 sopivat kokoelmaan sitä jäsentäen, yhdistäen, Miki Liukkosen ääni ei pahemmin osien välillä sorru, ei kulu kalutuksi.

Osa 5 nousee toki muita vahvemmaksi. 3. osan Pariisikin on ehyt ja oivallinen palanen. Ihan tuhti, kuin kivimiehen annos, kuten runoilija Ilkka Koponen olisi voinut sanoa?

Syövätkö kaksi muita vahvempaa osioita ympärillään olevia ja toinen toisiaan. Tuskin. Pitäähän hyvässä kiinalaisessa ruokapöydässäkin olla monta eri lajia, ja vain kaksi laihaa tikkua joilla niitä nyppii suuhunsa.

Sivulta 20 ote:
Kenties naisen aikomuksena on naida miestään ja sitten
miehen lauettua iskeä tätä sukkapuikolla niskaan.


Tänään luettu runokokoelma sulaa mahalaukussa eilen märehdityn kirjan kanssa, ja lopputulos on yleensä hedelmällinen.





Kun rusikoiva sammal pyörtyy etukenossa
möyhivään tundraan
kun kahvi salahtaa ryppäisiin muovikelmun alla
kun tupakoiva sipuli käy pankissa...

(Verbalismia sivulta 71.) Miki Liukkosen vasen silmä pikkukuvassa tarkastelee internetin saloja?


Miki Liukkosen runous asettuu hyvin siihen isänmaamme rauhallisen hedelmälihaiseen runojen virtaan jota NTAMO määrällisesti maassamme johtaa.

Mukava että WSOY myös julkaisee runoja. Pariisin osiossa sivulla 32 Miki Liukkonen katsoo peiliin ja toteaa:
minulla on kauniit kulmakarvat illalla

Jos joutuisin valitsemaan kirjoja kirjaston uutuushyllyltä pelkän etukannen kuvan perusteella, olisi Miki Liukkosen kirja voinut jäädä havaitsematta. Onneksi luin kansitekstistä kenen kirja on kyseessä.

Tämän enempään en Suomen Kansikuvataiteen olemukseen uskalla porautua. Suomen Kuvalehden Finlandia jutun kuvituksessa oli tarpeeksi ilmavaivoja?



Turussa syysmyrskyä kauhistellessa; aamulla myrsky kaatoi lehtiharavamme nurin niskoin. Epäsiistiä. Onneksi Miki Liukkonen on sisäsiisti runoilija.

17.11.2013

Juhani Tikkanen

Axel Savijoella

Aurajokeen ilmestyi valkotakkinen hahmo lautalla seilaamaan selkä kenossa.

Hahmon selässä lukee Axel.

Hän on siis Axel.

Sukunimi lienee tiedossa, minä en tiedä. Ken lienee.
(yks Kaken näköispatsas??)

Selkä kenossa
Axel kenottaa joella -
miettii yleviä

JK 17.11.2013: Lisäsin kuvan seilori-Axelista takaakin päin. Ota noista käsistä selvää mitä piilottelee vai pitääkö kiinni vihreästä pelastuspoijusta. Voihan se olla eväskassikin.

Salaperäinen Axel. Vähän kuin KEVAn eläkepomojen asunto- ja autokaupoille menossa tai tulossa?

Siirsin tänne yhden vanhan merirunon vuodelta 2005:

Tasainen meri.
Eihän myrsky pysähdy
kutittelemaan?

Tikkis

Busonilla on tämmöinen haiku:

Ei mene sisään, ohittaa:
Fujisawan temppelin
syksyiset lehdet

Olisiko turkulainen toisinto jotenkin näin:

Tuomiokirkon
suljetun oven eteen
pysähtyy lehti

Talvi ei ota tulta, lunta ei meillä näy. Myrskyjä ympäri maailman.

Tulisi kylmää,
tuulet eivät tarkene
tehdä pahojaan?

marraskuun risut
piileskelevät maassa -
harava eksyy

Turkuun ei suostu talvi tulemaan.

Mitä pahaa turkulaiset ovat talvelle tehneet?

Hiirikö juoksi
puutarhan ruohikolla?
Ei; kuollut lehti.

jos talvi tulee
niin miten käy maailmamme -
madot kuolevat?

Kts tännekin:
seasons

Kolme siivoa Issaa

Älkää pelätkö,
hämähäkit;
en siivoa tänäänkään!

Älkää surko, hämähäkit,
asun talossani
vain satunnaisesti.

Nurkan hämähäkki,
älä hermostu,
en riko verkkoasi!

Jusa Peltoniemi Hylyt

Talven keskellä
etsin askeleitani.
Löysin hylkymaata
ja mustan
hiilijalanjäljen.

(Hylyt teoksen kannesta ote.)


Jusa Peltoniemi kirjoittaa (mässäilee) kuolleilla, ruumiilla. Visvaiset ruumit työntyvät lukijan viattomiin silmiin. Välillä kaipasi raikasta merivettä huuhtomaan silmiä.

:-)

- Ruumiskasoja -

No onhan kokoelmassa muutakin, kun alun introsta päästään eteenpäin tulee ihan vankkaa Jusa Peltoniemeä.

Maisema vilistää ympäriinsä, eivät sorru ojaan ja jos sortuvat niin ilman kahvoista nostamalla sieltä päästään takaisin runon teille.

Jusa Peltoniemi Hylyt
WSOY 2013
80 sivua.

Peurat jäivät kuuntelemaan
raudan helähdysträ
jota tuuli kantoi ensi kertaa.

Sivulla 34.


Kustantajan tuoteseloste kertoo että Hylyt päättää trilogin, joiden kaksi ekaa osaa ovat olleet:
Talvi (2006) ja Made (2008.)

Tuskin maailma silti tähän vielä loppunee...


Miettii Tikkis Turusta

Vastasyntynyt
keskustelun kaiku -
quatrofonia

yks Kake kuka lie

kirjoitin tämän runon ihan vaan vittuillakseni
sinulle ja kahdelle vieläkin surkeammalle
runoilijalle

yks Kake teoksen PÄÄTEOKSENI I-III sivulla 53.

yks Kake,
Pääteokseni I-III
NTAMO 2012.





Tekijä on salanimen taakse piiloutunut kuka-Lie.

Kirjan tekstistä tukahtuu esilletuomaton vinkkikikkailumainen vittuilun sukuinen ajatuksien vikavalaisimo, joka sammuttaa keskustelun valmiiksi eri suuntiin. Tai sytyttää. Syty?

Selkeämmin maailmaan suhtautuu Lidlin Siti-kivennäisvesi: Veteen hiilihappopulpinnon lisäksi tallennettu magnesium auttaa lihaskramppiin, eli suonenvetoon. On ikävä tunne kun koipi liuskahtaa lämpimän peitteen alta ja siihen kramppaa suonenveto. Ainakin siihen herää. Ikäänkuin lukisi jotain tekstiä se herättääkin. Ajatuksia. Tuskia.

Siti-puteli on kaupasta haettuna jämäkkä. Jos korkin kiertää hätäisesti auki ulospurskuva hiilihappo ruiskuu käsille ja ulos. Ikäänkuin Siti olisi parempaakin skumppajuomaa. Hyvää Siti yhtäkaikki on.




yks Kaken kohteina on lähes nimeltä mainittuja kohteita. Ja se joka ei kuka-Lie-Ka-Ken kynsiin on joutumatta ei luutune hänen miellytysporukoihinsa?

Tekstiä en oikein tohtisi runoiksi sanoa.

Ääntä? Ääntelyä, joka lirisee luettavaksi, on paperilla luettavaa.

Välillä hihittelin kohdistettuja piikistelyjä joiden osoite on, jollei fyysinen kohde niin kirjaltajansa omaa sielukasta traumaansa.

Vähän kuin raumalainen yrittäisi ärsyttää porilaista.




Kokopiru Kokemäeltä olisi oivallinen kohde. Paitsi Kokemäen runojenluku-postiloota kellii itsetyydyttyväisesti opetusneuvos E. N. Setälän nuoruusvuosien pehmopehkuissa,

eikä kuuntele, eikä puhu. Ainakaan pehmeitä.

Kauvatsanjoessa olisi ansiokasta uida, - kylmää sen vesi marraskuussa toki lie - joku kuitenkin ottanee ulkohuusin kantaakseen, vastatuuleensa. :-)




runoksennus


yks Kake teoksen PÄÄTEOKSENI I-III sivulla 36.




Teos voisi olla oivallinen kohde Danskaavan TeddyKarhun voittajaehdokkaaksi?

Vastaan ei uskalla panna.

Saisi vain silmilleen
itseriittoisuuden yli- ja ohimielisyyttä.

Tämä maailma on julistettu vain yhden totuuden elintilaksi.

Tilattu.

Muut eriajatukselliset tuijotetaan tönkkökuolleksi kuin esihistorian Torninmäen tönkkösuolatut kapahauet.

Pysähtyminen maksaa rikosseuraamuksen ja silti osoitettu tie näyttää umpikujalta.

Maailmamme symboli, tulevaisuus ?-(


Lievästi vieraantumisen lukutuntemuksesta huolimatta kiinnostukseni on virinnyt. Odottelen jo yks Kaken esikoiskokoelman jälkeen jo hänen toista tulemistaan!


Tikkis talventuntua odotellessa, autossakin jo nastat alla

Marraskuussa 2013

,-)

Talvisiivousta

Tekstipölynimuri siivosi tänne turvaan muutaman lyhyttekstin:

Pilkkopimeässä
sadepisarat osuvat
niskaani

Kaksi eronnutta
vaahteran lehteä --
ilkeä syystuuli

Tämä autio maa -
keitä varten nämä
kaikki katuvalot?

Ilta illalta
kaupungin valot
kirkkaampia

Ruostepilkku!
Onko autoparkani
jo niin vanha :(

Vasta äsken
sain uuden sekunnin --
kuka senkin varasti?

Siivosin
tietsikkani kovalevyt --
bittien taivas täyttyi?

Kts myös tämä:
Octoberfestistä aihe


Liitekuva oikealla on vain laitakoriste.

Mutta Kivirivit

En pidä siitä, kuinka runoutta kirjoitetaan. sanoo Harry Salmenniemi vuonna 2013.




Sateenvarjon ja kuulakärkikynän kohtaaminen kangaskassissa. Siniset silmät, musta tukka. Pidän itseäni kädestä, silitän vatsaani, syön suklaata, peittelen varpaani uneen.


Sivulta 46, teoksesta: Harry Salmenniemi, Kivirivit, Otava 2013, 64 sivua. Kansi: Markus Pyörälä.




Kokoelman runot on tungettu suorakaiteisesti tasapaksusti sivuille. Pitkiä sanoja ei ole taiteltu tavuviivoilla. Näin tekstin oikea reuna on matkinut pohjoisen kynttiläkuusen suoraviivaisuuteen tavoittelevaa pituuskasvua.

Harry Salmenniemi kirjoittaa jäntevästi, löysästi, niin että sanoista paisuu suuhun mahtuva maistuva lause.

Lukeminen vaatii keskittymistä, tuleeko seuraavassa lauseessa uutta olennaista, joka on nieltävä, hyväksyttävä.

Kiviriviä ei voi silti väittää raskaslukuiseksi, puuduttavaksi. Kyllä lukemisen kestää kun pääsee ensin alkuun. Tietenkin minäkin luin kokoelmaa lopusta alkuun, hompsin välillä muutaman sivun etukäteen ja peruutin. Lopulta olin nuoleskellut teoksen muutamaan kertaan ja se alkoi hahmottua mielikuviini.

Ei tullut hiki, päinvastoin, raikas olo.



Rakastettuni huulten asento, kun hän ääntää huolellisesti sanan penis. s 44.

Desinfioin käteni. sivulla 39.



Mutta-sanan syvin olemus?


Minun mielestäni ”mutta” usein latistaa lauseesta jotakin pois. Mutta yhdistää kaksi itsenäisyyden ansaitsevaa lausetta tasapaksuksi, yhdessä eteenpäin – lauseeksi. ?-?

Esimerkiksi sivulla 35: Saman musiikin aikana on miellyttävää masturboida mutta kiusallista rakastella. Saman musiikin aikana voi siis sekä masturboida ja ei ihan mukavaa samanaikaisesti rakastella ?-)

Rakastelun eri asentoihin on sodanjälkeisen eroottisen vapauden myötä opittu tuhat ja yksi erilaista innostavaa tapaa rakastella, mutta eikös masturbaatio variaatioineen ole yksi niistä monista tavoista.

Eksyinkö, eli kompastuinkohan nyt. Anteeksi.


Sanana ”mutta” on pehmeä. Sen kuultuaan kuulija-lukija herkistynee: nytpä seuraa lauseessa käänne eli ylläri. Herätyssana?





Aika usein huomaan pysähtyväni roikkumaan runojen lauserakenteisiin, tarraamalla usein kiinni rivinvaihtoon, kaikki ovat tärkeitä lyhyissä teksteissä jotka usein ovat siis runoja. Kuka lohduttaisi runoja itseään.

Usein nykyiset nuoret runoilijat (kuka on nuori?) ilakoivat lauserakenteilla, katkoen lauseita, copy & pastella osin randomoidusti lukijaa härnäten, näyttäen että runoilija osaa lannistaa kielen. Usein tuloksena toki onkin reipasta säpinää.

Loogisuudesta kannattaako viis veisata. Sitä tikulla silmään joka puukolla vuolee.

Ja ei kai enää runojen enää tarvitse olla veisattavissa virsinä, tavujalkojen hillityssa ja hallitussa tussuttelussa.

Järjestystä runouden leikkikamariin? Järjestyksessä = in Order englanniksi, ja merenkulkuterminä Order on käsky kapteenille että minne seuraavaksi laivansa keulan työntää. :-)


Mutta tuskin Harry Salmenniemi ihan tälläisiä ajatuksia lukijoidensa käskee pohtia? Ja milloin ylipäätään kenenkään kirjoittajan ajatukset runoista lukijoille asti siirtyvät.


Yksinkertaiset proosalauseet lienevät vähän tietenkin eri asia.


Ja toki runojen lukijoilla saa olla (väärin)käsityksiä ympäröivästä elämästämme.


Mitäpä näitä miettimään, Harryn Kivirivit on kunnollista tekstiä. Runoutta.

Saa riittää. Hyvillä runoilla on ainakin minulla taipumus käynnistää tekstinkirjoituspaineita, ajatuksia joita pitää ruveta purkamaan.

Onko näin syntyneen tekstin copyright siis Harry Salmenniemen?




Teki välillä halu panna tähän yksi kuva. Runoissa jos on viittaus luontoon niin runo tulee sillä lailla ihmistä lähemmäksi. Kuten haiku on haiku oikeasti vasta kun siinä on palanen luontoa.


Harry Salmenniemen Kivirivit ovat yhteen pötköön ladottuja, ikäänkuin viestisi olevansa lyhyehkö proosapala.

Alkuhan kivirivikokoelmassa on, keskikohtia löytyy ja sitten teksti loppuu.

Proosan yliopistollinen määritelmä; kuka sen tulkitsee. Lauseet ovat ymmärrettävää kieltä.

Paikoin niiden lukeminen oli keskimäärin ihan hupaisaa. Viihtyisää. Tyydytti haasteita joita runouden pitääkin lukijalleen sälyttää.

Joku välillä epäilytti, että mättääkö tässä nyt joku juju. Sekö että rivijonoista olisi toivonut hengittävänsä välillä tyhjän rivivälin. Minkä viestin se tyhjä rivi olisi väliin kiljunut, huutanut suoraa kurkkua. Nyt oli tyyntä ja rauhaisaa?

Ja mitä nimi KIVIRIVIT pitää salattuna tavaraselosteena?

  
Kiviä riveissä,
ojennuksessa. Nuhteessa? 
  

Luulenpa että olen selostanut pääosin mitä mieleeni nousi.

Kivityömiehen annos, kuten edesmennyt runoilija Ilkka Koponen sanoi.

Kauan sitten.



Turussa aamuyöllä pieni sade ropsautti peltiseen ikkunalautaan. Heräsin mutta en herännyt. Käänsin kai vaan onnellisena kylkeä että ikkunan läpi sade koputteli, rupatteli.

Unen läpi tuli keskenjääneitä ajatuksia. Onko maailma valmis. Kivetty valmiiksi.


Raunistulassa, Pari korttelia Aurajoesta, marraskuu kiertyy rullalle, siihen tulee talvi ja asettaa lumiset ajatuksensa.

Taikka joko se kasvihuone lämpeni että ei enää lunta?


Tikkis

Alla vielä yksi kuva kevennykseksi:

Ylläri keittiössämme!

Kävimme iltapäivällä Lidl-lähikaupassa täydentämässä suonenvetoa ehkäisevää Siti-kivennäisvettä 9 litran satsin.
Paluumatkalla bongasin talon seinustalta kukkivan ruusun. Kuvassa oikealla.

Illemmalla kuulin keittiöstä uuninluukun kalahtavan ja sieltä levisi vastapaistettujen korvapuustien tuoksu.

Mitä muuta ihminen osaa kaivata, ei myrsky mölise kattoja eikä tulva huuhtele eteisen mattoja.

On meillä sittenkin aika hyvä hallitus!

Neljä siivoa Issaa

Siivosin vanhoja sekaisiani. Nämäkin lienevät olleet julkisesti tyrkyllä jossain, nyt täällä.

Talven yksinäisyys;
kuuntelen iltaisin,
miten vuorilla sataa.

Hiilien hehku;
samoin meidänkin vuodet
hupenevat.

Jo viidenkymmenen,
enkä vielä koskaan
talvella yksin.

Kirkas aamu;
onpa hiilet hyvällä päällä:
ne räiskyy ja rätisee!

Minusta näitä katsellessa tulee hyvä mieli. Kuten Issan kanssa istuskellessa yleensä.

Tekstin copyright: Issa, 1800 luvun Japanista.

Täältä löytyy samanhenkisiä lisääkin vielä:
Issalla oli aina koti

Muutama Issa talteen

Ensin vuodelta 1817:

yö majassa -
kylmyyden
syvänsyvä sydän

luminen päivä --
luonnostelen tekstiä
tarjottimen tuhkassa

jäätävän kylmää;
sivellin umpijäässä -
ei haikuja tänään

Kts lisää samaan sarjaan:

issaa lisää

---

nämä ovat vuodelta 1816:

Minun elämäni -
kylmiä aamuja,
kylmiä öitä

pierukamppailu
alkaa taas ...
talven yksinäisyys

Tammikuu --
luumun kukkien sijaan
lumituisku!

menen pieraisemaan
aidan ulkopuolelle ...
kylmä yö

kts samaan aihepiiriin:
lisää issoja


....

vielä kolme orpoa:

talven tuulessa
sika hihittelee
unissaan

ilta laskeutuu --
minä ja linnunpelätti
vain me kaksi

Ajatukseni
että puu ei koskaan kuihdu
oli väärä

vielä jokunen täältä

Kristian Huuhtanen, huoneet

 
hiljaisuus on yksin sinun,

      pelkäät että se on tyhjä.

(Kokoelman HUONEET SYNNYTTÄVÄT HUONEITA sivulta 67 lopusta.)



Tätä Huuhtasen kirjaa huomasin odottaneeni jonkin aikaa. Tietoisuutena on ollut että Mr. Huuhtanen on ollut runoilija jo muutaman vuoden.

Miksi joskus kokoelman ilmestyminen antaa odottaa itseään. Ken tiennee, sattumat kiertänevät risteyksissä ympyrää. Toisinaan oivalliselta näyttävä julkaisutie ei johdakaan perille, eikä tiellä ole sallittua tehdä uukkaria ?-(


Rullaat panosta
suuremman itseään: kuin jokainen akti
olisi viimeisesi, jokainen työntö
karkottaisi kuoleman kauemmas.

(Sivulta 11.)

Kokoelmaa lukiessa tuli olo kuin istuisi runouspuiston penkillä ja ohitse laukkaisi runojalkoihin pukeutunut verkkarikoipirivistö. Seistä siinä lehtiä kasvavan puun juurella, lehtiä kääntyy tuulen mukana näkyville hakemaan valoa. Kuuluu ääntä kun lukee rivin, toisen. Runojalat hölkkäävät hiekkapoluilla. Kun kumartuu kuuntelemaan lenkkitossun irtonaisia nauhoja erottaa ruohikon muodostuvan maukkaista korsista.



en enää
toivota sinua helvettiin, koskaan ei voi tietää
kenet missäkin tapaa.

(sivulta 12.)

Huuhtanen on lukenut merkittävän määrän tekstejä. Hän on käsitellyt niitä maistellen sulatellen blogissaan.

Huuhtanen on itse analyyttinen lukija. Mitä pätevä lukija kokee kun hän ryhtyy itse julkaisemaan tekstejä.

Haittaavatko alitajuntaa ne riman yli tai ali hyppelyt, joita toisten teksteistä joskus löytynee?




Kuinka moni lukija lukee kirjoja sivusilmällä kuunnellen, kuulematta mitä teksti kuiskii.

Kuin kaivaisi kutisevaa korvaa, kuulisi topsipuikon pehmeän kosketuksen. Luulleen että se on se teksti. Joskus voinee ollakin? Puhdasta ääntä, häiritsee muita ajatuksia jos niitä nyt edes aina kaikilla lieneekään.



Teoksen fonttikoko lähestyy nk. lukukelvotonta. Ilmeisesti Huuhtasen käyttämät pitkät rivit ovat vaatineet fontin pienentämisen?

Olisiko rivien katkonnat nyt niin järisyttävän kauheita olleet? Ja että runo jatkuu toiselle riville, miksei kolmannellekin. :_)

Teksti syventyy, tarkentuu kun sen lukee muutamaan kertaan. Pitkä matka, jonka tiekartta on huolella laadittu. Kaikki mutkat otettu huomioon. Pysytään mukana. Jos oja löytyy niin siellä on virkistävä käydä, vaikkapa vilvoittelemassa?

Ei kai tässä enempää tohdi selitellä?


nimi joka on lintu on tuuli on hiukset jotka eivät ala eivätkä lopu


(sivulta 35.)

Kristien Huuhtanen
HUONEET SYNNYTTÄVÄT HUONEITA
Sanasato 2013, 80 sivua.

Monta huonetta
synnyttää rakennuksen -
sateelta suojan

Lyhyitä runoja

Nämäkin lyhyet ovat vanhempaa taltiota:

1.

Kuka
sinut kutsui,
oi kylmä tuuli?

2.

Mistä,
kylmä tuuli
tällä kertaa tulit?

3.

Koivu lumisateessa, älä jännitä,
kaikki muutkin puut
ovat alasti

4.

Vanha mänty,
montako kylmää talvea
olet jo kestänyt?

5.

Kylmää, ja sataa.
Varpunen sanoo: "Tsirp! Tsirp!"
Mitähän varten?

6.

Iltakävely --
kylmä tuuli sulkenut
ovet ja ikkunat?

Marraskuulla

Nämäkin lyhyet runot ovat piilotelleet aikansa bittikätköissä. Uudistan nämä nyt tänne, saavat katsella vähän maailmaa.

1.

Lapsi juoksee lätäköissä --
mustavalkoinen harakka
sukii pyrstöään

2.

Kovin innoton
tekemään talvea,
tylsä syksy.

3.

Hiljainen sade ..
kuivat pölyhiukkaset
piilottelee viemäreissä

4.

Myrsky lähestyy --
vain muutama pisara?
Marraskuun ilta.

5.

Ei tarpeeksi lunta
pieneen lumipalloon --
kengät kastuvat.

6.

Myrsky
vaikenee
kuten vanha sadepisara

7.

Vaarojen maailma --
raekuurot vaanivat
sadekuurojen takana?

Samanhenkisiä orpoja löytyy myös täältä:
Marraskuun aihioita

Kormilaista Kekrinä

Risto Kormilainen on julkaissut 40 teosta. Tämä ÜES BOKS - kokoelma ilmestyi vuonna 2013. Kormilainen valittiin vuonna 2005 vuoden papiksi. Hän on syntynyt 8.11.1955 Kajaanissa. Asuinpaikka Suomussalmi vuodesta 1984.

Kustantaja Edico Oy, 80 sivua.

Kormilainen kirjoittaa runoja, jotka ajattelevat puolestamme.


Runot näyttävät meille miten sanat rakentavat meidän jokapäiväisen maailmamme.

Kannen kuva (kts oikealla) on Jussi Kettusen copyright.

Kormilaisen kokoelma voisi hyvinkin osallistua Tanssiva Karhu palkintokilpaan?

Voittaminen on enemmän kuin epävarmaa.
Raikkain terveisin
Oy Veikkaus Ab

Tuo yllä on lainattu sivulta 76. Sivun 35 joulujuhlajuttu on symppis. Kaikkien joiden penskat osallistuvat koulun joulukuvaelmiin pitäisi mieltää se sanoma mikä yhdessä tekemisen tärkeintä on, että ollaan ihmisiä keskuudessamme. Tänään ja nyt. En kopsaa sitä, mutta alla on yksi hauska juttu iloksemme:

Peiliin ei kannata tuijotella

mustat silmänaluset sieltä kuitenkin
kurkkivat.

Sanoo Kormilainen runossaan sivulla 77 keskivaiheilla.


Menkäähän itseenne itsekukin ja lukekaa Kormilaisenne iloksenne.


Turusta Tikkis, kun ulkona on +7 celciusta ja orava syö naapurin auringonkukan siemeniä. Joskus niistä nousee aurinko iloksemme?

Kekrin aika

Nämä on joskus käväisseet muualla netissä. Kaappasin ne nyt kekrin juhlien innoittamana tänne talteen.

Kekri on sadonkorjuujuhla.
Halloween on vanha kelttiläinen juhla. Sato on korjattu talteen ja maamies voinee huokaista.

1.

Roikkuu puusta kuin
vastapuhjennut lehti,
kirkas pisara.

2.

Talvi ei tule.
Eikä ole syksykään.
Oi sade, kerro!

3.

Vasta valkeni
ja heti taas pimenee.
Hämärä asuu.

4.

Onko pimeys
Suomessa direktiivin
mukaan valaistu?

5.

Saisiko täällä
polttaa yöllä valoja
läpi koko yön?

Issa ja temppelin pioneista

Älä syö mitään harmillista,
älä anna ihmisten ajatella sinusta pahaa,
ja anna minun taas pian nähdä sinun nätit kasvosi!

(Issan isä, kun Issa lähti maailmalle, Edoon, noin vuonna 1776 (tai 1778).

Teksti on julkaisu julkaisussa "Kuppi teetä sinisellä asvaltilla, s. 13


Kun Issa oli kolmentoista, hänen isoäitinsä kuoli.
Issan isä lähetti poikansa Edoon (nykyinen Tokio), suosituskirje mukanaan.
Issa ei sitä kuitenkaan käyttänyt vaan hävisi muutamaksi vuodeksi Edon ruuhkiin.
Tältä Edon ajalta ei Issasta ole säilynyt tietoja.
Jälkeenpäin Issa kuitenkin kirjoitti, että Edon aika oli nälkää, vilua ja kodittomuutta.
Teksteistään päätellen Issa saattoi oleskella temppeleissä kirjurin tapaisissa töissä.
Kuten seuraava haiku voisi antaa vihjeen:

Viisaat temppelin papit
ovat tehneet paljon
rahaa pioneilla.

tai toisen tulkinnan mukaan:

Tuottoisa temppeli -
pionit
kukkivat.

Kateelliset ajattelevat että luostarin kukkivat pionit houkuttelisivat pyhiinvaeltajia luostariin ja jättämään almuja. On myös todettu että pionien kasvattaminen vaatii runsaasti aikaa ja hellyyttä, jota löytyy vain rikkaalta luostarilta. Niin tai näin, Issa jätti tarkemman tulkinnan lukijalle.

kane môke
jôzuna tera no
botan kana

Kts lisää Issan pioni-runoja

Lisää Issan pioni-runoja

Ihan kurillaan
majallani kasvaa
riutunut pioni

(1809)

kts myös:
Sekalaisia Issoja luettevana lisää